Tutka

[alert color=”light”]
Juttusarja Kiekon kääntöpuoli käsittelee digipelaamista ja siihen liittyviä ilmiöitä.[/alert]
“Tärkeintä on pitää siitä mistä kirjoittaa”

Niko Nirvi on suomalaisen pelijournalismin veteraani, joka aloitti uransa 80-luvun puolivälissä. Kynään sai tarttumaan kirjoittajien silloinen kompetenssi.

”Lähdin tähän lähinnä sen takia, että silloin arvostelut olivat aika huonoja. Sain kenkää edellisestä työpaikastani ja aloin ajatella, että pystyisin kyllä kirjoittamaan parempia kuin mitä silloin oli tarjolla”, Nirvi kertoo.

Nykyään Nirvi työskentelee Pelit-lehdessä, joka on Suomen luetuin pelialan julkaisu.

Kritiikki kehuja helpompi uskoa

Pelikriitikko pystyy torppaamaan pelin myynnin, mutta nousuun sitä ei saa. Nirvin mukaan sillä ei ole väliä, onko peli pienen itsenäisen kehittäjän vai massiivisen pelitalon, jolla on studioita ympäri maailmaa.

”Jos minä kehun jonkun pelin, se ei merkittävästi lisää myyntiä. Mutta jos haukun sen, sen myynti laskee. Ihan peli kun peli, kielteinen kritiikki vaikuttaa merkittävämmin kuin positiivinen. Helpommin uskoo sen, että jokin asia ei ole hintansa arvoinen kuin että se on aivan loistava.”

Ammattilaisina harrastajia

Nirvin mukaan suomalainen pelijournalismi eroaa amerikkalaisesta muun muassa siinä, että esimerkiksi Pelit-lehti toimii harrastajien voimin.

”Me palkkaamme harrastajia, avustajat ovat harrastajia. Lehteä kirjoitetaan innostuksesta. Suuressa maailmassa pelijournalismi toimii askelmana kohti oikeita hommia. Mennään tekemään jollekin nettisivuille juttuja siinä toivossa, että tulee palkatuksi peliyhtiöön pr-hommiin. Esimerkiksi Amerikassa on hyvin vähän sellaisia pelijournalisteja jotka saavat kuukausittaista palkkaa, muut toimivat nimenomaan porkkanan voimalla.”

Harrastuneisuus korostuu myös siinä, että pelijournalismin parissa työskennelläkseen on erikoistuttava. Jo siksi, että hieman kaiken tekeminen näkyy työn jäljessä:

”En minä voi kirjoittaa NHL:stä yhtään mitään, koska minua ei kiinnosta jääkiekko. Lopputulos olisi kauhea. Oma aihe täytyy tuntea. Tärkeintä tässä on, että pitää itse siitä peligenrestä josta kirjoittaa.”

 

“Bloggaamisessa on aina henkilökohtainen sävy”

Minna Roinisen rakkaus peleihin ja kirjoittamiseen on pysynyt myötä- ja vastoinkäymisissä. Vaikka tammikuussa 2012 aloitettu peliblogi Nainen vai hiiri tuli ajan puutteen takia tiensä päähän tämän vuoden maaliskuussa, ei rakkaus ota hiipuakseen. Tällä hetkellä Roinisella on gradunsa ohessa työn alla myös valitse oma seikkailusi -tyyppinen e-kirja, jonka on tarkoitus ilmestyä alkavan kevään aikana.

Yliopisto-opintojen alussa Roininen tahtoi tutustua uudelleen peleihin ja laajentaa kiinnostushorisonttiaan. Siihen tarkoitukseen blogin aloittaminen sopi mainiosti.

”Olen lapsena ja varhaisteini-iässä pelannut paljon, mutta se on jäänyt sittemmin. On ollut vain pari sellaista peliä, joita olen jaksanut pelata. Kun lähdin opiskelemaan, kiinnostuin peleistä uudelleen ja mietin, mistä saisin motivaatiota lähteä tutustumaan niihinkin, jotka ovat mukavuusalueeni ulkopuolella. Ja koska pidän kirjoittamisesta, tuntui luontevalta alkaa pitää blogia.”

Roinisen mukaan bloggaaminen on tuonut pelaamiseen lisää näkökulmaa. Aikaisemmin tutut ja turvalliset hidastempoiset point and click -seikkailupelit ovat saaneet rinnalleen Assassin’s Creed -pelisarjan kaltaista actionrymistelyä.

”Joitakin pelejä ei olisi varmaan koskaan tullut kokeiltua ilman sitä blogia.”

Taustalla elämäntarina

Roinisen mielestä pelialan julkaisuja ja peliaiheisia blogeja lukee ainakin osittain eri yleisö. Vaikka molempia luetaan sekä tiedonhaku- että viihtymismielessä, lukijat haluavat hieman eri asioita.

”Bloggaamisessa on aina henkilökohtainen sävy. Pelilehteä lukiessa varmaan hämmentyisin, jos toimittaja kirjoittaisi huomanneensa jossain pelissä yhteyksiä tällaisiin ja tällaisiin asioihin joita on elämässään kokenut. Blogeissa on mielestäni olennaisena osana se, että niitä kirjoittavat henkilöt, joilla on elämäntarina siellä taustalla. Pelijournalismilta odottaa siinä mielessä hieman objektiivisempaa lähestymistapaa.”

Toisaalta Nainen vai hiiri julkaisi tekstejä aiheista, joita ei siihen aikaan vielä käsitelty valtavirtamedioissa.

”Tartuin blogissa marginaali-ilmiöihin, joita ei pidetty pelijournalismissa samalla tavalla esillä. Esimerkiksi naisten pelaaminen. Osa asioista, joita silloin käsittelin, on nyt noussut pintaan muuallakin. Että ehkä toisaalta koin, että blogi kävi myös vähän tarpeettomaksi.”