Luova tila - Hanna Varis. (Kuva: Atte Pöytäkangas)

Kulttuuri

Hanna Varis: "Luovuus on sisäänrakennettu ominaisuus"

Atte Pöytäkangas

Kuvataiteilija Hanna Varis haluaa tehdä sellaisia töitä, joita ei vielä ole ollut olemassa.

Turun taidegraafikoiden puheenjohtaja, Kalevala Korun 60-vuotisjuhlavuoden tunnustuspalkinnon saaja. Kaikkiaan yli 70 yksityisnäyttelyä Suomessa ja ulkomailla. Ennen haastattelua taidemaalari ja -graafikko Hanna Varis varoittaa olevansa mahdollisesti myöhässä. Haastattelu alkaa ajallaan, mutta keskeytyy neljästi puhelimen pirinään. Omien projektien päälle kertyneet velvollisuudet pitävät kuvataiteilijan kiireisenä.

“Jossain vaiheessa olisi ihan kiva päästä tekemään näitä omiakin juttuja, sitä luovaa prosessia.”

“Yritän nyt rauhoittaa kalenterista jonkun sektorin. En vain sovi sinne mitään. On tosi ärsyttävää joutua keskeyttämään työt jonkun sovitun jutun takia juuri kun on hyvä draivi päällä.”

 

Varis ei kaipaa kissanristiäisiä

Yhdistyksissä ja sitä kautta yhteiskunnallisessa toiminnassa mukana olleen ja täyttä työpäivää luottamustoimia tekevän puheenjohtajan voisi kuvitella nauttivan ihmisten ympäröimänä olemisesta, mutta työhuoneen rauha sopii Varikselle.

“Olen aika itsekseen ohjautuvaa tyyppiä. Matkustelen paljon itsekseni ja ehkä kun tekee tällaista ammattia täytyy olla sellainen luonne, että kestää yksin olemista. Minulle se on niin että tarvitsen sitä, että voin keskittyä työhöni kunnolla.”

Luovuuden Varis näkee sisäänrakennettuna ominaisuutena. Siitä syystä hän ei osaa selittää mistä hänen tyylinsä tai ideat tulevat. Hän jatkaa, että luovuutta ei kuitenkaan voi hyödyntää kaikissa elämäntilanteissa ja viittaa Maslow’n tarvehierarkiaan.

“Mä näen sen hirveän romantisoidusti. Taide, teatteri, musiikki, kaikki tuo lisäarvoa. Luova ajattelutapa ja luovan ajattelun mallit voivat tarjota muille aloille työkaluja, joita niiltä itseltään puuttuu.”

“Tietenkin myös natsi-Saksa valjasti taiteilijat omaan käyttöönsä. Miten sitä käytetään? Saako se olla vapaana?”

 

Elanto tilaustöistä

Taiteen maisteriksi vuonna 1990 valmistunut Varis on tehnyt myös graafista suunnittelua, esimerkiksi taittoa Taide-lehdelle ja Imagelle.

Suunnitelmana oli opiskella ammatti, jolla voisi rahoittaa kuvataiteen tekemistä. Varis pääsikin sisään Taideteolliseen Korkeakouluun, mutta todettuaan itsensä liian introvertiksi kuvaamataidon opettajaksi hän jatkoi graafista suunnittelua.

“Opiskelu antaa hyvän tukijalan. Ainoa vaan että kun en opiskellut taiteilijaksi, niin ei siellä opetettu miten sä markkinoit itseäsi, miten tehdään cv tai apurahahakemuksia. Ne on joutunut opettelemaan kantapään kautta.”

“Tein jo opiskeluaikana kaikkia freelance-hommia ja sillä rahoitin tosi pitkään tätä kuvataiteen tekemistä. Nyt olen vuosia elänyt pääasiassa taidegrafiikan myynnillä ja tilaustöillä.”

Kuva: Atte Pöytäkangas

 

“Taloudellisesta näkökulmasta taiteilijan ammatissa ei ole mitään järkeä.”

