Kolumni: Modernin treffailun paradoksi

Nykytreffailu muistuttaa all inclusive -matkaa, jolle kukaan meistä ei varsinaisesti halunnut. Pöydät notkuvat lukuisista vaihtoehdoista, mutta mikään ei silti maistu miltään. Vähän tuota, ehkä tätä, ei ainakaan tuota… ja joka kerta poistumme pöydästä oudon nälkäisinä.

Moderni treffailu väittää tarjoavansa vapautta. Loputon valikoima profiileja, algoritmien hienovaraiset suositukset ja näennäisesti rajattomat mahdollisuudet löytää juuri se yhteensopivin. Luotamme algoritmin tietävän makumme paremmin kuin itse.

Saatamme olla historian ensimmäinen sukupolvi, joka väsyy rakkauteen jo ennen kuin tapaa ketään.

Ilmiölle on jo olemassa oleva nimi: swipe-väsymys. Kun jokainen ihminen muuttuu osaksi loputonta valintaviidakkoa. Silti pyyhkäisemme, koska jokainen meistä on sisäistänyt sen kohtalokkaan ajatuksen, että se oikea saattaa olla seuraavan pyyhkäisyn takana. Tämä logiikka on yhtä järkevä kuin se, että jatkaa sokeroidun myslin syömistä vain koska paketissa lukee ”healthy choice”.

Ihmisaivot eivät ole rakentuneet käsittelemään satoja vaihtoehtoja päivässä, varsinkaan tilanteessa, jossa pitäisi tehdä intiimejä elämään vaikuttavia päätöksiä. Psykologian tutkimuksen mukaan runsauden paradoksi lisää epävarmuutta ja tyytymättömyyttä: mitä enemmän valinnanvaraa, sitä vaikeampi on tehdä päätös, saatikka luottaa omaan valintaan.

Ennen rakastumiseen riitti, että istui vieressä luennolla tai törmäsi romanttisesti kahvilan jonossa. Nyt kohtaamiset on puristettu puhelimen näyttöön, jossa profiilikuvan pinnallisuus ratkaisee sekunneissa. Kuvakulma, bioteksti, viestin ajoitus. Kaikki on harkittua, jotta emme näyttäisi vahingossakaan liian kiinnostuneilta tai liian välinpitämättömiltä. Lopputulos on tunnetta vailla hiottu pinta.

Ironista kyllä, sovellusten logiikka luo epävarmuuden tunnetta tilanteessa, jossa vaihtoehtoja on enemmän kuin koskaan. Jos joku ei vastaa tunnissa, oletamme, että tilalle on jo löytynyt kymmenen muuta ja päädymme kahlaamaan eteenpäin. Sama epävarmuus koskee meitä itseämme: jos valinnanvaraa on rajattomasti, miksi kukaan valitsisi juuri minut?

Swipe-väsymys ei synny siitä, että ihmiset olisivat kyynisiä. Se syntyy siitä, että treffikulttuurista tuntuu tulleen projekti, jota pitää hallita. Loputtoman valinnanvapauksen piti tehdä meistä vapaita, mutta monelle se tekee edelleen treffailusta paineen, joka hiipii iltaisin taskussa värisevän ilmoituksen mukana.

Nykytreffailun suurin paradoksi on, että etsimme yhteyttä kuin valitsisimme tuotetta verkkokaupasta. Ehkä kaikkein radikaaleinta onkin pysähtyä, sulkea sovellus ja luottaa kohtaloon. Yksi vilpitön kohtaaminen, yhteinen nauru tai jaettu hetki voi lopulta merkitä enemmän kuin tusina huolella optimoituja profiileja.