Tutka

“Ristiäisten määrän väheneminen kulkee käsi kädessä kirkosta eronneiden määrän kanssa”, sanoo Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän keskusrekisterin johtaja Heikki Arikka. Tämän vuoden puolella kirkosta on eronnut jo yli 30 000 ihmistä. Suuri osa kirkosta eronneista on potentiaalisessa perheenperustamisiässä olevia nuoria aikuisia.

Kirkon teettämän tutkimuksen mukaan kasteiden määrä on pudonnut viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana yli viisitoista prosenttiyksikköä. Arikka muistuttaa kuitenkin, että lukuja pitää osata lukea.

“On totta, että lapsia kastetaan prosentuaalisesti vähemmän. Pitää kuitenkin muistaa, että Turussa asuu nykyään enemmän maahanmuuttajia kuin esimerkiksi 2000-luvun alussa. Heistä suuri osa ei ole evankelisluterilaisia.”

Nimiäisten eli nimenantojuhlien, jossa lapsi saa nimen ilman kirkollista kastetta, suosio on kuitenkin kasvussa. Myös osa niistä vanhemmista, jotka kuuluvat itse kirkkoon, jättää lapsensa kastamatta. Yleisin peruste on, että lapsi saa isompana itse päättää, liittyykö kirkkoon.

Nimiäisten suosion kasvussa from Tutka.pro on Vimeo.