Juttusarjassa lähestytään jalkapalloa ilmiönä poistumalla itse viheriöltä ja kiinnittämällä huomio viheriön ympärillä olevaan. Osa 2/4
[metaslider id=19383]
Jalkapallo on maailman pelatuin laji. Se ei ole vain peliä. Se voi olla tapa sopeutua uuteen maahaan ja kulttuuriin. Se voi opettaa yhteiskunnalle paljon suvaitsevaisuudesta.
Turun Interiä edustava Solomon Duah aloitti jalkapallon kuusivuotiaana. Hänen isoveljensä oli jo lajin parissa ja isänsä taas oli fanaattinen jalkapalloihminen. Oli selvää, että myös Kiteellä syntynyt Duah hakeutuisi viheriöille.
Duahin ollessa kolmevuotias, perhe muutti isän työn perässä Hämeenlinnaan. Siellä nuori tummaihoinen poika asteli ensimmäistä kertaa jalkapalloharjoituksiin.
”Ensin menin futiskouluun ja sieltä myöhemmin HJS:n (Hämeenlinnan jalkapalloseura) harjoituksiin.”
Duahia jännitti liittyä joukkueeseen. Hän ei miettinyt mitä muut pojat ajattelivat hänen ihonväristään. Sen sijaan hän otti paineita siitä, että isoveli oli jo kehittynyt hyväksi pelaajaksi. Duah oli vakuuttanut taidoillaan pelkästään koulun pihapeleissä. Hän halusi viedä nuo taidot myös pelikentille.
”Muistan, että en aluksi uskaltanut pelata tosissani. Tänäkään päivänä en välillä pysty antamaan itsestäni kaikkea, kun menen johonkin uuteen paikkaan. Tuntuu, että haluaisin mielummin piiloutua. Olen ihmisenä melko ujo.”
Tärkein asia suomalais-ghanalaiselle Duahille oli tutustua uusiin ihmisiin ja saada ystäviä. Myös peliesitykset paranivat, kun uusista kasvoista tuli kavereita.
”Menin aluksi vielä vuotta vanhempien joukkueeseen, mutta minut otettiin hyvin vastaan. Sitä uskaltaa tehdä rohkeasti asioita, kun tuntuu kuuluvan porukkaan. Kaikki me jalkapalloilijat olemme lopulta melko samanlaisia ja yhtä lapsellisia.”
22-vuotias Duah on kohdannut rasismia kentän ulkopuolella, mutta ei koskaan lajin sisällä. Nuorempana häntä hieman pelotti pelata pienemmillä paikkakunnilla.
”Mopopojat huutelivat kentän laidalla. En halunnut pelata sillä puolella kenttää, missä huutelijat olivat.”
Laji pyrkii olemaan helposti lähestyttävä kaikille
Monet jalkapalloseurat ovat nostaneet tärkeäksi teemakseen mahdollistaa jalkapallon harrastamisen kaikille. Turun Palloseura linjaa nettisivuillaan seuraavasti: ”TPS on jalkapalloseura, jonne kaikki ovat tervetulleita pelaamaan jalkapalloa tai liittymään mukaan taustajoukkoihin ikään, sukupuoleen tai etniseen taustaan katsomatta.”
Kauniille sanoille on löytynyt katetta. TPS muodosti kaupunginosajoukkueen Varissuolle, jossa asuu eniten eri kulttuurien ja uskontokuntien edustajia Suomessa. Toimintaa laajennettiin vielä viime kesällä muihin Turun lähiöihin muodostamalla kolme uutta joukkuetta.
Pitkän uran jalkapalloilijana ulkomailla tehnyt Juha Reini pitää TPS:n kaltaista toimintaa esimerkillisenä. Hänen mukaansa monet seurat ovat ottaneet asiakseen helpottaa maahanmuuttajien integroitumista.
”Se on todella tärkeää toimintaa moneltakin kantilta. Ensinnäkin saadaan uusia kavereita ja opitaan sitä kautta tuntemaan suomalaista yhteiskuntaa. Tämä käy myös toiseen suuntaan. Suomalaiset oppivat muista kulttuureista, varsinkin pienillä paikkakunnilla.”
”Toiseksi se, että nämä nuoret ovat siten suvaitsevaisempia kuin esimerkiksi vanhempi väestö. He ovat oppineet ja tottuneet elämään erilaisista kulttuureista tulleiden ihmisten kanssa”, Reini jatkaa.
Turvapaikanhakijoiden leimaaminen ärsyttää
Duahin vanhemmat tulivat Ghanasta 90-luvun alussa Suomeen turvapaikanhakijoina. Heidät sijoitettiin vastaanottokeskukseen Joensuuhun. Hänen isänsä muistaa, että vastaanotto ei ollut lämmin, mutta ei myöskään niin vihamielinen kuin tällä hetkellä.
