Tutka

[metaslider id=12057]

”En usko, että nuoria olisi unohdettu. Nuoret ovat läsnä strategioissa ja hyvinvointisuunnitelmissa, mutta teot puuttuvat ja lupauksia ei lunasteta”, kertoo ”Nuoret luupin alla”-tutkimuksen tekijä erikoistutkija Leena Haanpää.

Tutkimuksen mukaan kolmasosa nuorista ei halua lähteä mukaan asuinkuntansa vaikuttamisryhmiin. Reilu 20 prosenttia vastanneista osallistuu kunnalliseen vaikuttamiseen ja yhtä suuri ryhmä voisi kuvitella osallistuvansa. Yli 30 prosenttia vastaajista ei osannut sanoa kantaansa.

Haanpää tulkitsee tuloksen niin, että nuoret eivät halua vaikuttaa asioihinsa, koska heitä ei kuunnella tarpeeksi.

”Se on kulttuurinen asia, että sana ”vaikuttaminen” koetaan vaikeaksi. Nuoret eivät aina ymmärrä mitä vaikuttaminen tarkoittaa. Toisaalta, eivät kaikki aikuisetkaan ymmärrä mitä osallistuminen ja osallistaminen tarkoittavat”, Haanpää pohtii.

Pullaa, kahvia ja asioihin vaikuttamista

Turun kaupungin nuorisolautakunnan puheenjohtaja Matti Niskanen näkee että niin vaikuttaminen, kuin politiikkakin, koetaan nuorten keskuudessa hankalana.

”Politiikkaa pidetään kaukaisena ja siitä saa sellaisen kuvan, että se on jotenkin kamalaa. Tämä on mielestäni ihan väärä trendi. Politiikkahan on puhumista ja tapaamista, kokouspullaa, kahvia ja asioihin vaikuttamista.”

Niskasen mukaan nuorilla on hyvät mahdollisuudet vaikuttaa asioihin ainakin Turussa.

”Varsinkin nyt, kun saimme Turkuun nuorisovaltuuston. Aiemmin meillä oli Nuortenturku foorumi, mutta se ei rehellisesti sanottuna toiminut niin kuin piti.”

”Nuoret luupin alla” on kahden vuoden välein toteutettava nettipohjainen kyselytutkimus, jolla tuotetaan kouluille ja kunnille tietoa muun muassa nuorten hyvinvointiin ja vapaa-aikaan liittyvistä asioista. Vuoden 2012 tutkimukseen osallistui varsinaissuomalaisia ja satakuntalaisia nuoria 6. ja 9. luokilta. Kaiken kaikkiaan tutkimukseen osallistui runsas 7500 nuorta. Tutkimuksen tuloksia esiteltiin Turun kaupungin nuorisolautakunnan yleisölle avoimessa kokouksessa torstaina.

Juttua korjattu 15.9.2014: Tutkimukseen osallistui vuonna 2012 runsas 7 500 nuorta, eikä  15 000 nuorta, kuten jutussa aiemmin mainittiin. Vuosina 2008, 2010 ja 2012 tutkimukseen on osallistunut yhteensä 15 000 nuorta.