Tutka

Turun kriisikeskus on aloittanut tänä vuonna hankkeen, jonka tavoitteena on tarjota lyhytkestoista kriisiapua pariskunnille. MIELItietty-hanke tuo avun myös nuorten ihmissuhteisiin, sillä hanke on tarkoitettu kaikille yli 16-vuotiaille pari- tai monisuhteissa eläville. Hankkeesta vastaava psykologi Katri Manelius-Eriksson korostaa, että apua kannattaa hakea, vaikka ihmissuhde olisi tuore.

“Nuoret osaavat kyllä hakea apua mielenterveyspuolen asioissa, mutta ehkä koetaan, ettei ole oikeutta hakea apua parisuhteeseen, jos ei ole pitkä avioliitto takana. Niin se ei ole. Mitä aikasemmin apua hakee, sen parempi. Syyksi riittää että kokee, ettei kaikki ole kohdallaan ja on halua parantaa suhdetta.”

Keskustelu kannattaa, vaikka suhde ei kestäisi

Ajoissa opetelluista ihmissuhdetaidoista on hyötyä, vaikka suhde ei lopulta jatkuisikaan, sillä taidot välittyvät seuraavaan parisuhteeseen. Manelius-Eriksson toteaa, että ihmisten kasvaessa myös suhteet muuttuvat ja ihmissuhdetaitoja täytyy opetella yhä uudestaan koko elämän ajan. MIELItietty-hankkeen tavoitteena on lisätä ymmärrystä suhteen eri osapuolien välillä.

“Ei välttämättä ole huono idea käytä asioita läpi, vaikka sitten päädyttäisinkin erilleen. Selvittelemättömät kriisit tai vaikeat elämän vaiheet jäävät vaikuttamaan, jos niitä ei ole käsitellyt. On tulevaisuuden kannalta antoisampaa käsitellä niitäkin parisuhteita, jotka päätyvät eroon.”


Kuvassa psykologi Katri Manelius-Eriksson

“Ehdottomasti kaiken näköiset suhteet ovat meille tervetulleita. Pyrimme siihen, ettemme tee oletuksia, vaan kuullaan se, mitä ihmiset itse kertovat ja mistä he haluavat puhua.”


– Katri Manelius-Eriksson


Manelius-Erikssonin mukaan MIELItietty-hankkeen työntekijöitä koulutetaan kohtaamaan myös seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvia asiakkaita, jotka kohtaavat suhteissaan esimerkiksi vähemmistöstressin tuomia ongelmia.

“Ehdottomasti kaiken näköiset suhteet ovat meille tervetulleita. Pyrimme siihen, ettemme tee oletuksia, vaan kuullaan se, mitä ihmiset itse kertovat ja mistä he haluavat puhua.”

Koronapandemia kuormittaa lähisuhteita

Kaikissa parisuhteissa koetaan toisinaan vaikeita aikoja esimerkiksi kommunikaation tai ulkoisten tekijöiden takia. Manelius-Erikssonin mukaan tutkimukset ovat jo nyt osoittaneet, että lähisuhdeväkivalta on jonkin verran lisääntynyt koronapandemian aikana. Esimerkiksi taloudellisten huolien ja jatkuvan yhdessäolon lisääntyminen on voinut lisätä parisuhteen kuormitusta.

Ongelmien lisääntyminen näkyy myös MIELItietty-hankkeen ajanvarauksessa. Palvelun pariin pääsyä joutuu tällä hetkellä odottamaan vähintään pari viikkoa. Jonosta huolimatta Manelius-Eriksson kannustaa läheissuhteissa eläviä hakemaan apua suhteen solmukohdissa.

“Olemme saaneet hankkeesta asiakkailta hyvää palautetta. Apua kannattaa lähteä hakemaan, vaikka nyt täytyy valitettavasti varautua siihen, että apua joutuu odottamaan.”

Erityisen huolissaan Manelius-Eriksson on suhteista, jotka tuntuivat turvattomilta jo ennen koronapandemian alkua. Väkivaltaa sisältävät tilanteet ohjataan kriisikeskukselta poliisille ja Turun ensi- ja turvakoti ry:n palveluiden pariin.


MIELItietty-hanke Turun kriisikeskuksella