Viisi euroa keikkalipusta liikaa, oluesta ei

[alert color=”light”]Muusikon leipä on nykyään yhä enemmän kiinni keikkailussa ja oheismyynnissä. Juttusarjan toisessa osassa alan konkarit kertovat, miten keikkakulttuuri on muuttunut. Onko kellaribändin keikkailu vaikeampaa kuin ennen? Riittääkö Turussa yleisöä?[/alert]

“Aina on näitä jorinoita, että Turussa ei ole keikkapaikkoja, treenikämppiä, mitään. Tähän vastaan diplomaattisesti, että se on bullshittiä”, tuottaja ja musiikin monitoimimies Mark Bertenyi lataa.

“Kun itse aloitin joskus 80-luvulla, hevibändit eivät päässeet soittamaan muualle kuin nuorisotaloille. Silloin joka nuokkarissa olikin joka viikonloppu keikka. Tanssiravintoloihin pääsi vain tanssibändit. Rockmusiikille ei ollut baareja, mutta silti soitettiin”, Bertenyi muistelee omien bändiensä alkutaivalta ja jatkaa vertaamalla nykyhetkeen.

“Nyt meillä on Rokbaria, Tinatuoppia, Dynamoa, Galaxya, Whisky baria, Klubia ja Kukaa ja vaikka mitä. Eli livemusiikkipaikkoja rokille on selvästi enemmän.”

Bändin valitsema musiikillinen tyyli asettaa omat haasteensa ja raaminsa keikkailulle.

“Jos haluat soittaa maailman karuinta black metallia ja lahtaat sian lavalla, niin se on yksi tai kaksi keikkaa vuodessa jotka pääset vetämään. Mutta sulla on ne kaksikin.”

Yleisön viihtyvyys ei ole tinkimistä taiteellisesta vapaudesta

Rumpali Rauli Elenius on Bertenyin kanssa samalla linjalla. Kaikki hänen bändinsä ovat keikkailleet tavalla tai toisella, vaikka sitten ihan vain kävelykadulla soittaen.

“Jos soittaa vain itselleen, keikkojen saanti ei tule ongelmaksi. Jos taas haluaa soittaa muille, niin yleisön halu nähdä bändi pitäisi ratkaista ongelma. Tiedän, että se ei ole ihan näin, sillä pitäähän yleisön ensin tutustua bändiin kiinnostuakseen siitä. Siihen tarkoitukseen sopivien keikkatilojen puute on suurempi ongelma, kuin tilojen puuttuminen keikkatiloina.”

Yleisön mielenkiinnon herättäminen on vaikeampaa, jos repertuaari koostuu tuntemattomista kappaleista. Bertenyin mielestä moni aloittelija pitää turhan itsepäisesti kiinni musiikillisista ambitioistaan ja omista hengentuotteistaan.

“Moni kuvittelee yleisön hullaantuvan sun omista biiseistä, joita pitäisi jaksaa kuunnella tunti puolitoista. Setin suunnittelussa olen aina käyttänyt esimerkkinä Van Halenia: vuodesta ’76 eli bändin perustamisesta alkaen he ovat soittaneet covereita ja tekevät sitä vielä tänäkin päivänä.”

“Tarkoitan tällä sitä, että setti pitää kasata oikein. Sen takia lainoja soitetaan, että yleisö viihtyy. Lisäksi omia biisejä on parempi esittää hyvällä lainalla pedattuna: jos sinulla on esimerkiksi, kun nyt Van Halenista puhuttiin, Ain’t Talkin’ ’bout Love -tyylinen kappale, se kannattaa soittaa siihen eteen. Näin se voi upota paremmin yleisöön”, Bertenyi selventää.

Kalja vie voiton keikkalipusta

Eleniuksen mukaan turkulainen keikkayleisö ei ole kovin aktiivista, mutta vika ei sinänsä ole itse yleisössä vaan enemmänkin itse keikkapaikoissa.

“Keikkapaikat ja muut baarit ovat eriytyneet toisistaan. Ei ole olemassa kovin hyvää välimuotoa, jossa voisi mennä baariin, jossa bändi soittaa, mutta myös halutessaan pystyy juomaan kaljaa rauhallisessa nurkassa. Klubi voisi olla tällainen, jos sen kaikki kerrokset olisivat aina auki, mutta yleensä keikat eri kerroksissa maksavat erikseen”, Elenius pohtii.

