Podcastit

Tarinatulppaani: Sillat Aurajoen yllä

Tiina Rastiola

Turun oppaiden siltatuntija Anu Salminen kertoi haastattelussa Turun siltojen historiasta.

Turun ainoan sillan titteliä noin 400 vuotta nimissään pitänyt Tuomiokirkkosilta paloi vuonna 1827 suuressa Turun palossa, joka vei mennessään myös suurimman osan koko kaupungista.

Kun kaupunkia alettiin uudelleen rakentaa, kynään tarttui saksalainen Carl Ludvig Engel, joka piirsi Turulle uuden asemakaavan. Siinä vaiheessa hän päätti piirtää yhden sillan sijasta kolme siltaa: uusi Tuomiokirkkosilta sai seurakseen vuonna 1831 Auransillan. Suunnitelmissa oli rakentaa myös eteläinensilta, mutta tuo Martinsiltana nykyään tunnettu silta rakennettiin vasta 1940.

Uusi Tuomiokirkkosilta otettiin käyttöön palon jälkeen 1831. Noin 60 vuotta myöhemmin vuonna 1899 puisen sillan tilalle valmistui sen rautainen versio. 50-luvulla (1951-1956) silta rakennettiin kolmessa vaiheessa kaista kerrallaan kokonaan uusiksi niin, ettei liikennöinti sillalla katkennut. Nykyinen versio on kuitenkin identtinen edeltäjänsä kanssa. Myöhemmin sillalle on rakennettu pyörä- ja jalankulkuteitä.