Kuva: Saana Sjöblom-Hasselblatt

Ympäristö

Sähköpotkulautojen kierrätystä tehostetaan

Saana Sjöblom-Hasselblatt

Sähköpotkulautoja vilisee Turussa satoja, mutta mitä kadulle lyyhistyville laudoille käy?

Keväällä Suomeen saapuneet sähköpotkulaudat ovat nousseet nopeasti suureen suosioon. Menopelit ovat olleet niin kovassa käytössä, että niiden on kerrottu hyytyvän pahimmillaan parissa kuukaudessa. Lautoja vuokraavat yritykset ovat tarttuneet haasteeseen luoda niistä ympäristöystävällisempiä.

Useissa sähköpotkulaudoissa käytetään litiumioniakkua, joka on tuttua teknologiaa Teslan ja muiden sähköautojen valmistajien tuotteista. Energiayhtiö Fortum kertoo pystyvänsä kierrättämään niitä 80-prosenttisesti.

“Emme tee yhteistyötä sähköpotkulautoja vuokraavien yritysten kanssa, mutta todennäköisesti myös niiden akut ovat kierrätettäviä. Lautojen ympäristövaikutuksia on kuitenkin vaikea arvioida”, Fortumin kierrätys- ja jätepalvelujen viestintäpäällikkö Inka Leisio toteaa.

Turussa on vuokrattavissa sekä saksalaisen Tierin että ruotsalaisen Voin sähköpotkulautoja. Kuvassa Voin ensimmäinen malli, sillä uutta mallia Voiager 2 ei ole vielä saatavilla Turussa. Kuva: Saana Sjöblom-Hasselblatt

Kotimainen kilpailija Hoop pyrkii sataprosenttiseen kierrätettävyyteen

Suomalainen Hoop arvioi sähköpotkulautojensa käyttöiäksi noin vuoden. He keskittyvät suunnittelussa kestävyyteen ja korjattavuuteen, ja ovat menettäneet vasta alle yhden prosentin laudoista korjauskelvottomiksi.

“Hoopin kaikki kuluvat osat ovat vaihdettavia. Varaosien käyttö sekä säännöllinen huolto pidentävät käyttöikää merkittävästi”, yksi Hoopin perustajista, asiakaskokemuksesta vastaava Khalifa Laaksonen kuvailee.

Hoop tavoittelee maailman kestävintä sähköpotkulautakonseptia kehittämällä sataprosenttisesti kierrätettävän tuotteen. Tällä hetkellä laitteen runko kierrätetään sulattamalla ja alumiini uusiokäytetään 97-prosenttisesti.

“Ekologisuus on keskeisin arvomme. Erottelemme talteen jalometalliosat sekä arvometallin johdoista. Alumiini uusiokäytetään puolestaan sulattamalla ja muoviosat sekä akku menevät kierrätykseen elinkaarensa lopussa”, Laaksonen luettelee.

Sähköpotkulaudat hyytyvät pahimmillaan vain muutamassa kuukaudessa. Kuva: Saana Sjöblom-Hasselblatt

Ekologisuus edellä

Ruotsalaisen Voin sähköpotkulaudat levittäytyivät Turkuun toukokuussa. Yrityksen markkinointipäällikkö Mathias Soini kertoo niiden akun olevan juurikin litiumia, koska he tiedostavat sen olevan parempi vaihtoehto ympäristön kannalta.

“Laudoissa on litiumioniakut pienemmän ympäristövaikutuksen takia. Ne kestävät myös pidempään kuin nikkelistä tai ledistä valmistetut akut”, Soini havainnollistaa.

Yritys pyrkii vastaamaan sekä ympäristöhaasteeseen että kuluttajapalautteeseen. Uusin malli Voiager 2 on rakennettu korvattavista osista. Laudan runko koostuu korkealaatuisesta alumiinista, ja kyseisellä mallilla voi ajaa lähes 50 kilometriä yhdellä latauksella.

“Voiager 2 on rakenteeltaan ensimmäinen modulaarinen skuutti. Sen ansiosta sitä on helppo huoltaa, korjata ja parannella”, Soini kuvailee.

Hän jatkaa kertomalla, että lautojen akut vaihdetaan paikan päällä, jotta niitä ei tarvitse kuljettaa ladattaviksi. Latauksia hoidetaan sekä neljän alihankkijan toimesta että Voin sataprosenttisesti uusiutuvaa energiaa hyödyntävällä varastolla.

“Jos lauta poistetaan pysyvästi käytöstä, siitä käytetään kaikki mahdolliset osat varaosina ja loput kierrätetään”, Soini vakuuttaa.

 

 

Lähteet:

Litiumioniakkujen kierrätys

https://voiscooters.com

https://ridehoop.com