Tutka

[metaslider id=15347]

Ruisrock, yksi Turun suurimmista tapahtumista laittaa Turun majoituskapasiteetin äärimmilleen. Nyt jo esimerkiksi Sokos Hotel Hamburger Börsistä kerrotaan hotellin olevan täynnä festivaaliviikonloppuna. Lisäksi mm. Ruissalo Campingin sisätilat sekä Omena hotellin huoneet ovat täynnä.

“Kaikki hotellit ovat todella täynnä. Turku touringille on varattu noin kolmannes Turun hotellien kokonaiskapasiteetista ja jokaisena vuonna, kun olemme Ruisrockin kanssa tehneet yhteistyötä, viimeistään toukokuun loppupuolella kiintiö on täynnä”, Turku touringin palvelusuunnittelija Björn Widenius kertoo.

Majoituksia kysellään vielä aivan viime hetkillä ennen tapahtuman alkua. Osa ihmisistä saattaa jäädä ilman majoitusta.

“Vaikea sanoa, kuinka paljon ihmisiä jää ilman majoituspaikkaa, mutta sen tiedän, että vielä viimeisellä viikolla kysellään majoitusta ja tällöin joudumme sanomaan, että tilaa ei ole”, Widenius myöntää.

Ruissalo Campingista kerrotaan telttamajoituspaikkoja löytyvän vielä ja yleensä niitä on saatavilla aina Ruisrock-viikonlopulle saakka. Festivaalin lauantaipäivänä myös telttapaikat yleensä täyttyvät.

Yksityismajoitus lisää yöpymispaikkoja

Kapasiteettia lisäävät erilaiset yksityiset majoitusvaihtoehdot. Esimerkiksi Airbnb-nettisivustolla yksityishenkilöt voivat vuokrata omaa asuntoaan festivaalikansan käyttöön. Lisäksi myös “couchsurfing” eli ilmainen sohvamajoitus tuo lisää petipaikkoja.

Monet vuokraavat oman asunnon esimerkiksi festivaaliviikonlopuksi pientä korvausta vastaan. Tästä tulosta pitäisi kuitenkin maksaa pääomatuloveroa, eli 30 prosenttia saadusta tulosta. Laki24 -palvelun mukaan moni jättää tämän tulon ilmoittamatta.

“Tulo ei kuulu elinkeinoverotuksen piiriin, mutta siitä pitäisi maksaa pääomaverotuloa. Moni kuitenkin jättää ilmoittamatta tämäntyyppisen tulon ja sitä on vaikea verottajan seurata.”

Viime vuonna Ruisrockin ajaksi oman asuntonsa vuokrannut yksityishenkilö tiedostaa tilanteen.

“Ymmärrän kyllä, että siitä pitäisi verot maksaa, mutta en jaksa nähdä sitä vaivaa niin pienen tulon takia”, nimettömänä pysyvä henkilö kertoo.

Hinnoissa eroja

Tutkatoimituksen vertailun mukaan majoitusmuodoissa on suuriakin eroja. Halvimmat kohteet löytyvät yksityisasunnoista. Esimerkiksi jaetun huoneen saa yhdeksi yöksi halvimmillaan tällä hetkellä 21 eurolla Airbnb-sivustolta.

Kokonaisen talon Turun keskustasta saa Ruisrock-viikonloppuna käyttöönsä 140 eurolla ja sinne voi majoittua kolme henkilöä. Majoitukset halpenevat, mitä kauempana kohde on Turun keskustasta.

Hotellit alkavat täyttyä kovaa vauhtia, mutta esimerkiksi Sokos Hotel Seurahuoneesta saa huoneen yhdeksi yöksi 180 eurolla.

Lisätietoja majoitusmahdollisuuksista: