Uutiset

"Ruoka ei ole enää niukka hyödyke"

admin

Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen teettämän tutkimuksen mukaan suomalaiset kotitaloudet heittävät ruokaa hukkaan vuosittain 500 miljoonan euron arvosta.

MTT tuotti vuosina 2010–2012 tutkimushanke Foodspillin, joka tutki ruokahävikkiä. Tutkimus paljasti, että kotitalouksissa ruokaa heitetään pois yleensä sen vuoksi, että se on ehtinyt pilaantua. Miltei puolet poisheitetystä ruuasta oli kuitenkin yhä syömäkelpoista.

MTT:n tutkimuspäällikkö Juha-Matti Katajajuuri sanoo, että tärkeimpiä syitä kotitalouksien hävikin takana ovat muun muassa suunnitelmallisuuden, viitseliäisyyden ja keittiötaitojen puutteellisuus. Liian suuret pakkauskoot yhden hengen talouksissa ovat myös iso hävikin aiheuttaja erityisesti naisille.

Myös tulotasot vaikuttavat. Kaikkein pienituloisimmat eivät usein aiheuta lainkaan hävikkiä, kun taas hieman enemmän tienaavat heittävät huomattavasti enemmän ruokaa pois.

Ruokahävikki on paljon puhuttu aihe

Kuluttajatutkimuskeskuksen erikoistutkija Mari Niva uskoo, että elintason nousun myötä ruokaan ei enää tarvitse suhtautua niin vakavasti.

“Varallisuuden kasvaessa ruoka ei ole enää niukka hyödyke. Kaikkea sitä, mitä kaapissa on, ei ole pakko syödä vain sen vuoksi, että muuta ei ole.”

Niva huomauttaa, että hävikkitilanteessa on myös aurinkoinen puolensa.

“Suomessa on vahva säästäväisyyden ja niukkuuden kulttuuri. Tuhlaamiseen suhtaudutaan paheksuvasti. Poisheittämisestä seuraa huono omatunto. Hävikkiä vähentää myös se, että siitä puhutaan nykyään todella paljon. Vaikka elintaso jatkaisi tästä nousuaan, niin uskoisin, että hävikki ei välttämättä kasva tietoisuuden lisääntymisen vuoksi.”