Tutka

Suomen luonnosta löytyy monia kymmeniä syötäviä kasveja. Parhaat villiyrtit ovat tuttuja lähes kaikille suomalaisille. Niiden mahdollisuudet ruuanlaitossa eivät niinkään.

Hulluna hortaan -kirjan vaimonsa kanssa kirjoittanut Jouko Kivimetsä kannustaa suomalaisia metsään ja puistoihin juuri nyt.

“Nyt on Etelä-Suomessa viiden päivän hetki kun kaikki yrtit ovat hyvälaatuisia. Ne ovat helposti erotettavissa ja kasvit ovat sopivan kokoisia, sillä ne pitää kerätä ennen kukintaa.”

Nuorina yrteissä on maku parhaimmillaan. Ötökätkään eivät ole vielä ehtineet niiden kimppuun.

“Esimerkiksi vuohenputki on aivan ihanteellinen nyt ja viikko tästä eteenpäin”, Kivimetsä iloitsee.

[metaslider id=10416]

Ekologisuus kiinnostaa

Kivimetsän mukaan ekologisuus ja ilmaisuus on saanut paljon nuoria hortoilemaan. Kivimetsän mukaan ei ole ekologisesti kestävää tuoda superfoodeja toiselta puolelta maailmaa Suomeen.

“Miksi ostaa jotain kiinalaista gojimarjaa, jos pihassa ja puistossa on samanarvoista tai parempaa tavaraa.”

Harrastajamäärät ovat Kivimetsän mukaan räjähtäneet viime vuosien aikana. Kivimetsien pitämillä hortoilun alkeiskursseilla on entistä enemmän ihmisiä tutustumassa kasvien saloihin.

“Tällaset superfoodit ja lähiruoka-ajattelu ovat olleet kovassa kasvussa. Hortoilu menee siihen samaan muottiin.”

Turun yliopiston kasvitieteellisen puutarhan ylipuutarhuri Simo Laine kertoo faktoja hortoilusta. Myös toimittaja pääsee kokeilemaan, miltä litulaukka maistuu:

Villiyrtit kelpaavat myös Michelin-ravintoloille

Ensimmäisen Michelin-tähtensä muutama kuukausi takaperin saaneen ravintola Chef & Sommelierin ruokalistalta löytyy useita villiyrttejä. Chef Sasu Laukkosen avaama luomuun keskittynyt ravintola pyrkii ammentamaan ideoita menneeltä ajalta. Kokki Arttu Lindholm kertoo asiakkaiden kiinnostuksen kasvaneen.

“Ihmiset ovat tällä hetkellä kiinnostuneita siitä, miten ja miksi villiyrttejä käytetään.”

Chef & Sommelierin lisäksi villiyrttejä käyttävät Helsingissä myös ainakin ravintolat Juuri ja Luomo. Lindholmin mukaan villiyrttejä käytetään laajasti maustamiseen, marinointiin ja koristeena.

“Ennen vanhaan on ollut normaalia käyttää villiyrttejä. Miksi niitä ei nykyään voisi?”

Hyviä myös kotikokeille

Lindholmin mukaan suomalaiset arvostavat kotiluonnosta löytyviä yrttejä ja kiinnostus vain kasvaa.

“Metsään meneminen ei ole ongelma. Se, mitä sieltä tuodaan takaisin, on toinen juttu. Kaikki ihmiset osaavat kerätä yrttejä.”

Lindholm suosittelee kotikokeille tuttuja makuja.

“Ketunleipä, kallioimarre ja horsma ovat sellasia, mitä itse muistaa omasta lapsuudesta. Ja nokkonen tietysti. Ketunleipä on yksi ihanimmista sen oksaalihapon takia. Kallioimarre on mahtava lakritsi, jonka löytää metsästä nyt.”

[tabs] [tab title=”Vinkkejä” ]

– Kerää vain kasveja jotka tunnet.

– Välimatka maantiestä tulee olla ainakin 50–100 metriä.

– Kerää kasvit nuorina ennen kukintaa. Ne ovat silloin parhaimmillaan.
[/tab] [tab title=”Kokeile!” ]

Nokkonen – Pinaatin tilalle kastikkeisiin, keittoihin, lettuihin, piirakoihin

Voikukan lehdet, erityisesti sileälehtiset – Leivän päälle, salaattiin, smoothieen

Vuohenputki – Piirakkaan, pestoon, smoothieen, salaattiin

Ketunleipä – Koristeena, makua antamaan vaikka smoothieen

Kallioimarre – Makuna vaikka marjapiiraassa, mausteena juuresten kanssa

Siankärsämö – Lihan kanssa, smoothieen

Litulaukka – Valkosipulin tilalle[/tab]

[/tab] [tab title=”Villiyrttimarinadi” ]

Joukon villiyrttimarinadi

villiyrttejä (esimerkiksi sileälehtistä voikukkaa, vuohenputkea ja vähän siankärsämöä)
oliiviöljyä
suolaa
pippuria

Silppua yrtit. Sekoita kaikki aineet löysäksi kastikkeeksi ja käytä marinadina tai tarjoile pestomaisena kastikkeena esimerkiksi paistetun kalan kanssa.

Resepti: Jouko Kivimetsä[/tab] [/tabs]