“Turkulaiset ja suomalaiset ylipäänsä ovat todella pihejä. Viisi euroa keikkalipusta on liikaa, mutta kaljasta suostutaan maksamaan seitsemän euroa ja niitäkin yleensä juodaan illan aikana kahdesta kolmeen. Siinä on pientä ristiriitaa ja tunnustan myös itsessäni tämän aika irrationaalisen piirteen.”

Musiikinkuuntelutottumukset ja kulutus on viime vuosina muuttunut. Konkreettisimmillaan se näkyy levymyyntitilastoissa, mutta vaikuttaa myös keikkakulttuuriin. Tomi Reväsmäki Turun Elävän Musiikin Yhdistyksestä tiedostaa tämän haasteen ja yhdistys toivookin osaltaan voivansa vaikuttaa elävän musiikin kulttuuriin.

“Optimaalinen tilanne olisi sellainen, jossa kaupungin keskustasta löytyisi matalan kynnyksen keikkapaikka. Turkulaiset kun eivät hevillä liiku montaa korttelia kauppatorilta, kuten jokainen tapahtumia järjestänyt on huomannut”, Reväsmäki naurahtaa ja lisää yhdistyksen pitkän tähtäimen tavoitteena olevan tällaisen tilan ylläpitäminen.

“Keikoilla käynti on tehokkain lääke bändikulttuurin ylläpitoon ja edistämiseen ja jokaisen käsissä. Turussa todella monet soittavat bändeissä, joten looginen jatko olisi, että myös kaverin keikalla käydään. Varsinkin kun keikkoja järjestetään väistämättä myös lipputulojen ehdoilla; elävää musiikkia tukee parhaiten jalkautumalla kuuntelemaan sitä.”

Turun nuorisoasiainkeskuksen toiminnanjohtaja Tomi Arvas on samaa mieltä.

“On käsittämätöntä, miten jätkät, jotka itse soittavat, eivät käy samanikäisten kaveriensa keikoilla. Sitten kuitenkin valitetaan netin foorumeilla, miten ei löydy soittajia. Mielestäni niiltä keikoilta niitä juuri bongaisi. Kaupungeissa on suuret erot, esimerkiksi tamperelaisten nuorten bändien välillä on enemmän yhteistyötä. Ei Turussa mitään toisten kyräilyä ole, mutta yhteistyötä voisi harrastaa enemmänkin.”

Bertenyi on myös havainnut muutoksen nuorten bändien tahtotilassa.

“Toki on paljon määrätietoisia ja voimakastahtoisia bändejä, ei voi yleistää. Mutta sitten on juuri näitä, jotka vain nillittävät netissä, sen sijaan, että hankkisivat itselleen sen keikan. Viitseliäisyyttä tuntuu olevan vähemmän.”

[note color=”#d3d3d3″]Keikkamyyjä Christopher Hokkasen vinkit

• Olkaa valmiita

“Oletteko te tai kaveripiirinne sitä mieltä, että teillä on paketti niin kasassa että kehtaatte lähteä selkä suorana myymään keikkaanne. Opetelkaa biisit, hankkikaa kamat.”

• Kerätkää kontakteja

“Kyselkää kollegoilta, katsokaa missä muut bändit käyvät soittamassa. Tehkää vaihtarikeikkoja. Musiikkiyhdistykset auttavat myös mielellään löytämään keikkapaikkoja.”

“Kun lähestytte keikkapaikkaa, lähettäkää ensin sähköpostia tai promopakettia, soittakaa sitten. Muistakaa soittaessanne, että keikkamyyjälläkin on työajat. Älä siis soita sunnuntain ja maanantain välisenä yönä. Äläkä kännissä.”

• “Never pay to play”

“Keikkailusta ei saa joutua maksamaan, mutta hinnoittelussa kannattaa olla kohtuullinen ja realistinen. Äläkä pelkää lippuriskikeikkoja. Mutta “never pay to play”. Poikkeuksena ne keikat, joiden promootioarvo on erittäin suuri, esimerkkinä hyvä slotti isoilla festareilla.”

• Älä staraile

“Ei saa mielistellä liikaa, muttei saa olla ylimielinen kusipää. Älä polttele siltoja takanasi. Äläkä lähde keikalle ryyppäämään. Keikalla ollaan töissä, vaikka sinne hauskaa mennäänkin pitämään.”

• Näe vaivaa!

[/note]

Sarjan ensimmäinen osa: Rock on modernia kansanmusiikkia

Sarjan kolmas osa: Idiootti pilaa mahdollisuutensa starailulla