Tutka

Kun keli on huono, on pimeää ja sataa räntää, ihmiset harvoin haluavat lähteä pyöräilemään. Silloin Tuuli Salospohja saa vastareaktion:

“P*rkele, nyt mennään!”

Raisiolaiselle Salospohjalle pyörä on liikkumismuodoista ehdoton ykkönen. Hänen työmatkansa Helsinkiin alkaa pyöräilemällä kotoa noin yhdeksän kilometriä juna-asemalle, josta hän matkustaa junalla Helsinkiin. Helsingissä Salospohjalla on oma pyörä, jolla hän kulkee siellä paikasta toiseen.

“Käytännössä kaikki matkat, mitkä ovat saavutettavissa pyörällä, menen pyörällä”, Salospohja toteaa.

Ilmojen kylmetessä kunnollisten varusteiden merkitys kasvaa

Turun kaupungin tavoitteena on saavuttaa hiilineutraalisuus viimeistään 800-vuotisjuhlavuotenaan 2029, jolloin jäljellä olevat päästöt kompensoidaan kokonaan.

Turun kaupungin hankepäällikkö Stella Aaltosen mukaan energiasektorin tavoitteet ovat menneet hyvin eteenpäin, mutta liikenteen ja liikkumisen osuus tuottaa eniten haasteita.

Stella Aaltonen KUVA: Roni Lehti

“Se vaatii asukkailta käyttäytymismuutoksia ja toimijoilta myös muutosta siihen, että kannustetaan oikeasti siihen kestävään liikkumiseen”, Aaltonen kertoo.

Talven tullen monella pyöräily vähenee. Aaltonen uskoo sen usein riippuvan siitä, etteivät ihmiset ole varautuneet liikkumiseen erilaisissa olosuhteissa.

“Kaikkein järkevintä mitä voi tehdä, on huolehtia siitä, että on talven liikkumiseen varusteet kunnossa”, Aaltonen sanoo.

Aaltonen muistuttaa pyörän valoista, toimivista jarruista ja nastarenkaista. Ympäri vuoden pyöräilevä Salospohja painottaa myös varusteiden merkitystä. Hän pitää tärkeänä veden pitäviä vaatteita sekä kerrospukeutumista talvella.

“Joskus on niin huono keli, että gore-tex lenkkareiden päälle pitää laittaa kengänsuojat, jotta vesi ei valu lenkkareiden sisään”, Salospohja naurahtaa.

Hän kuitenkin toteaa, että usein pärjää ihan tavallisilla vaatteilla.

Turun keskustaan ollaan asentamassa 281 uutta pyörätelinettä. KUVA: Elina Leppänen

Turkulaiset ovat reippaita kävelijöitä

Turku on pysynyt melko samassa kulkutapajakaumassa viime vuodet. Vuoden 2021 henkilöliikennetutkimuksen mukaan autolla liikkumisen osuus on reilu puolet kaikesta liikkumisesta. Kävelyn osuus on kuitenkin muiden kaupunkien keskivertoa suurempi ja siitä Aaltonen on iloinen.

“Se on tosi hieno asia eikä kävelyä haluta missään tapauksessa vähentää. Haluamme nimenomaan lisätä pyöräilyä ja joukkoliikennettä”, hän korostaa.

Salospohja pitää tärkeimpänä motivoivana tekijänä pyörällä liikkumiselle ekologisuutta. Hän kertoo saaneensa varsinaisen ilmastoherätyksen vasta muutama vuosi sitten, mutta on silti pienestä asti ajatellut, että pyörällä liikkuminen on hänen elämässään isoin panostus maapallon hyväksi.

Pyöräilyn hyötyihin lukeutuu myös liikunta. Kun Salospohjan oman ajan määrä väheni lasten myötä, hän oivalsi, kuinka helposti pyörällä liikkuen saa riittävän arkiliikunnan.

Kuuntele juttu täältä!