Atte Airaksinen toimii Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän oppilaitospappina ammattikouluissa ja ammattikorkeakouluissa. Hänen lisäkseen seurakuntayhtymän alueella on kaksi muuta oppilaitospappia yliopistoissa.
Airaksisen työ eroaa perinteisestä papin tehtäväkentästä siinä, että se ei keskity pelkästään kirkollisiin toimituksiin.
“Ollaan tasapuolisesti henkilöstöä ja opiskelijoita varten sekä kaikki ovat yhtä lailla tervetulleita. Me kunnioitamme jokaisen omaa vakaumusta”, kertoo Airaksinen, joka on työskennellyt oppilaitospappina yli 20 vuotta.
Airaksinen toimii kahdeksassa oppilaitoksessa ja hänellä on yli 20 eri toimipistettä, joten työpäivät ovat aina erilaisia. Kouluilla hän tarjoaa keskusteluapua, kriisityöskentelyä, henkilöstön työnohjausta ja opiskelijoiden ryhmäyttämistä. Lisäksi hän on mukana tuutori- ja VIP-koulutuksissa sekä tekee yhteistyötä opiskelijajärjestöjen ja -kuntien kanssa.
Myös nykyiset sekä entiset opiskelijat ja henkilöstö voivat pyytää apua kirkollisiin juhlahetkiin, kuten vihkimisiin ja kastajaisiin.
Airaksisen työn aikana yleisimmät opiskelijoiden keskustelunaiheet ovat oma jaksaminen ja ihmissuhteet. Koronan jälkeen nuorten huolenaiheita on myös ollut yksinäisyys. Sen lisäksi ihmiset tulevat yhä useammin pohtimaan elämän tarkoitusta ja omia uskonnollisia kysymyksiään.
“Minä keskustelen siitä näkökulmasta, että tehtäväni on tukea ihmistä hänen omalla tiellään. En ohjaa hänen pohdiskelujaan mihinkään suuntaan vaan kuuntelen ja esittelen kysymyksiä.”
Airaksinen kokee, että monille voi olla luontevampaa puhua arkaluontoisista asioista ulkopuoliselle kuin läheisille. Keskustelu- ja kriisiavun pyytämistä helpottaa myös papin täysi vaitiolovelvollisuus.
Oppilaitospapin työssä tärkeää on kriisityöskentely. Airaksinen auttaa opiskelijoita ja henkilöstöä käsittelemään kuolemantapauksia, sairastumisia tai muita suuria elämänmuutoksia.
“Kriisityö menee kaiken muun edelle. Jos sellainen aamulla tulee vastaan, lähden hoitamaan sitä.”
Oppilaitospapin työ on myös henkilökohtaista kasvua ja oppimista. Airaksinen kokee, että auttamistyötä tekevien tulee opetella jaksamisen työkaluja, jotta pystyy olemaan toisen ihmisen vierellä auttamassa.
Jos Airaksista jää jokin asia painamaan esimerkiksi kriisityössä, hän tykkää käydä juoksemassa helpottaakseen oloaan. Kuitenkin hän yrittää olla murehtimatta ihmisiä työn ulkopuolella.
“Kun minä vaihdan papin paidan siviilivaatteisiin, niin yleensä myös minulla vaihtuu siviili-minä päälle.”
Alun perin seurakuntapappina aloittanut Airaksinen päätyi oppilaitospapiksi hieman sattumalta, mutta hän kokee työssään olevan syvää merkityksellisyyttä. Airaksinen kokee, että hänelle usko tapahtuu arjessa ja sen vuoksi hän pitää työstään. Oppilaitospappina hän pääsee auttamaan ihmisiä arjen asioissa.
“Paras palkka on se, kun joku on käynyt juttelemassa ja laittaa jälkeenpäin viestiä, että käynnistä oli apua.”
Airaksinen korostaa, että hän ei anna kenellekään suoria vastauksia, mutta muistuttaa tiibetiläisestä sanonnasta: “Kun vastaus on valmis, on gurukin paikalla.” Tämä tarkoittaa sitä, että käynnille tuleva ihminen on jo prosessoinut asiaa, mutta siitä jutteleminen toisen kanssa auttaa pääsemään eteenpäin.