Tutka selvitti kolmen perinteisen jouluhahmon synkän puolen

Nuuttipukki

Nuutinpäivää vietettiin alun perin loppiaisen jälkeisenä päivänä, eli 7. tammikuuta, mutta nykyiselle paikalleen se vakiintui 1700-luvun alussa. Karnevalistinen päivä oli erityisesti nuorten miesten juhla. Nuuttipukit kiersivät ovelta ovelle ja vaativat muun muassa olutta.

Nuuttina pukeuduttiin tunnistamattomaksi, ja perinteiseen asuun kuului esimerkiksi sarvet tai nurinpäin käännetty takki. Muitakin asuja oli, mutta karnevalistisuus ja tunnistamattomuus olivat tärkeitä.

”Myös naiset olivat nuuttipukkeina ja tällöin he saattoivat pukeutua mieheksi. Tunnistamattomuus oli siinäkin keskiössä”, kertoo folkloristi Merja Leppälahti Turun yliopistosta.

”Nuuttipukit olivat pelottaviakin ja siihen kuului myös flirttiä, kun miehet kiusoittelivat nuoria naisia.”

1900-luvun aikana nuuttipukkeilu muuntautui lasten juhlaksi, jolloin lapset pukeutuivat erilaisiin asuihin.

Tapana oli kierrellä ovelta ovelle ja esittää laulu tai loru, josta nuuttipukit saivat palkan.

Leppälahti pohtii, että perinne on saattanut alkaa tuntumaan aikuisista lapselliselta, jolloin se on siirtynyt lapsille.

”Nuuttipukki on ollut perinteenä laajalti koko Suomessa, mutta hiljalleen se on hiipunut. Jonkin verran perinnettä on kuitenkin elvytetty.”

Joulutonttu

Tontut ovat olleet osana suomalaista kansanperinnettä jo kauan, vaikkei niiden tarkkaa ikää tiedetä. Mikael Agricola mainitsi tontut jo vuonna 1551 julkaistussa Dauidin Psalttarissa.

Tilojen tonttuja olivat esimerkiksi kotitonttu ja saunatonttu. Tontut kuvattiin äkkipikaisina ja ilkikurisinakin – niitä piti kohdella hyvin, jotta ne kohtelivat hyvin isäntäväkeään. Pahimmillaan tonttu saattoi sytyttää taloja ja navettoja tuleen tai jopa tappaa. Joulutonttu on muita tonttuja tuoreempi ja kuvataan usein säyseämpänä.

”Kotitonttujakin oli monenlaisia, mutta niiden hyvä kohtelu on kuulunut perinteisiin. Joulutonttu syntyi 1800–1900-lukujen taitteessa. Ruotsalainen taitelija Jenny Nyström piirsi muun muassa postikortteja joulutontuista ja sitä kautta se levisi pohjoismaihin”, Leppälahti kertoo.

Nyströmin piirtämät kuvat ovat vakiinnuttaneet joulutontun ulkoasuun pitkän parran, tonttulakin ja nutun. Tontun harmaa nuttu on joulupukin tavoin vaihtunut myöhemmin punaiseen.

Krampus

Krampus on Keski-Euroopan joulutarinoiden pelottava hahmo. Krampus on vuohimainen olento, jolla on sarvet ja paholaisen olemus ja joka ilmestyy rankaisemaan tuhmia lapsia. Kristinuskon myötä Krampuksen aisapariksi liitettiin Pyhä Nikolaos, joka jakoi kilteille lapsille lahjoja. Suomalaisessa joulupukissa sekoittuvat näiden hahmojen osat.

”Perinteet sekoittuvat ja pohjimmiltaan niillä on samoja juuria. Mikään perinne ei ole yksittäisen kansanryhmän tai alueen”, Leppälahti muistuttaa.

Leppälahden mukaan perinteisiin on kuulunut iloa ja hauskuutta, mutta samalla myös kuria, kuten Krampuksen ja joulupukin tapauksessa.

Tarinoiden mukaan Krampus kuljettaa pahimmat lapset säkissä mukanaan ja syö heidät. Vaikka Krampus kuulostaa pelottavalta, se on nykyään enemmän karnevalistisen juhlinnan symboli. Monissa Itävallan ja Saksan kylissä järjestetään marras-joulukuun taitteessa Krampus-kulkueita, joissa hurjiin asuihin pukeutuneet hahmot kiertävät luomassa tunnelmaa ja jännitystä joulun aikaan. Krampuksen yötä vietetään muun muassa Saksassa, Itävallassa, Unkarissa ja Sloveniassa 5. joulukuuta, eli päivää ennen Pyhän Nikolaoksen päivää.