Tutka

”Teoriassa ei ole mitään syytä, miksi taivaankappaleiden asennoilla tai synnyinkuukaudella olisi yhteyttä siihen, oletko introvertti vai ekstrovertti, helposti suuttuva vai rauhallinen. Horoskoopit ovat niin taitavasti kirjoitettuja, että ne sopivat kehen tahansa”, toteaa psykologian tohtori Jukka Häkkinen.

Kuva: Jukka Häkkinen

Erilaisissa horoskooppeihin kohdistetuissa psykologisissa tutkimuksissa on havaittu Forer-efektiä, joka tarkoittaa ihmisen samaistuvan epämääräisen tai yleiseen kuvaukseen persoonallisuudestaan.

”Tätä aihetta on tutkittu paljon. Eräässä tutkimuksessa ihmisille annettiin sama tekstin pätkä, joka oli ympäripyöreästi kirjoitettu. Heille sanottiin, että teksti on kirjoitettu juuri heille. Tämän jälkeen heiltä kysyttiin, miten hyvin teksti osui heidän kohdalleen. Suurin osa vastaajista piti kuvausta erittäin osuvana”, Häkkinen kertoo.

Häkkisen mukaan ihmiset tulkitsevat käyttäytymistään ja omia valintojaan horoskooppitekstien kautta, eivät niinkään pidä niitä käyttäytymisen ohjenuorana.

Astrologian juuret ulottuvat tuhansien vuosien taakse

Astrologian harrastaja Jesse Saapunki kertoo horoskooppien olevan astrologisia ennustuksia. Oikea astrologinen luonneanalyysi vaatii koko synnyinkartan, kun taas viihdeastrologiassa nähdyt ennustukset keskittyvät vain aurinkomerkkiin.

Länsimainen astrologia on peräisin Babyloniasta 4000-5000 vuoden takaa, jolloin astrologialla oli valtava merkitys yhteiskunnalle. Nykyinen länsimainen astrologia kehittyi antiikin Kreikan ajalla, kun ihmiset palvoivat eri jumalia.

Kuva: Jesse Saapunki

”Tähän aikaan planeetoille annettiin tietyt jumalat, joilla oli omat roolit ja luonteen piirteet. Eli periaatteessa planeetat olivat jumalia, joiden liikkeet olivat viestejä maan päälle. Sitä kautta tähtimerkitkin saivat omat luonteensa”, Saapunki avaa asiaa. ”Syntymähetkesi on ikään kuin tähtikartasta otettu kuvakaappaus, jonka avulla pystytään selittämään ihmisen luonnetta.”

Länsimainen astrologia on enemmän viihdettä kuin muualla maailmassa. Esimerkiksi Japanissa ja Intiassa se on osa henkistä kokemusta ja maailmaan suhtautumista.

Jukka Häkkinen kuitenkin toteaa, että horoskooppeihin uskomisella on yleisesti vain positiivisia vaikutuksia ihmiseen. Esimerkiksi henkilö, joka uskoo horoskooppeihin ja on luonteeltaan ujo, saattaa rohkaistua merkkinsä luonnekuvauksen takia, mutta sillä ei ole suoraa yhteyttä persoonallisuuteen.

Lähteet:

The Conversation: How many people actually believe in astrology?

The Swaddle: Why Do People Still Believe In Astrology?

Astro Style: History of Astrology: A Timeline