Democratize-sovellus pyritään saamaan tämän vuoden aikana yleiseen käyttöön. Sovelluksen lähtökohtana on eduskunnan valvonta. Käyttäjä voi sovelluksen avulla saada tietoa muun muassa edustajien päätöksenteosta. Kuva: Janne Salminen/Stoked Creative

Yhteiskunta

Uusi sovellus yrittää tehdä politiikasta läpinäkyvämpää

admin

Turun yliopiston opiskelijaporukka on kehitellyt puhelinapplikaatiota, jonka tarkoitus on vahvistaa demokratiaa ja valvoa poliitikkojen päätöksentekoa. Tutka kysyi asiaa kolmelta tutkijalta, ja heidän mielestään sovellus voi olla ongelmallinen.

[metaslider id=29929]

”Tällä hetkellä avointa dataa voi seurata eduskunnan sivuilta, mutta ne eivät ole helposti löydettävissä. Vaatii paljon mielenkiintoa, jos politiikkaa haluaa seurata”, valtio-oppia opiskeleva, applikaatiota kehittäneen Democratizen toimitusjohtaja Niklas Tuomola kuvailee.

Esimerkiksi lakiesitysten asiakirjat voivat olla kymmensivuisia ja teksti vaikeasti ymmärrettävää. Democratizen työryhmän suurin työ on asiakirjojen läpikäymisessä ja niiden muuttamisessa helposti ymmärrettävään muotoon.

Tutkijoita sovellus mietityttää

Puhelinapplikaatio on vielä tuntematon, mutta nopean tutustumisen jälkeen kaikki Tutkan haastattelemien kolmen tutkijan mukaan sovelluksessa on mahdollisuuksia myös ongelmiin.

“Jos sivusto provosoi ihmisiä keskustelemaan asioista ja antaa enemmän tietoa sekä läpinäkyvyyttä, se on hyvä. Mutta jos idea on se, että ihminen istuu yksin puhelimensa ääressä, silloin se ei tue demokratiaa”, pohtii puoluetutkija Rauli Mickelsson Turun yliopistosta.

Työryhmä käyttää todella merkittävää valtaa määritellessään, millaiseen muotoon asiakirjat muokkaavat. Tämä ei ole ongelma esimerkiksi eduskunnan äänestyspäätösten välittämisessä, mutta muodostuu ongelmaksi heti, kun dataa joudutaan sovellusta varten millään tavalla muokkaamaan”, valtio-opin tohtorikoulutettava Taina Meriluoto Turun yliopistosta kommentoi.

Tähän Tuomola vastaa, ettei esityksen sisältöjä muuteta, mutta raskaita ja pitkiä lauseita tiivistetään lyhyemmiksi. He myös esimerkiksi avaavat, mitä jokin lakipykälä pitää sisällään.

Hyvänä asiana tutkijat pitävät sitä, että sovelluksen kautta edustajat pääsevät perustelemaan äänestyspäätöksiään.

”Hienoa, että on perusteluominaisuus, koska pelkän äänestysnapin kyttääminen antaa politiikasta väärän kuvan kansalaisille”, tohtorikoulutettava Sini Ruohonen Turun yliopiston Eduskuntatutkimuksen keskuksesta kommentoi.

Pilottivaihe on valmis

”Tällä hetkellä pilottivaiheessa käyttäjä pääsee näkemään, mitä eduskunnassa päätetään, miten edustajat äänestävät ja ketkä ovat eniten samaa mieltä käyttäjän itsensä kanssa. Välitetään myös kansalaisten mielipide päättäjille, jotta kaikki pääsevät paremmin mukaan päätöksentekoon”, Tuomola sanoo.

Taina Meriluoto pitää tärkeänä sitä, että kansalaiset saisivat tietoa valmisteilla olevista päätöksistä siinä vaiheessa, kun asiaan on vielä mahdollista vaikuttaa.

Tavoitteena on saada sovellus ihmisten älypuhelimiin tämän vuoden aikana. Se aiotaan pitää maksuttomana ja mainoksettomana. Toimitusjohtaja Niklas Tuomola korostaa, että kynnys sovelluksen käyttöön halutaan mahdollisimman matalaksi.

”Tämä voisi olla erittäin hyödyllinen etenkin uusissa demokratioissa. Sovellus voisi helpottaa maan demokratian kehittymisessä”, Tuomola tuumaa kansainvälistymisestä.