Tietopyynnöstä oikeussaliin

Julkisuuslaki takaa kaikille oikeuden saada tietoa viranomaisen toiminnasta. Viranomaisen hallussa olevat asiakirjat ovat julkisia, ellei toisin määrätä. Juttusarja käsittelee lain toteutumista.

[metaslider id=19157]

Loppuvuonna 2012 Hufvudstadsbladetin toimittaja pyysi Helsingin kaupungin liikennelaitokselta julkiseksi katsomiaan asiakirjoja Länsimetro-hankkeesta. Niitä ei kuulunut ja tapaus siirtyi käräjäoikeuteen.

Oikeussaliin astelevat Hufvudstadsbladetin toimittaja Tommy Pohjola sekä häntä edustava Journalistiliiton lakimies Jussi Salokangas. Heitä vastaan asettuvat Helsingin kaupungin liikennelaitoksen (HKL) entinen toimitusjohtaja ja Helsingin kaupungin lakimies.

Syyskuisena tiistaiaamuna käräjäoikeus käsittelee rikosilmoitusta, jonka mukaan HKL on loppuvuonna 2012 rikkonut julkisuuslakia Pohjolan tekemään tietopyyntöön liittyen. Tietopyyntö koski Helsingin metron automatisointiin ja Länsimetron rakennushankkeeseen liittyvää HKL:n ja Siemensin välistä viestintää. Pohjolan mukaan kyseessä olevat asiakirjat olivat julkisia, HKL:n mukaan ei.

Julkisuuslakia tapauksessa on kuitenkin rikottu. Julkisuuslain neljännentoista pykälän mukaan ”tieto asiakirjoista on annettava viimeistään kahden viikon kuluessa, tai kuukauden kuluessa, mikäli asiakirjoja on huomattavan paljon, niiden kerääminen vaatii paljon työtä, tai jos niihin sisältyy salassa pidettäviä asiakirjoja.”

Pohjola odotti asiakirjoja tai niihin liittyvää yhteydenottoa lähes puoli vuotta. Maaliskuussa 2013 hän sai viranomaisen päätöksen, että mitään asiakirjoja ei voida antaa. Tapauksessa vedottiin salassapitoon.

Lain tulkinnassa ongelmia

Jyväskylän yliopistossa on tutkittu julkisuuslain toteutumista Suomessa. Vuonna 2011 julkaistun tutkimuksen mukaan tietopyyntöjen tekijät kohtaavat toisinaan tylyäkin kohtelua, vajavaista palvelua, salailua ja puutteellisia asiakirjoja. Yhtenäisyyttä eri viranomaisten välillä ei julkisuuslain soveltamisessa tutkimuksen mukaan ole.

Tutkimus jakaa lain käytön ongelmat kolmeen ryhmään.

Ensinnäkin viranomaiset laiminlyövät neuvontavelvollisuuttaan. Vaikka asiakas ei osaisi pyytää asiakirjoja oikealta viranomaiselta, täytyy häntä kuitenkin neuvoa ja ohjata oikeaan suuntaan. Tätä ei aina tapahdu.

Toisena ongelmana tutkimus pitää selonottovelvollisuuden toteutumista. Viranomaiset eivät välttämättä ota tarpeeksi hyvin selvää asiakkaan asiasta, eikä oikeaa tietoa lopulta saada.

Kolmas suuri ongelma on tietopyynnön sivuuttaminen. Jos tietopyynnön tekee väärälle viranomaiselle, saatetaan se sivuuttaa kokonaan. Pyyntöön täytyy vastata aina kirjallisesti, vaikkei viranomaisella olisi mitään velvollisuutta ryhtyä toimiin asian selvittämiseksi.

HKL:n tapauksessa mitään vastausta ei kuulunut.

“Ensin ei vastattu mitään. Oli mennyt jo yli kuukausi. Tiedonsaanti kesti, kesti ja kesti. Maaliskuussa 2013 tuli viranomaisen päätös, ettei anneta mitään”, Pohjola kertoo.

“Vasta käräjillä kerrottiin että kaupungilla oli tietokoneongelmia ja että on vaikeaa määritellä liikesalaisuus. Ei minulle aikaisemmin kerrottu näistä mitään”, hän jatkaa.

Luovia ratkaisuja

Nyt käräjöitiin vain siitä, oliko HKL rikkonut julkisuuslakia. Oikeus katsoi rikoksen tapahtuneen, mutta mitään rangaistuksia rikkomuksesta ei tule. Virkailija sai kuitenkin ankarat moitteet.

Asiakirjojen salassapitoa on aikaisemmin puitu hallinto-oikeudessa. Siellä katsottiin, että HKL:n Pohjolalta salaamista 197 asiakirjasta vain neljässä oli oikeasti salassa pidettäviä tietoja.

Tällaisia tapauksia journalistiliiton lakimies Jussi Salokangas kutsuu ”luoviksi ratkaisuksi”. Hänen mukaansa viranomaiset voivat kiertää julkisuuslakia esimerkiksi jättämällä valituskelpoisen päätöksen tekemättä.

“Todetaan vain, että tämä asia on salassa pidettävä, eikä hallinto-oikeus voi tutkia tapausta, jossa viranomainen ilmoittaa sähköpostitse että asiakirja on salainen. On pyydettävä valituskelpoista päätöstä”, Salokangas ohjeistaa.

“Tai sitten vedotaan siihen, että asia on vielä käsittelyssä, vaikka käsittely olisi päättynyt.  Kaikki toimintaan liittyvät asiat on suoritettu, mutta asiakirjoja ei anneta koska niitä ei haluta antaa”, hän jatkaa.

Viranomaisen motiivi luovien ratkaisujen tekemiseksi voi olla esimerkiksi se, että siten vältetään kritiikin kohteeksi joutuminen. Salokankaan mukaan viranomaiset menevät helposti sen taakse, että kaikki asiakirjat ovat salassa pidettäviä jos on edes pieni epäilys siitä, että osa voisi olla. Lisäksi on helpompi salata suuri määrä asiakirjoja, kuin käydä kaikki läpi ja etsiä joukosta julkiset asiakirjat.

HKL:n asiakirjojen julkisuudesta ei kuitenkaan ole tullut lopullista päätöstä, sillä asia etenee vielä korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Vasta siellä saadaan ratkaisu siihen, ovatko Pohjolan pyytämät asiakirjat julkisia vai salassa pidettäviä.

Juttusarjan seuraavassa osassa kuullaan HKL:n näkemys siitä, miten julkisuuslaki toteutuu heidän mielestään.

[note color=”#d3d3d3″]Julkisuuslaki pääpiirteittäin

• § 1: viranomaisen asiakirjat ovat julkisia, jollei tässä tai muussa laissa erikseen toisin säädetä.
• § 3: laissa säädettyjen tiedonsaantioikeuksien tarkoituksena on toteuttaa avoimuutta ja hyvää tiedonhallintatapaa viranomaisten toiminnassa.
• § 10: kun vain osa asiakirjasta on salassa pidettävä, tieto on annettava asiakirjan julkisesta osasta, jos se on mahdollista niin, ettei salassa pidettävä osa tule tietoon.
• Laki kokonaisuudessaan: https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990621#L3P10
• Jyväskylän yliopiston tutkimus ja julkisuuslaki-nettiportaali: www.julkisuuslaki.fi

[/note]

Juttusarjan muut osat:

Osa 2

Osa 3

Osa 4