Arto Tuunela haluaa, että Pariisin Kevään biiseihin voi samaistua myös ilman omaa, vastaavaa kokemusta laulun aiheesta. Kuva: Anni Gullichsen.
Kuudennen albuminsa ”Kuume” julkaisseen Pariisin Kevään haastattelu kuultiin Radio Tutkan Pelkkää hyvää -musiikkiohjelmassa tiistaina.
[metaslider id=31016]
Anni Gullichsenin haastattelussa bändin laulaja-kitaristi Arto Tuunela ja basisti Jussi Hietala pohtivat miksi juuri bändin kuudes albumi ”Kuume” nousi ilmestyessään Suomen listaykköseksi, minkälainen suhde Pariisin Keväällä on luontoon ja miksi niin moni bändin kappaleista kertoo juuri rakkaudesta.
Kuuntele podcast alta.
Tuoreimmat
-
Some on isossa roolissa Laukkasten perheyritysten markkinoinnissa
-
Turkulainen tuottaja Niki Hillberg opetteli soittamaan yksi sointu kerrallaan
-
Pelkästään kansan tyytymättömyys ei riitä Iranin hallinnon kaatumiseen
-
Avoin kuukautiskeskustelu on yksittäisten urheilijoiden varassa
-
Approt tuovat baarien arki-iltoihin vilskettä, mutta voivat käydä opiskelijoille kalliiksi
-
Lämpenevät talvet muuttavat lintujen talvehtimista – Tulevaisuudessa yhä useammat lajit voivat talvehtia Suomessa
-
Hanna Tikanderin vahvan brändin salaisuus –”En istunut alas miettimään millainen henkilöbrändini on”
-
Kun renttu ei riitä, vaan kumppaniksi halutaan väkivaltarikollinen
-
Tekoälyn käyttöä kannattaa harkita opiskellessa
-
"Kun linja aukeaa, ei koskaan tiedä mitä sieltä tulee" - Hätäkeskuspäivystäjän työ on vaativimmillaan kiireistä moniajoa