Kuvat: Milla Granlund

Urheilu

Vuoden urheiluseura panostaa junioritoimintaan, mutta huipulle pääsee vain omalla työllä

Milla Granlund

Vuoden urheiluseurana palkittu KaaPo satsaa junnutoimintaan. Seura haluaa tarjota mahdollisuuden pelata jalkapalloa läpi koko elämän.

Kaarinan Pojat eli KaaPo palkittiin Urheilugaalassa vuoden seurana. Kyseessä on ensimmäinen puhtaasti jalkapalloon keskittyvä seura, joka kyseisen arvonimen saa.

Syksyllä 2016 KaaPon ja Kaarinan Nappuloiden eli KaaNan nappulatoiminta yhdistettiin.

Kaikki kaarinalainen nappulatoiminta siirtyi KaaNan alle, jolloin KaaPossa keskitytään junioireiden sekä aikuisten toimintaan. Raja kaanalaisuuden ja kaapolaisuuden välillä on häilyvä. Nappuloiden treeneissä näkyy ylpeitä kaapolaisia.

Lajin pariin hakeudutaan jo taaperoiässä

Kolmevuotiaana futiseskarissa aloittaneen Vincentin isä Juhani Kymäläinen kertoo perheen valinneen KaaPon, sillä tuohon aikaan seura oli ainut, joka tarjosi joukkuetoimintaa jo pienille lapsille. Seuran valmennuspäällikkö Hannu Paatelon mukaan futiseskarin aloittaa vuosittain noin 50 lasta. Vincent jatkoi lajin parissa eskarin jälkeen ja haluaa nykyään harrastaa vain jalkapalloa.

Paatelon mukaan Vincent ei ole poikkeus, vaan suurin osa futiseskarilaisista jatkaa lajin parissa myöhemminkin.

”Nappuloitten ikäluokka on plus miinus 50 lasta ja uskon, että kaikki futiseskarin käyneet ovat siinä mukana.”

KaaPon ja KaaNan yhteistyöllä pyritään takaamaan jokaiselle lapselle tämän tasolle sopiva harrastuspolku. Osa siirtyy nappulatoiminnasta lopulta kilpatasolle toisten jatkaessa harrastetoiminnassa.

KaaPossa rakennetaan lajiin elämänkaarimallia. Futiseskarin lisäksi KaaPo on saanut kiitosta kävelyfutiksesta, joka on ikäihmisille suunnattua toimintaa ja jossa tärkein sääntö on, että kentällä ei saa juosta.

Huipulle tähtääminen vaatii kymmeniä tunteja omatoimista pallotreeniä

Huipulle pääseminen vaatii omatoimista pallottelua kesät ja talvet.

Lapsesta saakka jalkapallon parissa toiminut Paatelo toteaa, ettei yksikään seura voi kasvattaa huippua vaan halun oppia ja kehittyä on lähdettävä lapsesta itsestään. Itsenäisen treenaamisen merkitys korostuu, kun osa lapsista pallottelee vapaa-ajallaan ja osa jättää jalkapallon sivuun koko talvikaudeksi.

Junnuilla harjoituksia on 3-4 kertaa viikossa. Tähän päälle tulevat pelit, jolloin tapahtumia on viikossa neljästä viiteen. Tunteja viikossa kertyy kuudesta kymmeneen. Motivoituneimmilla harrastajilla tämän päälle tulee lisäksi omatoiminen harjoittelu. Riittävä määrä omaa harjoittelua olisi Paatelon mukaan 30 tuntia viikossa, mutta harvan kohdalla tämä toteutuu.

Nappuloilla harjoituskerrat ovat vähäisempiä. Harjoituksia on keskimäärin kaksi kertaa viikossa ja toisinaan yksi peli tämän päälle. KaaNassa 2010 syntyneiden joukkueessa pelaavan Vincentin harrastukseen menee isän mukaan viikossa aikaa noin kuusi tuntia. Treenit ovat kolme kertaa viikossa ja matkojen kanssa yhteen treenikertaan menee kaksi tuntia. Harjoituksiin kuljetaan Raisiosta.

Kolmosluokkalaisena KaaNasta KaaPoon siirtynyt P13 joukkueen kapteeni Roope Raudaskoski kertoo, että hänellä aikaa jalkapallon parissa menee viikoittain paljon.

”Käyn melkein joka päivä potkimassa täällä Keskurilla. Ihan joka päivää ei voi jalkapallon parissa viettää, vaan välillä täytyy olla välipäiviäkin”, Raudaskoski kertoo Kaarinan keskusliikuntapuiston laidalla. Jalkapallon lisäksi hänellä jää aikaa myös kitaransoittoon.

Raudaskosken isä toimii joukkueen huoltajana ja on näin mukana lapsensa harrastuksessa.

Vanhemmilta lapsen harrastukseen kuluva aika menee pitkälti harjoituksiin kuljettamiseen ja harjoitusten seuraamiseen. Kaapolaisista suurin osa on kaarinalaisia, mutta seuran toimintaan osallistutaan myös ympäryskunnista. Raudaskosken isän tapaan toimihenkilöt ovat usein vanhempia.

”Vanhempien tehtävä on kuljettaa, kustantaa ja kannustaa”, summaa Paatelo.

Monipuolinen harrastaminen kehittää, mutta lajien on kuljettava rinnakkain

Monipuolinen harrastaminen on hyväksi lapsen kasvulle, mutta lajien tulee tukea toisiaan. Kehitystä ei tapahdu, jos jalkapallon jättää koko talvikaudeksi tauolle.

”Jos kilparyhmässä on mukana, tulisi talvella treenata vähintään kaksi kertaa”, pohtii valmennuspäällikkö Paatelo.

KaaPon valmennuspäällikkö Hannu Paatelo kannustaa harrastamaan liikuntaa monipuolisesti.

Raudaskosken mielestä parasta jalkapallossa on itse pelaaminen ja siitä nauttiminen. Hänelle riittää lajiksi jalkapallo. Moni nuori kuitenkin harrastaa kahta lajia päällekkäin.

Esimerkkeinä jalkapalloilijalle hyvistä lajeista Paatelo mainitsee yleisurheilun, painin sekä koripallon, sillä nämä kehittävät kehonhallintaa, voimaa ja ketteryyttä. Moni perhe valitsee lapselle jalkapallon lisäksi jääkiekon. Jääkiekosta saattaa konkarivalmentajan mukaan kuitenkin olla jalkapalloilijalle jopa haittaa.

”Jääkiekko ei ole jalkapalloa tukevaa, sillä se vaatii matalaa painopistettä. Pitkään harjoitelleen jääkiekkoilijan juoksuasento muuttuu matalammaksi, jolloin nopeasta pelaajasta tulee äkkiä hidas”, Paatelo kertoo.

Lajivalinta tulee vastaan aikaisin. Harva lahjakas nuori harrastaa molempia vielä 12-13 -vuotiaana.

Vanhemmat valmiita panostamaan, mutta malttamattomia

”Iso ongelma on tällä hetkellä se, että vanhemmat ovat malttamattomia. Kun maksetaan maksut ajatellaan, että on seuran tehtävä tehdä lapsesta huippupelaaja. Seura kuitenkin tukee, luo mahdollisuuksia ja antaa valmennusta sekä vinkkejä, mutta jos halutaan huipulle, on se lapsesta itsestään kiinni”, kertoo Paatelo.

Harrastaminen KaaPossa pyritään pitämään matalan kynnyksen toimintana. Vuodelta 2014 olevan Kari Puronahon tutkimuksen mukaan 11-14 -vuotiailla harrastejalkapalloon menee keskimäärin noin 2900 euroa. KaaPossa nuorimpien kilpajoukkueissa kausimaksut ovat yleensä 400-500 euron paikkeilla. P20-junioreilla kauden kustannukset saattavat nousta 2000 euroon saakka. Nuorimmilla nappulapelaajilla sekä KaaPon taitokoululaisilla kausimaksut ovat 200 euron paikkeilla. Kauden pituus on vuosi. Futiseskarin kausimaksut menevät talvi- ja kesäkausien mukaan ja yhden kauden hinta on 70 euroa.

Hannu Paatelo (vas.) toimii KaaPon valmennuspäällikkönä. Maukka Syrén, Matthias Ahonen ja Evelina Heikkanen ovat P13-joukkueen toimihenkilöitä.

