Tutka

Nuoret voivat olla osattomia esimerkiksi koulutuksesta tai ystävistä. Turun nuorisopalvelut ja Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä auttavat nuoria muun muassa keskustelemalla ja tukemalla. Nuorisopalveluja käytti viime vuonna noin 550 nuorta.

-Meillä ei ole ruuhkaa samalla tavalla kuin  hammaslääkärissä. Pyrimme järjestämään tapaamiset nopeasti. Tiimityöskentelemme, ja se kenellä on aikaa, tapaa asiakkaan. Voimme myös hakea yhteistyökumppaneilta apua, kertoo Turun kaupungin nuorisopalveluiden toiminnanjohtaja Taina Laaksonen.

-Koulukiusaamisesta puhutaan liian vähän, vaikka se on niin vakava asia. Aika moni asiakkaistamme on yksinäinen, ja suurimmalla osalla on koulukiusaamistausta.

Nuoren kohtaaminen toiminnan perustana

Luottamuksen synnyttäminen on myös tärkeää.

-Olemme aitoja kohtaamistilanteissa.  Se on vahva puolemme ollut aina, vaikka jokaisella ohjaajalla on työrooli. Autamme nuoria vain, mikäli he haluavat ottaa vastaan apua, Taina Laaksonen kertoo.

Nuoriso-ohjaajat menevät ensisijaisesti sinne, missä nuoret ovat.

-Emme linnoittaudu yhteen rakennukseen vaan käymme esimerkiksi kouluissa, Hansa-korttelissa ja kahviloissa. Vältämme myös leimaamista. Siksi tämä on matalan kynnyksen toimintaa.

Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymäkin panostaa ensisijaisesti kohtaamistilanteisiin.

-Järjestämme muun muassa ryhmäytyksiä opiskelijoille, leirejä, tukihenkilötoimintaa sekä sielunhoitokeskusteluita. Paikkoina toimivat omat keskuksemme, kertoo Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän kasvatuksen teologi Kari Kanala.

-Toimintamme on matalakynnyksellistä, sillä lähtökohtamme on ihmisten tukeminen elämässä. Emme siis kysele kuulutko sinä kirkkoon, sillä kirkon toiminta kuuluu kaikille.

Yhteistyö lisää kehitysmahdollisuuksia

Nuorisopalvelujen yhteistyö seurakuntayhtymän kanssa on tärkeää.

-Ja sen kehittäminen vielä tärkeämpää. Tunnemme toisemme ja puhumme usein. Aamukahvittelemme 4-5 kertaa vuodessa erilaisten teemojen muodossa, Taina Laaksonen sanoo.

-Mietimme nuorisotakuun pohjalta, miten saada nuoria työntekijöitä yhtymään. Yhtymä otti kesäsetelin käyttöön tänä vuonna, mikä on tosi hyvä juttu. Se lisää kehittymismahdollisuuksia.

Kesäseteli helpottaa nuoren työllistymistä. Työnantaja saa kaupungilta 300 euroa palkatessaan nuoren, jolla on kesäseteli.

Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä ja Turun NMKY kehittävät yhdessä toimintaa 18-35-vuotiaille nuorille aikuisille.

-Yhteistyö kantaa nimeä 1835-hanke. Tavoitteena on herättää sitä kautta ihmisten kiinnostus kirkkoa ja seurakuntaa kohtaan, Kari Kanala kertoo.

Yhtymän toimintaan voi vaikuttaa sen nettisivuilla olevan kyselyn kautta.

-1835-hankkeen sekä Food & Hope -tapahtumiin kannattaa ensisijaisesti tulla tutustumaan. Tärkein viesti on tervetuloa.

Food & Hope -teemailtojen kiinnostus lisääntyy

Food & Hope on Turun Mikaelinseurakunnan ja Kansan Raamattuseuran toteuttama projekti. Sen tarkoitus on auttaa turkulaisia syrjäytyneitä ja syrjäytymisvaaraan joutuneita nuoria ja nuoria aikuisia. Projektin teemailloissa on käynyt tasaisesti ihmisiä.

 [vimeo id=”92944998″ width=”600″ height=”337″/]

Teemailtalaiset pitävät tapahtumaa hyödyllisenä

Haastattelussa olevat Food & Hope – teemailtalaiset tulivat tapahtumaan monista syistä. He ovat yhtä mieltä siitä, että kiinnostava tapahtuma on ilmapiiriltään rento.

[vimeo id=”93149048″ width=”600″ height=”337″/]