Aiemmin taidetta opiskellut Koivisto sai kimmokkeen hakea elokuvatuottajaksi, kun hän seurasi televisiosta dokumentteja.
– Ajattelin, että tuottajana dokumenteissa pääsisin toteuttamaan luovuuttani, mutta samalla tekemään yhteiskunnallisesti merkittävää työtä, Koivisto sanoo.
Sadoista hakijoista vain muutama valittiin
Itsestäänselvyys kouluun pääsy ei ollut. Samalle koulutuslinjalle oli monia satoja hakijoita, joista vain kahdeksan otettiin sisään. Neljä valituista puolestaan elokuvapuolelle. Vaikka prosentuaaliset todennäköisyydet eivät olleet Koiviston puolella, hän ei lannistunut vaan päätti luottaa itseensä.
– Tiesin, että minulla on annettavaa tälle alalle. Nyt kolmatta vuotta opiskellessani ajatukseni ovat vain vahvistuneet, enkä näe itseäni enää muualla.
Tuottajana Koivisto pääsee luovimaan omia vahvuuksiaan. Hän kertoo olevansa järjestelmällinen ja sosiaalinen. Lisäksi Koivistolla on taipumusta johtajuuteen. Ne ovat ominaisuuksia, joita tuottajalta yleensä vaaditaan.
Opiskeleminen merkitsee tulevalle tuottajalle mahdollisuuksia. Mahdollisuuksia luoda kontakteja työmaailmaan jo opiskeluiden aikana, itsensä haastamista ja ylittämistä sekä ennen kaikkea kehittymistä. Korkeakoulussa Koivisto on myös kokenut tulevansa nähdyksi.
– Tänne valituksi tulleena ja opiskellessani minulle on tullut sellainen olo, että joku on todella huomannut kykyni ja luottaa taitoihini.
Järjestöissä pääsee vaikuttamaan konkreettisesti
Vahvat arvot ovat ohjanneet Koivistoa monia eri asioita kohti. Yksi niistä on ollut järjestöihin liittyminen, ja nyt hän onkin osa Taideakatemian oppilaskunnan hallitusta. Koivisto työskentelee hallituksessa sopo-kopona eli sosiaali- ja koulutuspoliittisena vastaavana. Työ on tärkeää, sillä hän on yhteyshenkilö Taideakatemian opiskelijoiden ja koko korkeakouluorganisaation välillä.
Sopo-kopo on myös henkilö, joka kuuntelee opiskelijoiden murheita. Jos jollakulla on vaikeuksia, on Koivisto ihminen, johon otetaan yhteyttä.
Sopo-kopoksi Koivisto päätti ryhtyä, kun hän kyllästyi kuuntelemaan opiskelukavereiden valituksia esimerkiksi opettajista tai huonosti järjestetyistä kursseista. Hän ajatteli, että miksi vain puhutaan eikä asioille tehdä mitään.
– Nyt pääsen oikeasti vaikuttamaan pielessä oleviin asioihin, eikä tarvitse miettiä, mitäpä jos jokin asia olisi paremmin.
Sopo-kopona Koivisto kiertää tapahtumissa ja kohtaa opiskelijoita. Niissä hän ajoittain jopa kuuluttaa omasta olemassaolostaan. Kaikki eivät tiedä, että Taideakatemian hallituksessa on sopo-kopon kaltainen yhteyshenkilö. Hän toivoisikin, että opiskelijat uskaltaisivat yhä rohkeammin lähestyä Koivistoa mieltä askarruttavissa asioissa.
– Tämä on iso duuni, mutta iso on arvomaailmanikin. Mielestäni kenenkään ei tulisi olla asioidensa kanssa yksin tai hyväksyä huonoa kohtelua.