Tutka

Juttusarjassa käsitellään urheilun huippulupausten matkaa nykyhetkeen ja tulevaisuuteen yksittäisten tunnetilojen ja luonteenpiirteiden kautta. Osa 1/4

[metaslider id=19142]

Lauri Markkanen loukkaantui pahasti ensimmäisessä miesten maaottelussaan, mikä esti nuoren koripalloilijan pelaamisen pari viikkoa myöhemmin alkaneissa EM-kisoissa. Markkanen pystyi kuitenkin kääntämään pettymyksen voimavaraksi.

Tämän vuoden 14. elokuuta piti olla koripalloilija Lauri Markkasen suuri juhlapäivä. Markkanen oli matkannut Suomen koripallomaajoukkueen, Susijengin, kanssa Belgiaan. Ottelu kotijoukkuetta vastaan olisi 18-vuotiaan huippulupauksen ensimmäinen miesten maaottelu.

Markkasella oli takana loistava alkuvuosi. 211-senttinen iso laitahyökkääjä osallistui New Yorkissa maailman huippulupausten Basketball Without Borders -maailmanleirille, joka sujui loistavasti. Elokuussa Markkanen voitti alle 18-vuotiaiden Euroopan mestaruuskilpailujen korikuninkuuden. Hyvät otteet ensimmäisissä miesten maaotteluissa takaisivat paikan pari viikkoa myöhemmin alkaviin miesten EM-kisoihin.

Kädet tärisivät ja jännitys valtasi nuoren miehen, kun Markkanen heitteli lämmittelyheittojaan. Vaikka olo oli odottavainen ja hyvä, pelko hiipi lämmittelypuseroon muutama minuutti ennen ottelun alkua.

”Mitä jos en pärjääkään”, kävi Markkasen mielessä.

Pelko oli turha. Jo ennen kentälle pääsyä Markkanen huomasi ajattelevansa vaihtopenkillä, että pelihän on samanlaista kuin kaikkialla muualla. Jännitys hälveni nopeasti, kun pian tuli jo kiire juosta kentälle. Ottelu alkoi Markkasen kannalta mukavasti, kun kolmonen upposi heti alkuminuuteilla sisään.

Viiden minuutin pelin jälkeen kuitenkin särkyi niin Suomen suurimman koripalloilulupauksen nilkka kuin unelma EM-kisapaikastakin.

Petteri (Koponen) syötti pallon Erikille (Murphy) laitaan ja tuli tekemään mulle pallottoman screenin siinä vapariviivalla. Sain pallon ja lähdin heittämään, mutta en enää edes nähnyt, menikö pallo koriin vai ei. Belgian kaveri pisti jalan mun nilkan alle ja nilkka pyörähti.”

Markkanen kuuli rusauksen jalastaan ja näki, kuinka pallo lähti jo toiseen päähän.

”Pahinta oli katsoa pelit telkkarista”

”Tiesin ensin, ettei heitto mennyt koriin. Sitten tajusin, että jalasta meni jotain rikki.”

Ensimmäiset ajatukset Markkasella parketin pinnalla maatessaan liittyivät käytännön asioihin, eivät loukkaantumiseen.

”Oltiin kuitenkin Belgiassa, niin mietin, miten mä pääsen hotellille”, Markkanen muistelee.

Itse loukkaantumiseen liittyvät ajatukset tulivat mieleen vasta myöhemmin. Markkanen elätteli vielä hetken toivoa EM-kisoista, olihan hän ennenkin toipunut loukkaantumisista nopeasti.

”Tilannetta katsottiin päivä päivältä. Me tultiin Belgiasta sunnuntaina, niin maanantaina mä itse asiassa olin jo puntilla, kun sain tuen jalkaan. Viikkoa myöhemmin aloin vasta tajuta, että kyllä tämä oli tässä. Lehdissä kirjoiteltiin, että vielä on toivoa kisoista, mutta kyllä mä tiesin itse, ettei siitä tule mitään.”

Vasemman jalan nivelside oli mennyt ulkosyrjästä poikki. Sisäsyrjästäkin nivelsiteet olivat yrittäneet irrottautua, mutta jalassa olleet teipit estivät sen.

