Uutiset

"Aina ei ehdi syödä terveellisesti"

admin

Turun Luostarivuoren yläkoulun 8-luokkalaisten mielestä einekset ovat epäterveellisiä, mutta maistuvat hyviltä.

Nuoret eivät mielestään aina ehdi syödä terveellisesti.

”Kiire on monta kertaa suhteellista. Jos oikeasti ajattelee, niin normaalin ruoan tekemiseen menee puolisen tuntia. Itsetehty ruoka on terveellisempää ja halvempaa”, kertoo terveydenhoitaja Heidi Welén.

8C-luokkalaisista kaikki tietävät lautasmallin, mutta vain yksi kertoo syövänsä sen mukaisesti.

”Se kertoo mielestäni siitä, että nuorilla on tietotaitoa, mutta jostain syystä halutaan valita niin sanottu helpoin tie tai se, mikä maistuu paremmalta”, kertoo Welén.

Valmisruoat kasvattavat nuoria nopeaan syömiseen. Täyteen ahdattua elämää yritetään helpotella eineksillä. Syömisen idea ja yhteisen ruoanlaiton nautinto jäävät yhä kaukaisemmaksi Welénin mukaan.

Nuoret mukaan ruoanlaittoon

8C-luokkalaiset Emilia Lappalainen ja Anni Salo kertovat einesten olevan epäterveellisiä rasvan ja suolan määrän takia. Welén arvelee että nuorten makuaisti voi olla tottunut einesten makuun.

”On tosi huolestuttavaa, että nuorten mielestä einekset oikeasti olisivat hyviä. Voi olla, että on niin tottunut ja makuaisti on myös turtunut siihen makuun. Ehkä ei osaa oikein vaatiakaan ruoalta muuta kuin sitä, miltä einekset maistuvat”, Welén kommentoi.

Welén ei kannata valmisruokia, lisäaineiden ja tutkimattomien aineiden takia.

Welénin mukaan olisi hyvä, jos kaikki nuoret osallistuisivat ruoan tekemiseen ja maustamiseen niin, että he saisivat erilaisia makuelämyksiä, jotta makuaisti ei pääsisi ikään kuin tylsistymään.

”Ehkä tajutaan, mitä lautasmallin pitäisi sisältää, mutta ei ehkä pystytä ajattelemaan vielä niin pitkälle sitä, mitä lautasmallin toteuttaminen voisi tarkoittaa tulevaisuudessa nuorille.”

Welénin mukaan asiat pitäisi laittaa tärkeysjärjestykseen.

”Tärkeintä on se, että säilytään terveinä ja syödään terveellisesti ja liikutaan.”

mimofooter