Tutka

Maailmaa asuttaa tällä hetkellä yli 370 miljoonaa alkuperäiskansaan kuuluvaa ihmistä. Merkittävä osuus maailman biodiversiteetistä on suojeltuna heidän ansiostaan, ja luonto nähdään ikään kuin toisiinsa yhdistettynä elämänverkkona, joka yhdistää ihmisiä, eläimiä ja luontoa. Ilmastokriisi sörkkii pakkaa ja alkuperäiskansat erityisesti Afrikassa joutuvat vielä ahtaammalle.

Daniel Mwamidi on kenialaissyntyinen tutkija Barcelonan yliopistosta, ympäristötieteiden ja -teknologian instituutista. Hän viimeistelee paraikaa väitöskirjatutkimustaan alkuperäiskansoista ja paikallisyhteisöistä, sekä siitä millä tavoin he suojelevat elinympäristöään.

Daniel Mwamidi, ympäristötieteen tutkija, Barcelonan yliopisto, Kuva: Daniel Mwamidi

”Tieteellä voi olla moderneja ennustuksia, mutta meidän pitäisi ottaa huomioon myös alkuperäiskantainen tieto.”

Mwamidi kuuluu myös kenialaiseen Taita-heimoon. Hän on neljä vuotta toiminut paimenena ja huolehtinut perheensä kotieläimistä, joka entisestään toi hänet lähemmäs paikallisia yhteisöjä ja heidän elintapojaan.

Alkuperäiskansojen yhteisöillä on pitkäaikaiset, läheiset yhteydet alueisiinsa, maihinsa ja luonnonvaroihinsa.”

Helsingin yliopiston ympäristötieteen tutkija Álvaro Fernanzed-Llamazares uskoo, että esimerkiksi länsimaissa voitaisiin oppia alkuperäiskansoilta katsomaan maailmaa ja luontoa uusin silmin. Useasti alkuperäisväestön edustajien äänet puuttuvat mediasta.

”Me tarvitsemme kaikki mukaan keskusteluun.”

Hän on ollut mukana myös DocPoint-elokuvafestivaaleilla näytetyssä dokumenttielokuvassa Shepherds of the Earth, joka perustuu Kenian Dasanaach-heimon tarinaan ilmastokriisin kynnyksellä. Hän korostaa sitä, miten riippuvaisia alkuperäiskansat ovat luonnosta ja sen tarjoamista resursseista.

Álvaro Fernandez-Llamazares, ympäristötieteen tutkija, Helsingin yliopisto Kuva: Álvaro Fernandez-Llamazares

Konflikteja alkuperäiskansojen ja paikallisväestöjen välillä

Mwamidi mainitsee, että termin ’’alkuperäisväestöön kuuluva’’ (engl. indigenous) määritelmä on haastava, koska osa yhteisöistä on asuttanut samoja seutuja 600 vuotta, toiset taas 2000 vuotta. Kaikki kohtaavat samoja haasteita ilmastomuutoksen takia. 

Alkuperäiskansoja sysätään pois alkuperäisiltä elinalueiltaan seuduille, joissa elintila pitää jakaa muiden yhteisöjen kanssa. Naapurit ovat lähempänä toisiaan ja taistelevat samoista resursseista, jotka puolestaan ovat kutistuneet ilmastokriisin myötä. Kriittisin niistä on vesi. Kaikki liittyvät ilmastonmuutokseen. Jos resursseja on tarpeeksi, ei konflikteja synny. Ilmastonmuutoksen seuraukset eivät kuitenkaan ole pelkästään ympäristöhaasteita: vaan myös sosiaalisia ja kulttuurillisia.

Kiinnostava esimerkki alkuperäiskansojen omista tietojärjestelmistä on sateen tulon ennustaminen lepakoiden ja hyönteisten käyttäytymisellä. Tällaiset ennustukset ovat välillä jopa tarkempia kuin tieteelliset tutkimukset. Tähän alkuperäiskansojen tietämys perustuu: syvälliseen, kauan jatkuneeseen luontosuhteeseen. Mwamidi muistuttaa, että teknologia on kuitenkin kehittynyt vasta viisikymmentä vuotta sitten.

Haasteina modernit toimintatavat ja kommunikaatio

Vaikka alkuperäiskansoilla olisi merkittävää tietoa, jota voitaisiin hyödyntää ilmastokriisin vastaisessa kamppailussa, emme saa sitä helposti käsiimme. Toiset yhteisöt on rajattu kokonaan sivilisaatiosta ja teknologian maailmasta ulkokehälle. Joillekin yhteisöille tämä on kuitenkin tietoinen valinta ja hänen mielestään sitä tulisi arvostaa.

Toinen syy Mwamidin mukaan heikkoon tiedonkulkuun on se, että osa alkuperäiskansoista pelkää, että heidän tietämystään käytetään hyväksi tai heitä vastaan. Tämän takia hän pitääkin tärkeänä, että kaikki heidän tietämyksensä patentoitaisiin ja sitä suojeltaisiin.

”Kaikki pitävät siitä, että sinut huomataan ja tunnustetaan”, Mwamidi toteaa

Hän korostaa erityisesti myös yhteistyön merkitystä heimojen vanhimpien edustajien kanssa. Hän pohtii, olisiko kansainvälisten järjestöjen kautta mahdollista järjestää jokin alusta, jonka kautta heimon vanhimpien olisi mahdollista esimerkiksi luennoida tietämyksestään ja luontosuhteestaan. Suora keskusteluyhteys kaventaisi kommunikaatiokuiluja ja rakentaisi siltoja ihmisten välille.

Ruohonjuuritason tietoa voisi näin käyttää myös ilmaston hyväksi.

Ratkaisut on tehtävä paikan päällä

Mwamidi korostaa lisäksi dialogin ja tarinankerronnan tärkeyttä.

”Meidän pitää käyttää ei-akateemista lähestymistapaa.”

Hänen mielestään julkisuus ja avoin pääsy mahdollistaa sen, että yhteisöistä ja heidän elämäntavoistaan voidaan oppia, sekä ennen kaikkea arvostaa niitä.

Fernandez-Llamazares pohtii myös tarinankerronnan kääntöpuolta ja sen moraalillisuutta ulkopuolelta. Vaikka alkuperäisväestöön kuuluvien äänet tulee saada julkiseen keskusteluun mukaan, meidän tulisi kehittyneissä valtioissa tehdä se tavalla, joka ei marginalisoi tai luo taakkaa alkuperäiskansojen kannettavaksi. Fernanzed-Llamazares korostaa tekojen ja tietoisuuden lisäämisen tärkeyttä. Hän muistuttaa, että on tärkeää olla romantisoimatta alkuperäiskansoja.

’’He suojelevat ekosysteemiä merkittävillä tavoilla, mutta kohtaavat myös omia haasteitaan yhteisöissä.’’

Mwamidi näkee tulevaisuuden myös etnoturismissa. Etnoturismi perustuu nimenomaan sille, että vanhoista kulttuureista opittaisiin lisää ja arvostus niitä kohtaan kasvaisi. Ihmiset pääsevät paikan päälle oppimaan tietyn yhteisön elämäntavoista.