Mailoja on myyty viime viikkojen aikana poikkeuksellisen paljon.
“Voin vahvistaa tiedon, näin se on. Emme pysty puhumaan isoista määristä, koska valikoima on pieni, mutta olemme huomanneet ilmiön myyjien kanssa”, Budget Sport Raision myymäläpäällikkö Ville Hirvenoja vahvistaa.
Ostoskeskus Skanssin XXL-myymälän urheilupuolen osastovastaava Otto Suonpää puhuu ilmiöstä varoen.
“En halua lähteä kommentoimaan asiaa tai avaamaan myyntilukuja, koska aihe on niin arka Turussa.”
Kaksi viikkoa sitten mailahyllyt olivat lähes tyhjiä, haastatteluhetkellä hyllyissä roikkui kuitenkin kymmeniä mailoja.
“Kun tavaraa menee, hyllyjä täytetään”, Suonpää toteaa.
Kauppa käy myös netissä, sillä muun muassa Prisman verkkokaupasta on halvimmat mallit myyty Turussa loppuun. Intersportin valikoimassa keskitytään kilpatason mailoihin, jotka eivät ole tehneet kauppaansa tavallista enemmän. Stadium puolestaan kertoo, ettei pesäpallomailat kuulu heidän valikoimaansa.
Ilmiö on ollut konkreettinen myös Helsingissä. Itäkeskuksen XXL on myynyt jokaisen pesäpallomailansa. Anonyyminä pysyttelevä myyjä kertoo, ettei näin ole päässyt käymään aiempina kesinä. Myös loppukesään painottunut mailamyynti on ollut poikkeuksellista.
“Kuulen asiasta nyt ensimmäistä kertaa”, ylikomisario Timo Malinen Turun poliisista kertoo.
Malinen ei keksi syytä kiihtyneelle mailamyynnille ja muistuttaa, että mailan kanssa kaduilla kulkeminen on lainvastaista.
“Järjestyslaki kieltää sen suoraan. Toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen hallussapito julkisella paikalla on kielletty.”
Ylikomisarion mukaan aihe ei ainakaan toistaiseksi johda toimenpiteisiin.
“En tiedä pitääkö ilmiö paikkaansa, mutta minua se ei huolestuta.”