Vielä ennen EM-kisoja Susijengi matkusti Sloveniaan kohtaamaan harjoituspeleissä isäntämaan lisäksi Italian ja Ukrainan. Lopulta pettymys todella iskeytyi Markkaseen.

“Pahinta oli varmaan katsoa telkkarista pelit kotona. Niissä matseissa tuli ensimmäistä kertaa sellainen tilanne, etten nauttinut peleistä katsojana. Koitin katsoa niitä lähinnä tarkkaillen. Katsoin, miten jätkät pelaavat ja opettelin siinä.”

Kisat Markkanen seurasi kotisohvalta. Heti Suomen avausottelusta muodostui trilleri, kun Suomi venytti ottelun lopulta pronssille asti yltänyttä Ranskaa vastaan jatkoajalle. Etenkin avausottelun katsominen oli vaikeaa.

”Oli olo, että voisi olla itse pelaamassa siellä. Ainahan kaikki yrittivät lohduttaa, että ‘sä olet vasta kahdeksantoistavuotias, kyllä sä vielä pääset pelaamaan’, mutta olisihan se mahdollisuus nytkin ollut. Kerran sitä vain kahdeksantoistakin ollaan.”

Kuvaaja: Francois Perthuis / Basket.fi
Kuvaaja: Francois Perthuis / Basket.fi

EM-turnaus toimi samalla karsintaturnauksena Rion kesäolympialaisiin, kun turnauksen seitsemän parasta joukkuetta saivat olympiapaikan. Markkanen toivoi kotona, että olympiapaikka tulisi, mikä tarkottaisi myös hänelle itselleen hyvää mahdollisuutta päästä ensi kesänä olympialaisiin. Sekin toive karahti lopulta kivikolle, kun Suomi tippui kisojen neljännesvälierissä Serbialle.

Pettymys käännetään voimavaraksi

EM-pettymyksestä Lauri Markkanen nousi samalla tavalla kuin muistakin pettymyksistä: ajattelemalla positiivisesti ja vetämällä jatkossa vielä kovempaa. Markkanen luottaa siihen, että hänen hetkensä tulee vielä.

Huonosti menneen ottelun jälkeenkin Markkanen pompahtaa takaisin kuin kumipallo kaksi kertaa kovempaa.

”Haluan aina näyttää parastani kentällä, mutta huonosti sujuneen pelin jälkeen en jää murehtimaan, koska siihen mitä äsken kentällä on tapahtunut, ei voi enää vaikuttaa.”

“Pitää oppia virheistään. Yritän oppia ja pelata seuraavan pelin – en pelkästään paremmin – vaan jokaisen tilanteen vielä kovempaa, enkä anna senttiäkään periksi kentällä ja kaksinkamppailutilanteissa. Taistelutahtoa pettymykset tuovat lisää.”

Nyt nilkka alkaa pikkuhiljaa olla kunnossa. Markkanen keskittyy tällä hetkellä HBA-Märskyn paidassa ykkösdivisioonan sarjakauteen, jonka ohessa jyväskyläläislähtöinen koripalloilija käy lukionsa loppuun. Vuoden päästä hän aikoo suunnata Yhdysvaltoihin yliopistosarjaan, minkä jälkeen tavoitteena on NBA-varaus ja lopulta pelipaikka sieltä. Markkanen pitää loukkaantumisista ja pettymyksistä huolimatta päämäärät ja tavoitteet selkeinä ja terävinä.

Yksi luonteenpiirre kuvaa hyvin sitä, miksi Lauri Markkanen pettymysten jälkeen masentumisen sijaan sisuuntui: kunnianhimo.

”Kyllä mä koen (itseni kunnianhimoiseksi). Se näkyy siinä, kun yrittää parhaansa ja haluaa päästä aina huipulle. Se näkyy jokapäiväisessä treenissä. Treeni-ilmeessäkin varmaan näkyy, että tavoitteet ovat korkealla. Ajattelen, että haluan tätä enemmän kuin muut.”

Juttusarjan seuraavassa osassa jääkiekkomaalivahti Ville Husso kertoo, kuinka kunnianhimo on vienyt häntä eteenpäin uralla.