K-pop eli eteläkorealainen popmusiikki on kerännyt ympärilleen valtavan yhteisön. Suosio on viime vuosina paisunut maailmanlaajuiseksi. Ilmiö on tuonut mukanaan myös lieveilmiöitä, muun muassa ikäsyrjinnän. Erityisesti nuoret fanit syrjivät aikuisia faneja. Ilmiö on poikkeuksellinen musiikkikulttuurissa.
Aihe on ihmetyttänyt yli 20-vuotiaita k-popin kuuntelijoita sosiaalisessa mediassa. Netissä tehtyyn kyselyyn kertyi reilu sata vastausta. Vastaajista puolet oli 20–25-vuotiaita ja loput sitä vanhempia, aina yli 40-vuotiaisiin asti. 40 % kyselyyn vastanneista myönsi kohdanneensa ikäsyrjintää nuoremmilta faneilta. Myös runsas osuus heistä, jotka eivät olleet syrjintää kokeneet, kertoivat kuitenkin todistaneensa sitä tapahtuvan jollekulle muulle. Syrjintä keskittyy tapahtumaan lähes kokonaan sosiaalisessa mediassa.
Espoolainen Sade-Auroora Variskorpi, 29, on kuunnellut k-poppia aktiivisesti viime vuoden alusta lähtien. Hänelle k-pop on tuonut elämään muutakin kuin musiikin, esimerkiksi korean kielen opiskelun. Hän myös kerää muun muassa keräilykortteja idoleistaan. K-pop toi myös mukanaan ikäsyrjinnän.
”Lähinnä olen kuullut törkeitä kommentteja siitä, että olen jälkeenjäänyt, ettei aikuisten kuulu tehdä näin”, Variskorpi kertoo kohtaamistaan kommenteista. ”Monesti nuoret jopa epäilevät motiivejani kuunnella k-poppia”, hän jatkaa.
Myös turkulainen Venla Hietala, 30, on kertonut kohdanneensa ikäsyrjintää nuoremmilta faneilta. Hietala on ollut mukana k-popin maailmassa jo vuodesta 2007.
”Yli 25-vuotiaalla ei saisi olla enää omia intressejä. Pitäisi olla perhe, naimisissa ja töissä koko ajan”, Hietala summaa nuorten ajatusmaailmaa.
Myös kyselyyn vastanneet kertoivat kokemuksiaan ikäsyrjinnästä. Eräs vastaajista kertoi todistaneensa 15-vuotiaana vanhempien fanien systemaattista kiusaamista. Nyt kun hän on itse aikuinen, hän pelkää kertoa kuuntelevansa k-poppia ja häpeää levyjen ostamista nuorempien fanien nähden. Moni vastaajista kertoo, että heitä on haukuttu ällöttäviksi ja rankimmillaan jopa pedofiileiksi idolien nuoren iän vuoksi.
Sekä Variskorpi että Hietala toteavat, että syrjintä alkaa siinä kohtaa, kun heidän ikänsä tulee ilmi.
”Yleensä keskustelen somessa vain omien ystävien kanssa, mutta toisinaan haluan osallistua keskusteluihin tärkeistä aiheista ja tuoda ilmi oman mielipiteeni”, Hietala kertoo ja jatkaa ”Tällöin nuoret käyvät katsomassa profiilista ikäni ja kommentoivat, että miksi edes olen puhumassa k-popista, eikö minun pitäisi olla töissä ja täyttämässä veroilmoituksia.”
Kehityspsykologiaan perehtynyt tutkija Saara Nolvi kertoo, että tutkimukset osoittavat fanittamisen olevan aikuisiälläkin normaalia, vaikka suurimmalla osalla se rajautuu nuoruuteen. Nuorilla fanittaminen liittyy vahvasti identiteetin rakentamiseen, niin yksilönä kuin ryhmässäkin.
”Nuoret ryhmäytyvät mieluiten saman ikäisten kanssa, johon liittyy me-henki. Ilmiöt voivat sekoittua somessa, jolloin vaikka aikuiset kuuluisivat heidän harrastuskuvioihinsa, niin helposti koetaan, että halutaan tehdä ero nuorten ja aikuisten välille”, Nolvi selittää.
”Kyse voi olla epävarmuudesta, jolloin ei haluta jakaa ilmiöitä, tuntemuksia ja kokemuksia aikuisten kanssa. Se on sinänsä on harmi, sillä fanittaminen on universaali kokemus, jolla haetaan yhteisöllisyyttä.”
Nolvin mukaan aikuisten on hyvä ymmärtää nuorten tarvetta tehdä eroa, mutta samalla toimia esimerkkinä miten suhtaudutaan suvaitsevasti muita kohtaan.
Lähde: Toimittajan netissä jakamaan kyselyyn vastasi 127 henkilöä.