Nykytilanne mietityttää Duahia. Hän välttelee lukemasta liikaa maahanmuuttokeskustelua ja aiheeseen liittyvää vihapuhetta.
”En usko, että kukaan haluaa jättää kotimaataan vapaaehtoisesti. Heillä on syy tulla ja mielestäni toista ihmistä pitäisi aina auttaa. Heidän elämästään ei pitäisi tehdä yhtään vaikeampaa.”
Duah ei ymmärrä sitä, miksi kaikki turvapaikanhakijat leimataan pahoiksi. Hänen mukaansa ihmisiä ei pidä tuomita sen perusteella, että joku toinen on tehnyt jotain pahaa. Kaikki ovat yksilöitä.
”Kukaan ei valinnut olla vaikkapa aasialainen, kaikki me olemme ihmisiä. Jos joku tulee Suomeen niin hänen on ymmärrettävä, että täällä on tietyt säännöt ja täällä eletään tietyllä tavalla.”
[metaslider id=19394]
Suvaitsevaisuus syntyy pukukopissa
Joukkueen pukukoppi tekee kaikista yhdenvertaisia. Sinne mennään omana itsenään ja siellä tutustutaan uusiin ihmisiin varauksetta.
”Elämässä pitäisi olla yhteinen päämäärä kuten jalkapallossa. Olkoon se vaikka se, että tehdään Suomesta parempi paikka elää. Sitten täytyy olla tietyt säännöt, joita pitää noudattaa ja ne pitää myös tehdä selväksi kaikille. Kyllä meidänkin pukukopissa on selkeät pelisäännöt ja niitä noudatetaan.”
Myös Juha Reini pitää pukukopin merkitystä tärkeänä. Hänen mukaansa jalkapalloilija määritellään kentällä, eikä siinä tapauksessa ihonvärillä tai millään muullakaan epäolennaisella seikalla ole merkitystä.
”On jalkapallon ja ylipäätänsä joukkueurheilun rikkaus, että pukukopissa jokainen voi olla oma itsensä”, Reini sanoo.
Mahdollisuus, ei uhka
Suomen A-maajoukkueessa pelaa paljon maahanmuuttajataustaisia pelaajia. Alle 21-vuotiaiden maajoukkueesta löytyy vielä enemmän ulkomaalaistaustaisia pelaajia. Maahanmuutto on rikastuttanut suomalaista jalkapalloa.
”Maahanmuuttajataustaiset maajoukkuepelaajat ovat tehneet paljon hyvää Suomelle. Tällä hetkellä turvapaikanhakijoiden joukosta voi löytyä vaikka seuraava jääkiekon A-maajoukkueen kapteeni. Ei sitä voi tietää. Kunhan heille annetaan mahdollisuus ja ohjausta, eikä jätetä yksin.,” Duah sanoo
Duahille olisi unelmien täyttymys joskus pukea Suomen A-maajoukueen paita päälle. Hän on edustanut nuorisomaajoukkueissa Suomea useasti.
”Tällä hetkellä se on vielä hieman epärealistista, mutta ei sitä koskaan tiedä.”
Esimerkiksi Duahin entinen pelikaveri, pakolaistaustainen Vahid Hambo teki läpimurron alkukaudella Interissä. Onnistumisista seurasi siirto pelaamaan Englantiin ja nyt Hambo on mukana maajoukkueringissä.
Lajin myötä työpaikka
Duah pitää jalkapalloa todella tärkeänä asiana sopeutumisessa Suomeen ja suomalaiseen kulttuuriin.
”Joukkue muodostuu erilaisista ihmisistä ja siellä ei koskaan tunne itseänsä ulkopuoliseksi, vaikka jossain muualla tuntisikin. Kielenkin oppii nopeasti.”
”Futiksella on ollut suuri merkitys esimerkiksi isälleni sopeutumisessa Suomeen.”
Duahin isä valmensi poikien joukkuetta Hämeenlinnassa ja tutustui kentän laidalla uusiin ihmisiin. Toisten poikien vanhemmista tuli myös pitkäaikaisia ystäviä. Duahin isä sai myös töitä tätä kautta.
Reinille on laji-ihmisenä itsestäänselvyys, että jalkapallo toimii loistavana sopeuttajana uuteen maahan. Lajia harrastetaan niin laajalti, että se yhdistää ihmisiä helposti.
”Urheilu ylipäätään on merkittävä yhdistävä tekijä, jonka avulla maahanmuuttajat ja heidän vanhempansa tutustuvat suomalaisiin ja toisinpäin”, Reini lisää.
Seuraavassa osassa pureudutaan seuran näkökulmasta kannattajiin ja minkälaista yhteistyötä heidän välillä tehdään. Lisäksi pureudutaan myös kannattajakulttuurin ongelmakohtiin.