Lähes päivälleen kaksi vuotta sitten HJK-hyökkääjä Jarno Parikka päätti ripustaa nappulakengät naulaan, kun miehen vasen polvi ei kestänyt enää kasautuvaa rasitusta. 174 ottelua Veikkausliigassa tahkonneen Parikan eturistiside leikattiin uran aikana kolmesti.
Ensimmäisen kerran polvi napsahti jo uran alkumetreillä kaudella 2005. Tuolloin korsolainen onnistui kuntouttamaan jalkansa täyteen pelikuntoon.
”Se oli kahdeksan vuotta täysin oireeton ja terve polvi. Sitten se pamahti jälleen heinäkuussa 2013 yhdessä tilanteessa.”
Parikka oli siirtynyt Vaasan Palloseuraan kaudeksi 2012 HJK:sta, jossa miehen pari edellistä kautta olivat olleet vaisuja. Vaasassa hyökkääjä löysi jälleen huippuvireensä ja kuului puolentoista kauden ajan VPS:n avainpelaajiin. Ottelu FF Jaroa vastaan muutti kuitenkin kaiken.
”Muistan sen tilanteen hyvin. Pelasimme Pohjanmaan derbyä Pietarsaaressa ja hyppäsin pääpalloon. Polvi eturistiside napsahti poikki ponnistusvaiheessa. En tiedä liukuiko jalkani jotenkin huonosti vai mitä siinä kävi. Vastustaja oli minussa kiinni, mutta sillä kontaktilla ei ollut loukkaantumiseni kannalta merkitystä. Minulla oli siihen asti mennyt VPS:n paidassa tosi hyvin. Se oli hyvää aikaa minulle jalkapallon kannalta ja muutenkin.”
Parikka kuntoutti polvensa pelikuntoon ja palasi viheriölle kesken kauden 2014. Parikka ehti pelata kaudella 11 ottelua, kunnes leikkauspöytä kutsui jälleen. Syynä samainen polvi. Tämän jälkeen VPS ja Parikka päättivät purkaa miehen sopimuksen yhteisymmäryksessä keväällä 2015.
35 maalia urallaan viimeistellyt hyökkääjä päätti palata takaisin Helsinkiin kuntouttamaan polveaan.
”Kun lähdin Vaasasta 2015, niin mieltäni vaivasi epätietoisuus. Tuleeko polvi kuntoon? Milloin se tulee kuntoon? Minulla oli huipputuki lääkärien ja fyssarien kautta, mutta se päivittäinen treeni oli todella yksinäistä. Ennen olin aina loukkaantumisteni aikana treenannut joukkuekavereiden kanssa, mutta tuolloin olin yksin koko sen vuoden. Ajattelin silloin, että laitan yhden kerran vielä kaikki peliin.”
Parikan työ palkittiin, kun miehen rakas vanha seura HJK päätti tarjota sopimusta joulukuussa 2015. Pari kuukautta joukkueen harjoituksissa kuitenkin paljastivat, että tuolloin 29-vuotiaan pelaajan ura on tullut päätökseensä.
”Kamppailin 2,5 vuotta ennen lopettamista sen polveni kunnon kanssa. Lopettamispäätökseni oli sen jälkeen vaikea, mutta kun se oli tehty, siihen liittyi tietynlainen helpotus. Ajat olivat olleet pitkään niin vaikeita, joten se päätepiste tavallaan lopetti vaikean ajanjaksoni. Minulla oli noiden parin vuoden aikana motivaatio treenata ja toivo palaamisesta”, Parikka kertaa.
Parikka iloitsee HJK:n antamasta mahdollisuudesta.
”Se oli itselleni todella iso juttu. Koin, että sain yrittää loppuun asti. Jos olisin lopettanut vuonna 2015 ennen kuntouttamista, niin se olisi jäänyt harmittamaan ja mietityttämään minua. Sain viimeisen mahdollisuuden kokeilla, joten jossittelulle ei jäänyt sijaa. Se ajatus helpottaa minua.”
Hyökkääjän puheista paistaa läpi lähinnä kiitollisuus koettua uraa kohtaan.
”Se on ihan hyvä asia mielenterveyteni kannalta, että mistään ei ole katkeruutta. Minulla on moni asia, joista olen iloinen ja kiitollinen. Kyllä tietyt jutut harmitti, mutta en jäänyt niitä pidemmäksi aikaa murehtimaan. Koen ennemmin asian niin, että sain paljon ja olin onnekas. Tajusin myös lapsieni kautta, että elämässä on muutakin kuin jalkapallo. Unelmani oli aikoinaan pelata ammattilaisena ulkomailla. Mutta olin jo 29-vuotias, joten senkin aika oli jo ohi. Osasin nauttia urani aikana siitä, että sain pelata. Se oli hienoa aikaa ja sain tehdä sitä kuitenkin suhteellisen kauan”, Parikka kertoo.
Kertaalleen A-maajoukkueessakin esiintynyt Parikka oli ajatellut pelaavansa 33-34 vuotiaaksi, joten irtaantuminen jalkapallosta ei ollut täysin kivuton.
”On ollut vaikeita hetkiä. Kyllä pelaamista kaipasi varsinkin alkuun tosi paljon ja kaikkea joukkueessa olemiseen liittyvää. Koulu helpotti kuitenkin oloa, koska minulla oli tieto, mitä teen lopetettuani”, viittä vaille valmis luokanopettaja kertaa.
Parikka pääsi valmentamaan heti uransa päätyttyä HJK:n junioripuolelle ja osansa ex-maalipyssyn tietotaidosta sai myös HJK:n kakkosjoukkue Klubi 04.
”Se auttoi lopetettuani, kun en irtaantunut kokonaan jalkapallosta. Valmentaminen oli lopettamista helpottava tekijä. Pelaajaroolin muuttaminen valmentajaksi ei kuitenkaan ollut helppoa. Se vaati vähän tietynlaista pakottamista jopa”, nykyisin pelkästään opiskeluun keskittyvä toisen polven jalkapalloilija pohtii.
Herrasmiesmäisenä pelaajana tunnetun Parikan isä, Jari, oli aikanaan maajoukkuetason futari, joten ei ole ihme, että myös Jarnosta tuli juuri jalkapalloilija.
”Urheilullinen elämäntapa ja jalkapallon pelaaminen tuli vanhemmiltani. Pienestä pitäen sitä tuli pyörittyä kentän laidalla ja katsottua faijan matseja. Kasvoin sellaisessa ympäristössä, jossa urheilua arvostettiin. Sillä oli iso merkitys. Pelasin myös jääkiekkoa, mutta valitsin lopulta omalla päätökselläni futiksen.”
Kahden pienen tyttölapsen isä on opettanut itsekin jälkikasvulleen jo jalkapallon saloja.
”Me ollaan harjoiteltua ihan rintapotkua. En meinaa ohjata heitä erityisesti jalkapalloon, mutta luulen kuitenkin, että tuosta meidän ympäristöstä löytyy sellaista tahtomatontakin ohjausta siihen suuntaan. Futis on vielä kuitenkin iso osa elämäämme ja seuraamme sitä tiiviisti. Jos tytöt haluavat pelata sitä, niin mikäs sen hienompaa. Luulen kuitenkin, että he tulevat kokeilemaan muutakin. Toivottavasti he löytävät sellaisen lajin itselleen, josta oikeasti tykkäävät ja saavat siitä samanlaisen fiiliksen, jonka itse sain jalkapallosta. Se on tärkeintä.”