Älä riko urheilua -kampanjan kampanjasuunnittelija Tommy Lindgren kertoo, että urheilun ihmisoikeusasioista kirjoitetaan entistä asiantuntevammalla tavalla. Hän uskoo, että mitä enemmän tieto lisääntyy, sitä parempaan suuntaan urheilun ihmisoikeuksien kanssa voidaan mennä.
Älä riko urheilua on valtakunnallinen viestintäkampanja, jonka pääsääntöisenä tarkoituksena on herättää keskustelua urheilun ihmisoikeusaiheista ja nostaa esiin kokonaiskuva siitä, mitä ne tarkoittavat. Urheilun ihmisoikeudet eivät esimerkiksi toteudu, jos rasismiin ei puututa järjestelmällisesti tai urheilijoiden sananvapautta rajoitetaan jollain tavalla.
Kampanjassa on mukana kahdeksan urheilijaa, jotka omalla esimerkillään edistävät urheilun ihmisoikeuksia. Yksi heistä on kolmiloikkaaja Senni Salminen.
“Mielestäni kampanjassa mukana oleminen on hyvä tilaisuus puhua tärkeistä asioista ja nostaa niitä tietoisuuteen. Lisäksi siinä mukana oleminen tuntui luontevalta vaihtoehdolta, koska kuulun itsekin vähemmistöön”, sanoo Salminen.
Urheilun ihmisoikeudet Suomessa ja maailmalla eivät ole vielä sellaisessa tilassa kuin niiden toivottaisiin olevan. Kehitystä on kuitenkin nähtävissä. Lindgren mainitsee, että yksi positiivinen merkki on se, että ihmisoikeusasioiden suhteen ollaan jollain lailla hereillä ja se on johtanut useiden tahojen yhteydenottoon koulutuksista. Esimerkiksi Ihmisoikeusliitto kouluttaa urheilun toimijoita.
“Asiantuntijoillamme on ollut kädet täynnä ihmisoikeuskoulutusten kanssa, mutta toivottavasti urheilun toimijoilta tulee jatkossakin koulutuspyyntöjä. Halukkuutta parantaa omaa toimintaa urheilun sisällä tuntuu kyllä löytyvän”, kertoo Lindgren.
Lindgren korostaa, että kampanjan avulla ollaan saatu heräteltyä urheilumaailmaa ihmisoikeusasioiden tilanteeseen. Hän toivoo, että tulevaisuudessa jouduttaisiin yhä vähemmän lukemaan tiedotusvälineistä syrjinnän tai häirinnän kohteeksi joutuneista urheilijoista.
Osa urheilijoista haluaa ottaa kantaa ihmisoikeusasioihin. Lindgren kertoo, että vastuu urheilun ihmisoikeuksista pitäisi ensisijaisesti olla kansainvälisillä sekä kansallisilla urheilujärjestöillä ja niiden johtajilla.
“Kannan ottaminen ei ole ensisijaisesti urheilijoiden vaan urheilujärjestöjen tehtävä. Nykyään nähdään silti entistä enemmän sellaista urheilijoiden omaehtoista aktivismia”, mainitsee Lindgren.
Salminen on yksi esimerkki urheilijasta, joka on Älä riko urheilua -kampanjan kautta halunnut tuoda myös omaehtoisesti ihmisoikeuksia esille. Hän on silti sitä mieltä, että urheilijoiden pitäisi saada keskittyä urheiluun. Tunnettujen urheilijoiden kannanotot ovat Salmisen mielestä kuitenkin tärkeitä, mutta asioista puhumisen pitäisi olla luontevaa ja urheilijan pitäisi tehdä se omien voimavarojensa mukaan.
Lindgren on tästä samaa mieltä. Ero on suuri, jos urheilujärjestö tai organisaatio puhuu ihmisoikeusasioista, kun taas jos urheilija puhuu asioista. Hän nostaa esille, että elämme maailmassa, jossa yksilön kannanotot herättävät enemmän huomiota.
“Monia voi pelottaa, että ei ole tarpeeksi tietoa, jotta voisi puhua näistä asioista, eikä tiedä miten niistä lähtisi puhumaan. Sen takia moni urheilija ei halua ottaa kantaa. Olisi kuitenkin hyvä, jos yhä useampi ihminen uskaltaisi puhua näistä asioista”, sanoo Salminen.
Urheilijoilla voi olla monenlaisia tuntemuksia siitä, voivatko he vapaasti ottaa kantaa ihmisoikeusasioihin. Esimerkiksi olympialaisissa urheilijat saavat ilmaista mielipiteensä esimerkiksi haastatteluissa tai omassa sosiaalisessa mediassaan. He eivät kuitenkaan saa arvostella jotain tiettyä maata eivätkä tuoda näkökulmaansa esille esimerkiksi palkintojenjakotilaisuudessa.
Ennen Pekingin talviolympialaisten alkua Kiina myös varoitti urheilijoita, että Kiinan lakien vastaisista puheista voi seurata rangaistus. Tällaisten uhkailujen seurauksena urheilija voi kokea, että hänellä ei ole oikeasti mahdollisuutta ilmaista mielipiteitään.
Salminen on myös huolissaan isoista kansainvälisistä tapahtumista ja siitä, kuinka ne vuosi toisensa jälkeen järjestetään yhä maissa, joissa ihmisoikeudet eivät toteudu. Hän on kuitenkin myös huolissaan riskeistä pienemmässä mittakaavassa.
“Monia urheilijoita mietityttää se, mitä sponsorit ajattelevat näistä kannanotoista. Ja että halutaanko sponsoroida urheilijaa, joka ottaa kantaa yhteiskunnallisiin asioihin. Se on usein suuri kysymys monelle urheilijalle”, mietiskelee Salminen.
Lähteet:
Muokattu 21.2.2022 klo 12.04