Reetta Korander, 23, muutti syyskuussa Espoosta Pariisiin. Uudessa kotikaupungissa on käynnissä ludeongelma. Media on täyttynyt kuvamateriaalista, jossa luteita on havaittu esimerkiksi Pariisin julkisen liikenteen kulkuvälineissä, hotelleissa ja elokuvateattereissa.
Vaikka ajatus luteista on saanut Koranderin miettimään, uskaltaako julkista liikennettä enää käyttää, kokee hän median paisuttelevan tilannetta suuremmaksi.
”Matkustan yhä metrolla, mutta välttelen linjoja, joissa ludehavaintoja on tehty”, Korander kertoo.
Tuholaistorjuntayhtiö Pest1 Oy:n kenttäjohtaja Jani Talonen ei usko, että Pariisin kaltaisesta ongelmasta tarvitsisi huolehtia Turussa.
”Ihmiset ovat nykyisin jo hyvin valveutuneita luteista ja ilmoittavat herkästi epäilyistä joko tuholaistorjuntaan tai isännöitsijälle. Näin ongelmaa päästään torjumaan jo alkuvaiheessa”, Talonen kommentoi.
Korander kertoo, ettei vallitseva ludetilanne ole aiheuttanut hänessä paniikkia, mutta on tuonut arkeen mukaan tiettyjä varotoimenpiteitä. Pariisissa jotkut pussittavat vaatteitaan ja pesevät ne kuudessakymmenessä asteessa heti käytön jälkeen.
”Vaihdan vaatteet heti kotiin päästyäni, mutta en ole lähtenyt pussittamaan niitä”, Korander kertoo.
Muina toimina hän mainitsee vaihtavansa lakanoita aiempaa useammin.
Korona-aikana laskuun kääntyneet ludehavainnot ovat viimeisen vuoden aikana lähteneet tuholaistorjujan mukaan jälleen kasvuun myös Turussa. Syyksi Talonen epäilee matkustamista. Turun alueella ludetarkastuksia tehdään viikoittain.
Turun Facebookin Puskaradio-ryhmässä käytiin syyskuussa keskustelua siitä, että Fölin busseissa olisi havaittu luteita. Föli kiisti asian Turun Sanomien haastattelussa.
Talosen mukaan syytä huoleen Turun julkisessa liikenteessä ei ole.
”Arkea voi edelleen elää aivan normaalisti”, Talonen sanoo.
Talonen korostaa ennakoinnin tärkeyttä, mikäli luteilta haluaa välttyä. Hänen mielestään Pariisiin matkustamista ei tarvitse välttää, mutta asioista on hyvä ottaa selvää ennen matkalle lähtöä.
Konkreettisiksi toimiksi tuholaistorjuja mainitsee, että yöpymispaikassa on hyvä tarkastaa sänkyjen pohjat, ruuvien reiät sekä patjojen saumat mahdollisten luteiden varalta. Matkatavarat tulee säilyttää suljetussa matkalaukussa, mieluiten matkalaukkutelineessä.
”Edellä mainitut toimenpiteet on suositeltavaa tehdä ihan jokaisessa maassa ja kaupungissa”, Talonen huomauttaa.
Mikäli luteiden kanssa joutuu tekemisiin, suosittelee Talonen nopeaa reagointia ja ohjaa ottamaan heti yhteyttä taloyhtiön isännöitsijään tai suoraan tuholaistorjuntayritykseen.
”Luteista pääsee kyllä eroon, mutta se vaatii aina ammattilaisen tekemän arvion tilanteesta, sekä torjunnan”, Talonen päättää.