Juttusarjassa Tutka selvittää ajankohtaisten ilmiöiden ja väitteiden todenperäisyyttä.
Sitsit ja approt ovat varmasti kaikille opiskelijoille tuttuja sanoja. Vaikka nykyään jokainen näistäkin tapahtumista on mahdollista suorittaa alkoholittomana, ei Tutkan jutun mukaan vielä vuonna 2019 ollut varmuutta, että kävijöitä riittäisi kokonaan alkoholittomiin tapahtumiin. Nyt Tutka teki aiheesta anonyymin kyselyn Turun yliopiston Jodel-kanavalle.
Kysymykseen ”Kaipaisitko lisää holittomia opiskelijatapahtumia?” vastasi 204 käyttäjää. Vastaajista yli 40 prosenttia toivoi lisää alkoholittomia tapahtumia, kun taas noin neljännes katsoi, että niitä on jo riittävästi tai ettei lisätarvetta ole.
Kyselyn kommenteissa nousi esiin ristiriita toiveiden ja osallistumisen välillä. Vaikka moni vastaaja kaipasi lisää alkoholittomia opiskelijatapahtumia, useissa kommenteissa epäiltiin, riittääkö niihin osallistujia. Turun yliopiston ylioppislautakunnan TYY:n hallituksen puheenjohtaja Roosa Partanen kertoo saaneensa ainejärjestöiltä palautetta, jonka mukaan alkoholittomiin tapahtumiin ei ole aina saatu toivottua määrää osallistujia. Samankaltaisia havaintoja on tehty myös ammattikorkeakouluissa.
Vuonna 2024 THL:n julkaiseman tutkimuksen mukaan alkoholin riskikäyttö korkeakouluopiskelijoilla on kohonnut vuosien 2021 ja 2024 välillä, vaikka päihteitä käytetäänkin yleisesti ottaen vähemmän. Alkoholin riskikäyttöä esiintyy 30 prosentilla opiskelijoista.
Riskikäyttö yleistyi naisilla viisi prosenttiyksikköä näiden vuosien välillä, kun taas miehillä se pysyi ennallaan. Muutos oli erityisen suuri 22–24-vuotiailla naisilla. Riskikäyttö on suurempi yliopistoa käyvillä kuin ammattikorkeakoululaisilla.
Riskikäyttö ei vaikuta näkyvän opiskelijatapahtumissa.

”En pysty nimeämään tapahtumaa, missä olisi oikeasti ollut ongelma, että ihmiset on hirvittävässä kunnossa”, sanoo Olga Hellman, Turun ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan TUO:n puheenjohtaja. Myöskään TYY:n tietoon ei ole tullut tapauksia, joissa olisi havaittu riskikäyttöä.
Hellman lisää, että kulttuuri on muuttunut opiskelijabileissä toisia huomioivammaksi, eikä ketään päästetä yksin kotiin huonossa kunnossa.
Esimerkiksi herkkuapprojen menestys ei välttämättä kuitenkaan tarkoita, että kyseessä olisi toive alkoholittomille tapahtumille.
”On se toive, että kaikkiin tapahtumiin pystyy osallistua myös holittomana”, Partanen kommentoi. ”Halutaan se alkoholiton vaihtoehto niihin, eikä erillisiä tapahtumia.”
Myös Hellman on sitä mieltä, että kyse ei ole tapahtumista itsessään.
”Uskoisin, että se on ehkä enemmän semmoinen muutoshalukkuus”, Hellman sanoo. ”Ihmiset haluaa uutta ja vanha opiskelijakulttuuri alkaa olla vähän nähtyä.”
Hän myös uskoo, että alkoholittomuuden lisääntymiseen vaikuttaa esimerkiksi perheellisten opiskelijoiden määrän kasvu.