”KaaPo perii seuramaksua, mikä kattaa edustusasut, tietyt vakuutukset, seuran jäsenmaksun, tuomarimaksut sekä pakolliset kenttävuorot. Sitten jokaisella joukkueella on oma joukkuemaksunsa, jonka suuruus riippuu sitä, mitä joukkue tekee. Vastuuvalmentajan kustannukset kuuluvat pääsääntöisesti seuramaksuun ja joukkuekohtaisen apuvalmentajan kustannukset joukkuemaksuun” summaa Paatelo.

Vanhempien on mahdollista hakea tukea kausimaksuihin tukipoolin kautta.

”Avustusta hakevien nimet eivät tule seuratoimijoiden tietoon. Tukipooli ei ole eriarvoistava tekijä vaan pelkästään plussaa”, toteaa Paatelo. Tukipoolin kautta on jaettu kuuden vuoden aikana rahaa yhteensä 18 000 euroa ja tukea hakee vuosittain noin 20 lasta ja nuorta. Rahat tukipooliin kerätään yhteistyökumppaneilta sekä yksittäisiltä lahjoittajilta.

KaaPossa kustannuksia pyritään hillitsemään myös pitämällä viikonloppureissut minimissä.

”Jos tekee viisi viikonloppureissua, se on jo äkkiä 500 euroa. Yksi on riittävä yhteishengen kannalta”, toteaa Paatelo.

Seuratoiminta on myös arvokasvatusta

Joukkueurheilu on paitsi liikuntaa, myös sosiaalisten taitojen oppimista

THL:n tuoreen tutkimuksen mukaan liikunnan harrastaminen lapsena ehkäisee mielenterveysongelmien syntymistä aikuisena. Opettajana työuransa tehnyt Paatelo on tutkimuksen linjoilla ja sanoo seuratoiminnalla olevan ennaltaehkäisevä vaikutus nuorelle.

”Ennaltaehkäisevyys tulee siitä, että joutuu olemaan muiden kanssa tekemisissä, tottuu muihin ihmisiin ja pikkuhiljaa kasvaa joukkuemalliin mukaan. Olin 16 vuotta tarkkailuluokalla töissä ja siellä huomasi, että yläkouluikäiset eivät enää kyenneet olemaan mukana joukkuetoiminnassa. Jos pystyt olemaan joukkuelajissa mukana koko juniorivuodet, täytyy olla jonkinlainen ymmärrys, kuinka muiden kanssa ollaan. Ettei lyöminen ole ainoa vaihtoehto”, pohtii Paatelo.

”Jos kaikki lapset harrastaisivat joukkuelajeja, olisi meillä vähemmän ongelmalapsia”, hän jatkaa.

Samoilla linjoilla arvokasvatuksen suhteen ovat myös KaaPon P13 joukkueen joukkueenjohtajat Evelina Heikkanen sekä Maukka Syrén. Treeneissä pallo syötetään jopa sille kaverille, jonka kanssa on juuri sillä hetkellä sukset ristissä. Pelaajille kaapolaisuus on osa identiteettiä ja pelimatkoilla osataan edustaa.

”En epäröinyt hetkeäkään lähteä Urheilugaalaan kahdeksan pojan kanssa”, sanoo Heikkanen ylpeänä.

Hän kertoo myös kuljettaneensa yhtä nuorta treeneihin ja koittaneensa näin tukea nuoren pysymistä mukana toiminnassa.

Kentän laidalla lapsensa nappulaharjoituksia seuraavan Kymäläisen vastaus kysymykseen, pitääkö joukkuetoiminnassa olla mukana arvokasvatusta, tulee painokkaasti.

”Pitää. Ehdottomasti. Joukkuetoiminta kaikin puolin on yksi parhaista kasvatusalustoista. Harrastus antaa paljon sosiaalisia taitoja, joita tarvitsee elämässä”, toteaa itsekin joukkuelajeja harrastanut Kymäläinen.

KaaPo tarjoaa sunnuntaina 28.1. kakkukahvit Vuoden urheiluseura -palkinnon kunniaksi Aktia Arenalla Kaarinassa, osoitteessa Erotuomarinkatu 2 kello 11-13.

Artikkeli on osa Tutkan juttusarjaa, jossa tutustutaan suomalaiseen jalkapalloon osana yhteiskuntaa.

Toimittajan veli toimii KaaPossa valmentajana. Juttua muokattu 22.2.2018: korjattu sykysllä 2017 muotoon syksyllä 2016.