Tutka

Tiistaina järjestetty Media-ala. Nyt! -keskustelutapahtuma veti katsomon täyteen. Tapahtuman livestreamia seurattiin tiiviisti. Paikalle oli saapunut nimekkäitä puhujia keskustelemaan media-alasta.

Tapahtuman toteuttivat Taideakatemian 3. vuosikurssin journalismin opiskelijat yhdessä elokuvan opiskelijoiden kanssa. Tekniikan takaa löytyi jo opintojensa loppusuoralla olevia opiskelijoita, mutta esimerkiksi kameratyöskentelystä vastasivat syksyllä opintonsa aloittaneet opiskelijat.

Keskusteluohjelma on ladattu Vimeoon kokonaisuudessaan.

Myös Twitterissä kommentoitiin ahkerasti, #MediaAlaNyt nousi pinnalle päivän aikana.

Katsojilta kerätyn palautteen perusteella tapahtuma oli onnistunut ja jatkumoa toivottiin. Yleisarvosanaksi muodostui 4, asteikon ollessa 1-5.

Alla poimintoja saadusta palautteesta:
“Mieleen jäi juontajien valmistautuminen ja varmuus.”
“Aikajoustoa enemmän, monia olisin kuunnellut enemmänkin.”
“Tosi pro toteutus, hyvä!”
“Tekniikan kanssa oli hiukan ongelmia”
“Monipuolinen, ajatuksia herättävä rento tilaisuus.”
“Hieno kokonaisuus, kattava.”