Tutka

Ylen teettämästä kyselytutkimuksesta selviää, että sosiaalinen media on tällä hetkellä nuorten (18–24-vuotiaat) tärkein uutislähde. Se kerää päivittäin 70 prosenttia nuorista. Räjähdysmäisessä nousussa olevalla TikTokilla on tällä hetkellä 800 miljoonaa aktiivista käyttäjää kuukausittain.

Nuoria kiinnostaa ensisijaisesti, mitä muut nuoret tekevät ja mistä he puhuvat. Sen mahdollistaa sosiaalinen media. Somessa niin valtakunnalliset kuin kansainvälisetkin ilmiöt kiinnostavat nuoria yhtä lailla kuin vanhempaakin yleisöä. Nuoret katsovat, jakavat ja tekevät itse uutisjuttuja ajankohtaisista ilmiöistä niukkaan ja viihdyttävään muotoon pakattuna.

TikTok on enemmän kuin 15 sekunnin tanssivideoita

Henkilökuva Jasir Osman.
Kuva: Instagram @risanaamio

TikTokissa nimimerkillä @risanaamio esiintyvä Jasir Osman oli mukana muun muassa Ylen #Luuserit -kampanjassa. Hän jakoi vaikeuksia nuoren miehen elämästä videoiden muodossa. Osmanin mukaan TikTokissa #BLM-kampanjan aikaan suurin osa vaihtoi profiilikuvansa tukeakseen tasa-arvoa.

Henkilökuva Reijo Kupiainen
Kuva: Tampereen Yliopisto

”Digitaalinen mediatekeminen mahdollistaa hienosti erilaisia luovia ilmaisun tapoja, jossa voidaan hyödyntää myös olemassa olevaa materiaalia. TikTok ei toki mahdollista syvällistä perehtymistä aiheeseen, mutta voi nostaa esille asioita nuorille kiinnostavissa muodoissa.

Reijo Kupiainen, Tampereen yliopiston lehtori, Mediakasvatus

TikTok on luokiteltu Z-sukupolven mediaksi, jolla tarkoitetaan vuoden 1995 jälkeen syntyneitä. Käyttäjistä 41 prosenttia on iältään 16–24-vuotiaita. Aikuisten luuleman hömpän seassa on yllättävä nähdä politiikkaa, kriittistä uutisten kommentointia ja kampanjoita paremman tulevaisuuden puolesta.

Henkilökuva Sanna Spisak
Kuva: Turun Yliopisto

”Moni nuorista kuitenkin kokee, ettei esimerkiksi perinteinen järjestötoiminta tai nuorisopolitiikka ole heidän juttunsa, joten erilaiset somealustat voivat helpottaa mielipiteiden ilmaisua tai mahdollistaa tavan ottaa kantaa itselle tärkeiksi koettujen asioiden puolesta.”

Sanna Spisak, Turun yliopiston tutkijatohtori, Mediatutkimus

Mediatutkija Spisakin mukaan Suomen virallisessa uutisoinnissa nuoria ja nuorten asioita käsitellään valitettavan usein negatiivisten asioiden ja ilmiöiden kautta. Esimerkiksi TikTokin nuorista käyttäjistä on puhuttu mediassa lähinnä huolestuneen aikuisen näkökulmasta.

Somekanavat ovat osa nuoren identiteettiä

Reuters-instituutin vuosittainen Digital News Report 2020 kertoo, että suomalaiset luottavat uutisiin eniten kaikista tutkimukseen osallistuneista maista. Z-sukupolven uutiset ovat kaikkialla ja koko ajan. Heille some on osa omaa identiteettiä. Heille politiikka on kaikkialla. Ihmissuhteissa, koulussa, kotona, kadulla. Kehossa, mielessä, somessa.

Nuoret ovat kasvaneet sosiaaliseen mediaan kiinni.
Kuva: Iida Hakala

Osmanin mukaan nuoret ovat fiksumpia kuin aikuiset luulevat. ”Nuoret osaavat suodattaa oikean tiedon heitä kiinnostavista asioista, koska ovat kasvaneet someen”, sanoo Osman. Kupiainen kertoo, että mediakriittisyys ei ole ikäkysymys, yhtä lailla vanhemmilla kuin nuoremmillakin on aina parannettavaa.

Alustalla, jota käyttävät sadat miljoonat ihmiset, on nähtävissä koko ihmisyyden kirjo: hyvässä ja pahassa.  ”Nuorilla on somessa valtaa, jota toivon heidän käyttävän yhä enemmän demokratiaa ja tasa-arvoa edistäviin toimiin”, toteaa Spisak. Huomattavaa on myös se, että kaikki kolme haastateltavaa tuovat esiin kysymättä TikTokin varjopuolet esimerkiksi algoritmin tuomista ulkonäköpaineista ja väärin ymmärryksestä eri kulttuurien välillä.

Lähteet : Medialiitto, Media kasvatus, Yle, Digital News Report