
Kulttuuri
Iltapukuperinne ei ole katoamassa
Vuosijuhlat ovat muuttuneet, mutta iltapukuperinteestä halutaan pitää kiinni.
Korkeakoulujen vuosijuhlaperinne juontaa juurensa jo sadan vuoden päähän ja monet asiat ovat muuttuneet vuosien varrella. Enää juhlista ei haluta perinteistä pönötysjuhlaa, vaan tilaisuuksista halutaan tehdä opiskelijoiden näköiset juhlat, joissa ei kuulla pitkiä puheita. Iltapukuperinne on kuitenkin perinne, josta halutaan pitää kiinni.
Turun yliopiston järjestöjen vuosijuhlissa nähdään lähes poikkeuksetta iltapukuja, kun taas Turun ammattikorkeakoulun opiskelijakunta TUO:n vuosijuhlissa pukeutuminen on rennompaa. Jotkut yliopiston ainejärjestöt kuitenkin juhlivat iltapuvuissa vain pyöreitä vuosia.
Yksimielisiä Turun yliopiston ylioppilaskunnassa TYY:ssä ja TUO:ssa ollaan kuitenkin yksimielisiä siitä, että iltapukuperinne ei ole katoamassa.
”Iltapukuperinne on sellainen, joka ei oikeastaan ole muuttunut ajan saatossa. Jokainen kuitenkin haluaa kerran vuodessa pukeutua parhaimpiinsa”, sanoo TYY:n hallituksen opiskelijakulttuurivastaava Saana Kallio.
”Iltapukujen painoalue tulee olemaan enemmän merkkivuosissa, esimerkiksi kun täytetään pyöreitä. Iltapukuperinne ei ole missään nimessä katoamassa, vaan uskon sen terävöityvän vielä enemmän ammattikorkeakoulussa vuosien varrella”, kertoo TUO:n hallituksen puheenjohtaja Jukka-Pekka Salmela.
Tekemämme gallupin mukaan opiskelijat ovat yksimielisiä siitä, että iltapukuperinne on tervetullut, mutta opiskelijalle turhan kallis perinne. Turun ammattikorkeakoulun opiskelijakunta TUO on kuitenkin halunnut tänä vuonna ottaa erityisesti huomioon opiskelijoiden yleisesti pienen budjetin.
”Yleisellä asteella se aina huomioidaan, mutta tänä vuonna olemme painottaneet tähän todella paljon. Olemme karsineet hinnasta, jotta jäsenten on mahdollista tulla paikalle”, kertoo Salmela.
Tuoreimmat
-
Sopivia vanhemmiksi – Hilda ja Mira pelkäsivät pitkään, että pääsy hedelmöityshoitoihin evätään heiltä
-
FCAA-lopputurnauksessa syntyy enemmän kuin voittajia – opiskelijat rakentavat yhteisöä ja hyvinvointia
-
Kenen biisi?
-
Syksyllä järjestetään jälleen vaalit: tällä kertaa ne koskevat korkeakouluopiskelijoita
-
“Keho ei ole oma” – Synnytyspelkoihin liittyy usein ajatus hallinnan menettämisestä
-
Kiharassa kulkee tarina
-
Vapaaehtoistoiminnasta löytyy jokaiselle jotakin
-
What is Turku esittelee kaupungin kummallisuuksia – suositun sometilin ylläpitäjä antoi Tutkalle ensimmäisen haastattelunsa
-
Turku tarvitsee nopealla aikataululla uuden jalkapallohallin
-
Politiikassa olennaisinta ei ole ikä – Joona Paija, 22 oli kuntansa ääniharava