Donya Gholam Shahzari, DJ Whyidodis, on opetellut itse soittamaan Youtuben ja ystäviensä avustuksella.
Kuva: Oona-Jemina Huusko
Kulttuuri
"On todella vaikeaa saada keikkoja ilman suhteita", sanoo DJ Whyidodis
DJ:n ammatissa kaikki opetellaan itse eikä työllistyminen ole itsestäänselvää. Muun muassa suhteet ovat avaintekijä keikkojen saamiseen ja niitä saatetaan solmia työillan jälkeen jatkoilla.
Donya Gholam Shahzari, DJ Whyidodis, löysi oman intohimonsa vahingossa ja sai ensimmäisen keikkansa Instagramin kautta ja nyt hänellä on oma, selkeä tyylinsä, josta hän haluaa pitää kiinni.
Myös alkoholi kuuluu DJ-kulttuuriin. Töiden aikana on sallittua nauttia alkoholia ja usein ravintoloitsijoilla on tietty määrä alkoholia annettavaksi soittajilleen työn lomassa. Päihteiden käyttö on DJ-piireissä yleistä ja normalisoitua sekä jatkoille mennään usein työvuorojenkin jälkeen.
Tuoreimmat
-
Kahvin korkeasta markkinahinnasta huolimatta lounaskahvi on opiskelijoille edullinen
-
Käytettynä ostaminen kertoo tiedostavasta kuluttajasta
-
Tutka seurasi valokuvaajan työtä Suomen Joutsenen takilaremontin aikana
-
Kehittynyt teknologia ei ole rantautunut salibandyyn – miesten pääsarjassa asia on monesti resurssikysymys
-
”Kyllä mä osaan ja pärjään” – Iina Gröhn löysi Wellnessmalli-kisamatkalta uudenlaisen itsevarmuuden
-
Turkulainen Tapio Vainisto on rakentanut viuluja käsin yli 40 vuotta
-
Minkälaisia asioita aikuiset olisivat halunneet, että heidän lapsuudenkodeissaan olisi käsitelty?
-
Krapulaton kulttuuri on nousemassa
-
Sijaiskotitoiminta auttaa kodittomia kissoja tottumaan ihmisiin – ”On ihanaa, kun ne pääsevät omiin koteihin”
-
Iris Laineste toteutti unelmansa – Kissakahvila Mirri tuo kissojen rauhan keskelle Turun keskustaa