[metaslider id=24468]
Korkeakoulutettujen osuus itsensä työllistäjistä on kasvanut vuosituhannen vaihteesta lähes kymmenyksen. Muutos näkyy myös ammattikorkeakoulujen opetussuunnitelmissa ja opiskelijoiden asenteissa.
Anna Pernäsen työvoimatutkimukseen perustuvasta Tieto&Trendit -blogikirjoituksesta selviää, että korkeakoulutettujen itsensätyöllistäjien määrä on runsaassa kasvussa. Määrä on kasvanut 2000-luvulla 37 000 hengellä.
Suomen isoimmissa ammattikorkeakouluissa, eli Haaga-Heliassa, Metropoliassa ja Turun ammattikorkeakoulussa yrittäjyyskoulutus ei ole uusi asia. Merkittävä muutos viimeisen viidentoista vuoden aikana on tapahtunut koulutustavoissa ja opetuksen suosiossa.
Uusien työpaikkojen luominen toimii päätavoitteena, mutta myös ammattikorkeakoulun brändin rakentajana. Opiskelijan perustama yritys voi menestyessään olla myös valttikortti koulun maineelle.
Haaga-Helian koulutuspäällikkö Juha Marjakangas kertoo, että yrittäjyys on nostettu koulutusstrategiassa yhdeksi tärkeimmistä keskittymisalueista. Opinnot eivät kuitenkaan ole pakollisia, vaan koulu tarjoaa vapaaehtoisen start up -schoolin yrittämisestä kiinnostuneille opiskelijoille. Opiskelijat voivat lähteä suorittamaan yritysidealla opintopisteitä, ja saada apua valmentajilta ja mentoreilta.
“Se on eri opintolinjoja läpileikkaava ja toiminnallinen tapa oppia. Voimme integroida opiskelijat suoraan toimintaan, siinähän sen oppii parhaiten.”
Pakkopullasta suosioon
Marjakankaan mukaan yrittäjyyskoulutuksen suosio on opiskelijoiden keskuudessa selvässä nousussa.
Samalla linjalla on Metropolian Innovaara! -yrittäjyyspajan projektipäällikkö Timo Riikkilä. Innovaatioverstaaksi itseään kutsuva Innovaara! on kaksivuotinen ja tänä keväänä päättyvä opintokokonaisuus. Kokonaisuus muistututtaa konseptilaan Haaga-Helian start up -schoolia, mutta toimii projektiluontoisesti.
“Suosio on noussut koko ajan loppua kohden. Ongelmana on kuitenkin projektin rahoitus, emme tiedä jatkosta.”
Turun ammattikorkeakoulussa on juuri uudistettu opetussuunnitelmaa, ja yksi lisäys on yrittäjyyttä tukeva CoastAL -yrityskiihdyttämö. Terveyden ja hyvinvoinnin lehtori Sari Asteljoen mielestä opiskelijoiden asenteet yrittäjyyttä kohtaan ovat muuttuneet.
“Ennen opiskelijat eivät ymmärtäneet miksi yrittäjyyttä opiskellaan. Nykyään opintojen tärkeyttä pidetään itsestäänselvyytenä.”
Riskit tietoon
Suomen ammattikorkeakouluopiskelijakuntien liiton hallituksen jäsen (korkeakoulupolitiikka) Tommi Halkosaari toteaa, että yrittämisen riskeistä voisi tiedottaa vielä paremmin.
”Hirvittävän vähän otetaan kantaa riskeihin, ja pitäisi ottaa ilmi mitä yrityksen perustaminen tarkoittaa oikeasti käytännössä, eikä vain kannustaa.”
Halkosaari uskoo kuitenkin, että yrityksen perustaminen on huomattavasti turvallisempaa kun tukena on korkeakoulu. Myös yrittämiseen panostamisen tulokset ovat selviä.
”Kyllähän se on todistetusti lisännyt työllistymistä, ja vaikka yritys ei pysyisi pystyssä kuin sen pari vuotta, on saanut ainakin arvokasta kokemusta.”