Henkilöt

Podcastit

Karttamisoppi koettelee entisiä Jehovan todistajia

Anniina Virtanen

Anniinan vieraina lähetyksessä kävi 19.4.2017 Pia Hasan ja Eeva-Liisa Louento, jotka ovat irtaantuneet Jehovan todistajien yhteisöstä. Kuuntele podcastista, mitä siitä seurasi ja lue artikkelista, miten naiset ovat päässeet elämässään eteenpäin.

Eeva-Liisa Louento ja Pia Hasan ovat syntyneet Jehovan todistaja perheeseen. Nyt elämää ilman uskontoa on kestänyt jo useita kymmeniä vuosia.

Uskonnosta irtaantuminen ei kuitenkaan ole ollut mutkatonta, sillä Jehovan todistajat noudattavat karttamisoppia. Se tarkoittaa sitä, ettei yhteisöstä erotetun tai erotun kanssa saa olla tekemisissä, vaan häntä tulee karttaa.

Jos oma puoliso tai saman katon alla asuva alaikäinen lapsi eroaa, karttamisoppi koskee hengellisistä asioista puhumista, jota tulee välttää irtaantuneen kanssa.

”Kuitenkin aikuisen lapsen kohdalla yhteydenpito lakkaa”, kertoo Uskontojen uhrien tuki ry:n Turun vertaistukiryhmää vetävä Pia Hasan.

”Näin kuuluisi oppien mukaan jokaisen Jehovan todistajan toimia, mutta jotkut eivät noudata oppia totaalisesti. Suurin osa sitä kuitenkin noudattaa”, hän jatkaa.

Vertaistuki auttoi eteenpäin

Uskontojen uhrien tuki ry pyrkii vaikuttamaan siihen, että ihmisoikeusloukkauksia, hengellistä väkivaltaa ja syrjintää ei hyväksyttäisi uskonnollisissa yhteisöissä. Pia Hasan löysi vasta kolme vuotta sitten vertaistuen Turusta. Aiemmin hänestä tuntui, ettei kukaan voi ymmärtää häntä.

”Vertaistuki on auttanut minua käsittelemään hengellisen väkivallan aiheuttamia traumoja, nostanut itsetuntoani ja olen päässyt monista peloista eroon. Olen myös saanut ihania, uusia ihmisiä elämääni”, Hasan iloitsee.

Yksi näistä ihmisistä on Eeva-Liisa Louento, joka tutustui Hasaniin hänen vetämässään vertaistukiryhmässä.

Louento on päässyt aiemmin terapiassa eroon vakavasta masennuksesta, mutta terapeutin kanssa ei voinut käsitellä uskonnosta aiheutuvia ongelmia, kuten karttamista.

”Terapeuttini ei koskaan pystynyt ymmärtämään ahdistavan lapsuuden uskonnon merkitystä masennuksesta. Hän ei oikein uskonut karttamiseenkaan, vaan kuvitteli aina, että välit vanhempiini kyllä korjaantuvat”, Louento harmittelee.

Uskonnollista traumaoireyhtymää ei virallisesti tunnusteta

Kaisa Klapurin kirjoittamassa julkaisussa selviää, että lääkärit ja asiantuntijat eivät tunnusta uskonnollisen traumaoireyhtymän olemassaoloa.

Uskonnollisen traumaoireyhtymän oireet muistuttavat paljon traumanjälkeisen stressihäiriön oireita, jossa yhdistävä tekijä on jokin trauma. Uskonnollisessa traumaoireyhtymässä yhdistävä tekijä on uskonnollinen tausta.

Uskon ja uskonyhteisön menettäminen voi olla tuskallista. Sosiaalinen eristäminen, identiteetin menettäminen sekä koko elämän uudelleen arviointi on haastavaa. Uskonnollisen traumaoieyhtymän merkkejä on muun muassa masennus, pelkotilat, paniikkikohtaukset, ahdistus, painajaiset ja itsetuhoisuus.

”Vertaistuen parissa käytyjen keskustelujen ja omien oireideni tunnistamisen perusteella voin sanoa, että uskonnollinen traumaoireyhtymä on olemassa. Tärkeää olisi, että lääkärit ja asiantuntijat tunnistaisivat sen, jotta hengellistä väkivaltaa kokeneet saisivat apua. Tällä hetkellä ainoa apu on vertaistuki”, Pia Hasan kuvailee.

Elämä ilman uskontoa on vapauttavaa

Nykyään Pia Hasan ei kaipaa mitään uskontoa elämäänsä.

”En koe tarvitsevani sitä. Olen myös alkanut kyseenalaistaa Jumalan olemassaolon. Uskonnot ilmiönä kiinnostaa minua edelleen”, Hasan kertoo.

Eeva-Liisa Louento on samoilla linjoilla.

”Minusta on ihanaa olla vapaa kaikista uskonnoista, enkä kaipaa lainkaan mitään uskontoa elämääni. Minulle pyhiä ja hyviä hetkiä syntyy luonnossa, eläimien kanssa ja kokiessani ihmisten hyvyyttä”, hän tunnustaa.

Uskontoa hän ei halua kuitenkaan muilta kieltää, vaan suo sen muille. Louento kuitenkin toivoo, että uskonnollisuus ei aiheuttaisi pahaa muille ihmisille.

[metaslider id=31517]