Tartuitko sinäkin tammikuussa äänestyskopissa lyijykynään? Tulitko ajatelleeksi, mitä siitä saattaa seurata?
Aluevaalien aikaan lohjalaisen kaupunginvaltuutetun Ossi Tiihosen (vkk.) Twitter-tilillä puitiin sitä, millaisilla kynillä suomalaiset olivat päässeet tai joutuneet kirjoittamaan haluamansa numeron äänestyslippuun. Ongelmaksi nähtiin epäluotettavat lyijykynät, ja kommenttiketjuun ilmestyi viestejä eri puolilta Suomea.
Viime joulukuussa kansanedustaja Atte Kaleva (kok.) puolestaan heitti omalla Twitter-tilillään ilmoille kysymyksen siitä, tekeekö Helsingin Sanomat poliittisesti korrektia agendajournalismia.
Twitterissä poliitikkojen on helppo esittää epäilyksiä ja kylvää epäluuloa. Mutta mitä hyötyä suomalaiselle poliittiselle päättäjälle on siitä, että hän antaa ymmärtää, että Suomessa on mahdollista vääristellä vaalituloksia tai että valtakunnan valtamedia toimii oman agendansa mukaan?
Politiikan tutkija Ari-Elmeri Hyvönen Helsingin yliopistosta arvioi, että epäluuloa kylvämällä poliitikko ei edes tavoittele aitoa keskustelua vaan lietsoo tyytymättömyyttä tai jopa vihaa, jota voi kanavoida omaan poliittiseen agendaansa.
“Tätä voi pitää uhkana demokratialle. Demokratia perustuu tasavertaiselle mielipiteiden vaihdolle, mutta vihan lietsominen tekee politiikasta raakaa valtataistelua. Väkivallan uhka kasvaa, ja kaikenlaisten kompromissien tekeminen muuttuu vaikeaksi”, Hyvönen sanoo.
Tammikuussa kansanedustaja Ano Turtiainen (vkk.) julkaisi twiitin, johon hän oli linkittänyt videon Tokentubesta. Suomalainen Tokentube on vastamedia, jossa kritisoidaan valtavirta-ajattelua ja tuodaan esiin muun muassa koronapandemiaan liittyviä vaihtoehtoisia näkemyksiä totuuksina, jotka valtajulkisuus on pyrkinyt kieltämään.
Turtiaisen linkittämässä videossa väitetään, että koronarokotteet on tehty vahingoittamaan ihmisiä.
Faktantarkistuspalvelu Faktabaarin noin vuosi sitten julkaiseman selvityksen mukaan Suomessa on poliittisesti vaikutusvaltaisia tahoja, jotka levittävät aktiivisesti disinformaatiota eli tahallisesti vääristeltyä tai harhaanjohtavaa tietoa. Se leviää teksteinä, kuvina, videoina ja meemeinä.
Verkossa disinformaatiota on helppo jakaa eteenpäin, vaikka ei ymmärtäisi tai ajattelisi, että kyse on vääristellystä tiedosta. Ihminen voi yksinkertaisesti haluta tuoda vaietut faktat päivänvaloon.
Kaikista asioista ei ole olemassa aukotonta tai kiistatonta tietoa, ja uusi tieto voi muuttaa käsityksiä siitä, mikä on totta. Demokraattisen järjestelmän kannalta on tärkeää, että ihmiset siitä huolimatta jakavat saman todellisuuspohjan.
“Demokratiaan kuuluu se, että esitetään kilpailevia mielipiteitä ja käydään sanasotaa. Mielipiteet ovat näkökulmia asioihin, joiden olemassaolosta olemme yhtä mieltä. Jos yhteinen tietoperusta katoaa, syntyy omissa todellisuuksissaan eläviä kuplia”, Hyvönen selittää.
Hyvönen myös näkee, että Suomessa ollaan amerikkalaiseen tyyliin liukumassa siihen tilanteeseen, että ihmisillä on eri tiedonlähteet.
Esimerkiksi perussuomalaiset poliitikot jakavat Twitterissä Suomen Uutiset -verkkouutispalvelun mediasisältöä. Suomen Uutiset on puolueen äänenkannattaja eikä sitoudu Julkisen sanan neuvoston journalistin ohjeisiin, jotka määrittelevät vastuullisen median eettiset toimintatavat.
Vaikka Twitter ei ole sosiaalisen median alustana yhtä suosittu kuin Facebook tai Instagram, twiittejä nostetaan herkästi esiin mediassa. Siksi poliitikoilla on Twitterin kautta mahdollisuus saada näkyvyyttä ja päästä somemaailmasta muihin medioihin.
“Näkyvyyttä saa helpoimmin, kun hakee vastakkainasetteluja ja haastaa toisia. Siksi keskustelun sävy ei Twitterissä aina ole rakentava”, politiikan tutkija Aleksi Knuutila Jyväskylän yliopistosta sanoo.
Hyvönen ja Knuutila ovat yhtä mieltä siitä, että Suomessa poliittinen keskustelu Twitterissä on vielä maltillista verrattuna esimerkiksi Yhdysvaltoihin. Knuutilan mukaan suomalaiset luottavat instituutioihin, myös poliitikkoihin. Lisäksi me haemme tietomme sosiaalisen median sijaan ensisijaisesti perinteisistä uutislähteistä.
“Siksi en ole kovin huolissani siitä, että meillä poliitikot johtaisivat ihmisiä harhaan”, hän sanoo.
Demokratian uskottavuus ei myöskään horju siitä, että ihmiset ymmärtävät kyseenalaistaa poliitikkojen motiivit.
“Valtaapitäviä pitää voida kritisoida, joskus rankastikin”, Knuutila toteaa.