Tutka

Millainen matkasi opiskelijaksi on ollut? 

Lukion jälkeen pidin tarkoituksella välivuoden, koska en jaksanut heti perään alkaa lukemaan pääsykokeisiin. Tiesin kuitenkin, että haluan opiskelemaan maantiedettä yliopistoon, joten kävin testaamassa ilman lukemista pääsykokeet. Sisään kuitenkin pääsin 2019 neljänneltä varasijalta. Olin päässyt samaan aikaan myös Raumalle luokanopettajaksi. Haaveena oli maantieteen ja biologian opettajan ammatti. Pikkuhiljaa olen kuitenkin haudannut sen unelman.

Koen maantieteessä olevan niin laajasti muitakin kiinnostavia uramahdollisuuksia.  Aineenopettajaksi erikoistuminen vaatii hieman alaltamme poikkeavan koulutuksen. Opettajan työn kuormittavuus on myös yksi iso syy, että opettajan ura ei tässä vaiheessa kuulosta houkuttelevalle.

Olin kandin aikaan myös vaihdossa Yhdysvalloissa. Se oli hieno kokemus, jossa pääsi näkemään, millaista yliopisto- opiskelu on ulkomailla. Yllätyin, että opiskelu oli siellä tiukempaa: viikoittain kokeita, testejä ja kursseja. Vaihdon myötä opiskelut venyvät vuodella, ja tarkoitus olisi valmistua kahden vuoden kuluttua. Tällä hetkellä minulla on maantiede pääaineena ja sivuaineena puolestaan ympäristötieteet- ja biologia. 

Mitä opiskelu merkitsee sinulle? 

Opiskelu on minulle tärkeää. Haluan päästä oppimaan lisää itseäni kiinnostavista asioista. Koen opiskelun lisäävän myös avarakatseisuutta. Luennoilla asioita katsotaan niin monesta eri näkökulmasta, että sitä alkaa arkielämässäkin ajattelemaan moniulotteisemmin. Olisin paljon sulkeutuneempi ilman opiskelua.

Minulle opiskelu on nyt tärkeä vaihe elämässä, jotta pääsen tulevaisuudessa työskentelemään kiinnostavan ammatin parissa. Minulla on kova tarve päästä jo työelämään. Eräällä luennolla meiltä kysyttiin, että haluaako joku kirjoittaa väitöskirjaa. Kauhean montaa kättä ei noussut. Opinto-oikeus jatkuu kuitenkin vielä pidemmälle, joten olen miettinyt, että voisin hyödyntää sitä ja ottaa sellaisia mielenkiintoisia kursseja, joita en halua omiin opintoihin sisällyttää.

Mistä sinulle syttyi kipinä opiskeluun? 

Yläasteella ja lukiossa meillä oli hyvät maantiedon opettajat ja heillä oli kiinnostava opetustapa. Juttelin opettajien kanssa siitä, mitä kannattaa lukea ylioppilaskokeisiin, ja sain heiltä arvokkaita vinkkejä ja tukea opiskeluun. Jos minulla ei olisi ollut niin hyvät opettajat, en tiedä olisinko päässyt kouluun sisälle. 

Mikä maantieteessä sinua kiehtoo? 

Se on todella laaja ja monipuolinen ala. Siinä on vapaat kädet työelämässäkin. Se tarjoaa niin paljon mahdollisuuksia. Kansainvälisyys ja matkustaminen kiinnostavat myös minua, joten siinä pääsee toteuttamaan niitä molempia. Nautin myös luonnossa liikkumisesta. Suoritin kesällä työharjoittelun professorin kanssa ja keskityin eri projektien kautta esimerkiksi ihmismaantieteeseen, esimerkiksi maahanmuuttoon. 

Mitkä ovat tulevaisuuden suunnitelmasi?

Minulla ei ole tarkkoja tulevaisuuden suunnitelmia. Minulla on pieni ahdistus siitä, että pitäisikö nyt jo tietää. Sukulaiset kyselevät välillä, mitä meinaan tehdä ja yllättyvät usein siitä, kun minulla ei ole antaa vastausta tässä vaiheessa opintoja. Haluaisin kuitenkin tulevaisuudessa työskennellä jossakin kansainvälisessä yrityksessä. Erikoistun ympäristötutkimukseen, mutta en näe itseäni välttämättä kuitenkaan tutkijana.