Ida Alex kasvoi vahvasti uskonnollisen yhteisön keskellä ja kipuili yhteisön sisäisten normien kanssa. Nyt hän on pop-artisti, jonka energisessä musiikissa kuuluu vahva feministinen sanoma.
- Ida Alex on energistä popmusiikkia tekevä tamperelainen artisti.
- Artistin musiikilliset esikuvat tulevat pitkälti ajalta, jolloin MTV on elänyt kultakauttaan. Isoimmaksi inspiraatiokseen hän mainitsee Lady Gagan.
- Ida Alex on julkaissut kolme singleä, joista tuorein Fantasy julkaistiin marraskuussa. Debyytti-EP:nsä artisti julkaisee vuonna 2022.
Tuoreimmat
-
Aria Kuunvaara on nuori runoilija, joka osaa raivata miinoja
-
Lempeä sisu
-
Koreografi ohjaa myös luonnollista liikettä — show ei rakennu yhdessä yössä
-
Kenelle tekoälyn avulla tehty kappale kuuluu?
-
Turun palo lisäsi köyhien naisten ja lasten ahdinkoa
-
Öissä töissä: Vuoropäiväkoti tarjoaa turvallisen sylin kellonajasta riippumatta
-
"Some on monelle nuorelle eräänlainen henkireikä" – aikuiseksi kasvaminen somessa herättää ristiriitaisia tunteita
-
Rap-artisti Olenleo haluaa keikkailla enemmän – uusiin paikkoihin pääseminen ilman nimeä on vaikeaa
-
Naisjääkiekon kehittyminen vaatii asennemuutosta erityisesti seuroissa
-
Asevelvollisuuden laaja uudistus vaatisi useiden vuosien valmistelun