Ajan myötä teoksia on valunut myös ulkomaille. Variksen töitä löytyy esimerkiksi Wienin Albertina Museumista ja Aarhusin kaupungin kokoelmista Tanskasta. Nyt ajatuksena on viedä töitä maailmalle enemmänkin, mutta siihen liittyy omat riesansa. Kustannukset vakuutuksineen ja järjestelyineen aiheuttavat päänvaivaa.

“Kukaan ei ole profeetta omalla maallaan, mutta kun sä saat teoksiasia esille ulkomaille niin se on hienoa suomalaisten silmissä. Pitäisi käydä ihmeellinen onnenkantamoinen, että joku valtavan hyvä kuraattori näkisi jostain ja pääsisit hyvään galleriaan.”

“Jos ajatellaan kuinka marginaalinen osa ihmisistä on kuvataiteilijoita, kuinka marginaalisesti on huippugallerioita ja kuinka vähän siellä pyörii tyyppejä kansainväliseltä huipputasolta. Luulen, että siellä voi näyttelyissä olla aika kovat henkiset paineet.”

 

Minä, teos ja jotain mikä tapahtuu

Keväällä 2019 järjestettävän näyttelyn teema on jo tiedossa, mutta teoksia Varis alkaa tehdä aktiivisesti vasta kesällä. Hän kuvaileekin työtään aika suunnitelmalliseksi. Kuparisyövytyksiä ei vain suttasta, eivätkä materiaalit ole halpoja. Yleensä teos lähtee aiheluonnoksista.

“Se on samalla myöskin kokeilemista, koska paljon tulee innovatiivisuutta vasta tehdessä. Se on vähän sellainen flow. En oikein osaa selittää sitä. On minä, teos ja sitten jotain muuta siinä välissä joka tapahtuu.”

Omaa tyyliään Varis kutsuu ”esittäväksi piiperrykseksi ja pikkasen naiivistiseksi tarinankerronnaksi”. Hän ei tunnu pitävän esikuvia kovin oleellisena osana taiteilijan kehitystä tai oman tyylin löytämistä.

“Haluan tehdä sellaisia töitä, joita ei vielä ole ollut olemassa. Silloin ei ole relevanttia lähteä tekemään jonkun muun jalanjäljissä vaan haluan luoda omat jalanjäljet.”

 

Hyvää aikaa

Pitkästä ja onnistuneesta urastaan huolimatta Variksesta tuntuu, että hänellä on vielä paljon tekemättömiä kuvia.

“Niin kuin joku heimojen nuotiopiiri, mä olen kertonut vasta pari tarinaa ja mulla on vielä sata takataskussa jotka painaa. Olisi kiva vähän jakaa niitä ihmisille.”

Tähänastinen ura on ollut Variksen omien sanojen mukaan vielä kivempaa kuin olisi nuorena osannut kuvitella. Vanhenemisessakin hän näkee positiivisia puolia ja lopuksi antaa selvästi ymmärtää, että onhan tämä muutenkin monella tapaa hyvää aikaa.

“Ennen vanhaan kun täytit 50 oli kiikkustuoli ja kudottiin sukkaa. Nyt voi mennä baariin ja bilettää.”

Haastattelun aikana Varis mainitsee toistuvasti heittäneensä niin sanotusti pensselit seinään ja päättäneensä lopettaa. Saman aikaisesti hänestä kuitenkin paistaa läpi intohimo ammattiaan kohtaan.

“Joskus mulla oli paljon kausia että en pitänyt näyttelyitä ja yritin lopettaa tämän. Mutta sitten joku fani tuli aina pyytämään, että teethän lisää. Sitten alkoi uskoa itsekin taas tähän juttuun. Kai tämä on enemmän kutsumus kuin bisnes.”

“Elämässä on hyvä olla joku tarkoitus, ja tämä on mun”.

 

http://hannavaris.com

Ingressiä muutettu, kuva ja väliotsikko lisätty: 18.2.2018 14:08.