Kulttuuri

Nettiroolipelien maailma laajenee pelien ulkopuolelle

Nelli Spännäri

Nettiroolipelit ovat netissä toteutettavia pelejä, jotka ovat tarinavetoisia ja joissa pelaaja ottaa jonkin hahmon roolikseen. Nettiroolipelit, kuten World of Warcraft, yleistyivät maailmalla ja Suomessa vuonna 2005.

Jami Spännäri, 25, toteaa naurahtaen, että ei kutsuisi itseään nörtiksi, vaikka hän onkin pelannut 6.luokasta asti nettiroolipeli World of Warcraftia eli WoWia. ”Nuorempana oli vapaa-aikaa enemmän eli oli myös aikaa pelata enemmän. Nykyään minulla on kuitenkin normaali sosiaalinen elämä ja käyn töissä”, hän jatkaa.

Tarina kiinnostaa pelin muodossa

Nettiroolipelit, MMORPG-pelit (massively multiplayer online games) ovat tarinavetoisia ja niissä luodaan monesti erilaisia ryhmiä eli klaaneja jonkin tavoitteen saavuttamiseksi.Spännärikin kertoo valinneensa pelaamisen elokuvien ja kirjojen sijaan juuri siksi, että hän voi itse vaikuttaa tarinaan. Hänen mukaansa pelin tarina on kuitenkin verrattavissa elokuviin tai kirjoihin. Hyvä tarina auttaa pääsemään kunnolla sisään peliin ja auttaa samaistumaan hahmoihin, jotka ovat tärkeitä, vaikka pelit ovatkin usein tarinavetoisia. Turun yliopiston media-alan tohtori Veli-Matti Karhulahti mainitsee pelaamisesta monesti nostetuiksi tulleet syyt: itsensä luova toteuttaminen, kilpailuvietin vaste ja sosiaalisuus.

Juoni hahmoja tärkeämpää

”Lore tarkoittaa pelin tarinaa. Se koko maailma”, Spännäri sivistää.

Pelien fantasiamaailmat laajenevat ajan mittaan pelin ulkopuolellakin. Esimerkiksi WoWin lore laajenee lisäosien välissä kirjojen muodossa. Kirjoissa paneudutaan hahmoihin, jotka ovat keskiössä seuraavassa lisäosassa. Kirjat ovat yleensä romaanimuotoisia, mutta viime aikoina on tullut myös tietokirjatyyppisiä julkaisuja, jotka avaavat maailman luomiskertomusta. Hän vertaa niitä esimerkiksi Taru sormusten herrasta maailman Silmarillioniin.

Spännäri on kuunnellut World of Warcraftin loreen sijoittuvista melkein kahdestakymmenestä kirjasta  viisi tai kuusi. Kirjoista on tullut myös tähän mennessä yksi elokuva. Hän kertoo olevansa niin kiinnostunut WoWin loresta, että hän haluaa ottaa siitä selvää pelin ulkopuolellakin. WoWin laaja ja hyvä lore on varmasti yksi syy, miksi World of Warcraft on yksi suurimmista MMOPGR- peleistä edelleen.

Karhulahden mukaan pelien tuotteistaminen on helppoa tutuilla hahmoilla ja konseptilla. Spännäri toteaa vielä ytimekkäästi, että hänelle pelaaminen on enemmänkin elämäntapa kuin pelkkä harrastus.