Tutka

Ida Alexin matka musiikin pariin ei ollut itsestään selvä erityisesti, kun hänen taustansa on konservatiivisessa ja uskonnollisessa ympäristössä Pohjanmaalla. Nuorena mahdollisuudet kehittää itseään olivat rajalliset.  

Vuonna 2020 kaikki muuttui, kun Ida Alex osallistui Manage Me:n Artistiksi-workshoppiin. Sieltä hän sai tarvittavat työkalut musiikkialalle ja pohjan musiikkiuralleen. Ensimmäinen kappale Future Rebels julkaistiin vuonna 2021, ja siitä lähtien Ida Alex on ollut vahva ääni feministisessä musiikissa.  

Ida Alex ammentaa inspiraationsa halustaan vaikuttaa ja puhua tärkeistä asioista. Hän näkee musiikin voimana, jonka avulla voi tuoda esiin omia tunteita ja samalla osoittaa, ettei ole yksin kokemuksiensa kanssa.  

“Minua inspiroi ajatus, että olen itse saanut musiikista niin paljon voimaa vaikeissa hetkissä. Musiikki on antanut voimaa unelmoida ja nähdä pidemmälle, kun on ollut pimeää omassa elämässä. Haluan antaa sitä samaa inspiraatiota muille.”  

Artistina oleminen on väylä vaikuttaa

Ida Alex unelmoi siitä, että hänen musiikkinsa voisi löytää isomman yleisön ja hän pääsisi kansainvälisesti esiintymään. Hän haluaa myös olla rakentamassa kansainvälistä polkua Suomesta ulkomaille. Ida Alexille on tärkeää, että hänellä on tiimi, joka uskoo hänen visioonsa. 

Ida Alexin uraan on vaikuttanut toiset naisartistit ja heidän edustuksensa musiikkialalla. Hän haluaa olla artisti, sillä se on väylä vaikuttaa ja puhua tärkeistä asioista.  

“Jos tuo toinenkin voi, ehkä minäkin voin”, hän toteaa.  

Ida Alex saa voimaa viesteistä ja tuesta, joita hän on saanut musiikkinsa julkaisun myötä. Suurimman saavutuksensa hän näkee osana Bämä-kollektiivia, joka popularisoi feminististä musiikkia.  

“Se ei ole minun yksilöllinen saavutukseni, mutta koen sen tärkeänä, että olen saanut olla osana sitä muutosta.”  

Bämä-kollektiivi taistelee misogyniaa vastaan

Bämä-kollektiivi julkaisi keväällä kappaleen Kaiken takana on bämä. Molemmat kollektiivi ja kappale ottavat kantaa suomiräpissä esiintyvään misogyniaan. Bämä-kollektiivin ytimessä olevat artistit Nelli Milan, Helena Routa, Satu sekä Tiia Karoliina päättivät perustaa kollektiivin vastauksena naisvihamielisyyteen. Ensimmäiseen kappaleeseen he pyysivät Ida Alexin lisäksi kuusi muuta artistia mukaan: Matriarkaatin, Ainan, Malkan, Emen, Sorry Baben ja Emilia Ex:n. 

“Kappaleen tekeminen lähti siitä ajatuksesta, että kun räp-musiikissa on paljon naisia alistavia lyriikoita ja Tiktokissa melkein kisataan, kuka osaa sanoa rumiten naisista, niin halusimme ottaa kantaa tähän. Tuo kappale oli meidän vastauksemme koko juttuun.”  

Ida Alex iloitsee, miten kappale lähti liikkeelle ja muuttui vahvaksi sanomaksi. Bämä on päässyt tänä vuonna esiintymään muun muassa Provinssissa, Ruisrockissa ja Tavastialla. He pääsivät myös osaksi Ylen Kulttuurigaalaa. Suomen musiikkikustantajien juhlagaalassa Kaiken takana on Bämä -liike sai Vuoden genrevapaa -kategorian voiton.  

Bämän tarkoituksena oli julkaista vain yksi kappale, mutta suuren suosion vuoksi he keräsivät ydinporukan uudestaan ja julkaisivat uuden kappaleen, jossa on mukana nuorille Tiktokista tuttu Sointu Borg. Bämä jatkaa toimintaansa ydintiimin voimalla, mutta vierailevia artisteja tullaan näkemään jatkossakin tulevilla kappaleilla. 

Yhtä taitavia ja lahjakkaita kuin miehetkin

Naisena oleminen musiikkialalla ei ole vielä tasa-arvoista. Ida Alex on kohdannut esimerkiksi epäasiallista kohtelua, stereotypioita, vähättelyä ja tytöttelyä. Naisia ei aina nähdä ammattilaisina, joiden kanssa tehdä töitä vaan heitä yritetään iskeä. Musiikkialalla myös katsotaan tarkemmin naisten kirjoittamia tekstejä. Muutamat levy-yhtiöt kielsivät heidän artistejaan osallistumasta Bämään, sillä se olisi heidän imagolleen huonoksi. 

“Unelmoin siitä, että voisimme olla vain artisteja ja musiikintekijöitä ja että meidät nähtäisiin yhtä taitavina ja lahjakkaina kuin miehetkin.” 

Hän kuitenkin näkee muutoksen tapahtuvan ja toivoo, että tulevaisuudessa naisten ei tarvitsisi aina puhua epätasa-arvosta. Ida Alex uskoo siihen, että Bämän suosion ansiosta feministisiin kappaleisiin uskotaan enemmän, sillä se monesti vaatii sen, että joku näyttää, että se on mahdollista. 

Ida Alexin tarina on inspiroiva matka taistelusta ja voimasta, ja hän jatkaa taisteluaan tasa-arvon puolesta musiikkinsa kautta.