Tutka

Ammattiliittojen keskusjärjestön SAK:n luottamushenkilöpaneelin kyselyn mukaan kesätyötilanne heikkenee jo toista vuotta peräkkäin.

SAK:n nuorisosihteeri Tatu Tuomela pitää kesätyötilanteen heikkenemistä erittäin huolestuttavana.

”Paljon puhutaan siitä, että nuorille pitää saada enemmän töitä ja aihe on koko ajan esillä. Näyttää kuitenkin siltä, että sanat eivät muutu teoksi”, Tuomela sanoo.

Varsinais-Suomen yrittäjien aluepäällikkö Johanna Vainio on eri mieltä.

”En ole tätä SAK:n kyselyä nähnyt, mutta mitä tässä on nyt haistellut tätä asiaa, niin mielestäni tällä hetkellä on melko positiivinen tuulahdus kesätyötilanteessa.”

Vainio kokee, että monet yritykset ovat nimenomaan lisänneet kesätyöpaikkoja. Erityisesti pienet- ja keskisuuret yritykset ovat tehneet paljon töitä nuorten kesätyöpaikkojen mahdollistamisen eteen.

”Näin voin sanoa Varsinais-Suomesta. Täällä on myös paljon tempauksia nuorten kesätöiden puolesta esimerkiksi Salon yrittäjillä ja Turun kaupungilla.”

Vainion mukaan nuoret työllistävät myös yhä enemmän itse itseään esimerkiksi 4H-yritystoiminnan avulla.

”Kesä on nuorelle hyvää aikaa löytää se asia, missä itse on hyvä.”

[metaslider id=7299]

Taloustilanne ja vaatimukset hidasteena

SAK:n Tatu Tuomelan mukaan suurin vaikuttava asia kesätöiden vähenemiseen on yleinen taloustilanne.

”Nuoret saavat osansa tästä taloustilanteesta. Jos taloudessa mennään alamäkeä, niin nuoret kokevat sen ensimmäisenä.”

Varsinais-Suomen yrittäjien aluepäällikkö Johanna Vainio näkee, että taloustilanteen lisäksi nykyajan turha byrokratia vaikuttaa huomattavasti työnsaantiin.

”Hygieniapassit ja muut pykälät nostavat kynnystä palkata nuoria. Monille yrityksille kausi– ja kesätyöntekijät ovat kuitenkin elinehto. Erityisesti ravintola- ja matkailuala ovat riippuvaisia näistä työntekijöistä”, Vainio miettii.

Vuokratyöfirmat eivät palkkaa nuoria erikseen kesätöihin

”Emme hae erikseen kesätyöntekijöitä, mutta asiakasyritys voi toki määritellä työsuhteen tietyn pituiseksi”, vuokratyönantaja Carrotin aluepäällikkö Juha Oksanen sanoo.

Oksasen mukaan firman Turun työlistoilla on tällä hetkellä noin 50 alle 25-vuotiasta työntekijää. Alaikäisiä 16-17 -vuotiaita yrityksellä on ollut vain muutamia. He ovat tehneet lähinnä avustavia töitä teollisuusalalla tai myyjänä.

Vuokratyöfirma VMP:n markkinointisuunnittelija Miia Virtasen mukaan yritys ei hae nimenomaan kesätyöntekijöitä. Maanlaajuisesti VMP:n 12 000:sta työntekijästä noin 40 prosenttia on tällä hetkellä alle 25-vuotiaita.

”En osaa sanoa, työllistämmekö tällä hetkellä yhtään alaikäistä. Palkkaamiseen ei ole estettä, mutta edellytyksenä on työnantajan vaatimusten täyttäminen.”

[note color=”#d3d3d3″]

  • SAK:n luottamushenkilöpaneeli kyselyn mukaan kolmannes SAK:laisten alojen työnantajista aikoo palkata vähemmän kesätyöntekijöitä kuin viime vuonna.
  • Vain kuusi prosenttia työnantajista on lisäämässä kesätyöntekijöiden määrää.
  • SAK:n luottamushenkilöpaneeliin vastasi lähes tuhat luottamusmiestä ja työsuojeluvaltuutettua huhtikuussa.

[/note]