Tutka

Olga Aho
Terveydenhoitajaopiskelija Olga Aho alkoi vuosi sitten syksyllä haaveilla puolimaratonille osallistumisesta. (Kuva: Olga Aho)

“En varmaankaan olisi keksinyt lähteä puolimaratonille ilman somea, koska sieltä olin lukenut ja nähnyt ihmisten juoksukokemuksia. Ajattelin, että juoksemista olisi kiva harjoitella ja saada sitä kautta onnistumisen tunnetta”, Olga Aho, 21, pohtii.

Juoksuvalmentaja Anni Liukka kertoo erityisesti naisten kestävyysjuoksun nostaneen päätä viime vuosina. Tästä esimerkkinä Liukan mukaan on naisten juoksukenkien korkea myynti verrattuna moneen muuhun maahan.

“Juoksemiseen on tullut mukaan elämyksellisyyttä. Ihmiset juoksevat nyt poluilla ja nauttivat samalla luonnosta. Korona on osaltaan myös lisännyt sitä, että lenkkipoluilla näkee nyt enemmän juoksijoita.” 

Juoksulenkeistä tuli osa arjen rutiinia

Aho kuvailee itseään enemmän liikunnasta kiinnostuneeksi kuin urheilulliseksi ihmiseksi. Ennen puolimaratonille treenaamista hän lenkkeili pienesti noin kerran kuukaudessa. Aho muistelee, että ennen treenijakson alkua hänen ennätysmatkansa hölkäten oli kahden vuoden takaa noin seitsemän kilometriä.

“Siitä suorituksesta olin jo ihan että vau! Muistan sen hetken vieläkin”, Aho naurahtaa.

Puolimaratonille Aho ilmoittautui tammikuussa, jolloin hän alkoi harjoittelemaan lisäämällä juoksukertoja. Varsinaisen treeniohjelman hän aloitti toukokuun alussa.

“Treeniohjelmaan kuului eritempoisia ja -pituisia lenkkejä kolmesti viikossa. Muina päivinä tuli sitten pyöräiltyä ja liikuttua muilla tavoin. Alussa kunnon kohenemisen huomasi nopeastikin, mutta loppua kohden kehitys tasaantui ja motivaatiokin meinasi loppua.”

Korona iskee myös juoksutapahtumaan

Motivaation hiipumisen syynä oli elokuun alussa tullut tieto siitä, että puolimaraton siirtyisi kuukaudella eteenpäin syyskuusta lokakuuhun. Tammikuussa tavoite oli päästä tapahtumassa maaliin, mutta kehityksen myötä Aho laittoi aikatavoitteekseen 2.20. Tavoite jäi muutaman minuutin päähän, ja Aho myöntää sen jääneen vaivaamaan häntä. Nälkää ja kykyjä parempaan olisi ollut, mutta puolimaratonin siirtyminen ja työharjoittelun yövuorot ennen tapahtumaa veivät voimia.

“Lähtisin kyllä uudestaan puolimaratonille. Myös lyhyempi ”kympin” juoksu voisi kiinnostaa. Puolimaratonilla ensimmäiset reilu kymmenen kilometriä meni helposti, mutta loppua kohden jalat vain loppuivat.”

Juoksukunnon saavuttamiseen ei ole oikotietä

Anni Liukka
Juoksuvalmentaja Anni Liukka jakaa liikuntavinkkejä sosiaalisissa medioissaan. (Kuva: Anni Liukka)

“Asia, mitä olen saarnannut alusta asti muillekin on se, että juoksemiselle pitää olla nöyrä. Kunnon kohotuksesta ei tule mitään, jos lähtee juoksemaan revitellen omaan tasoonsa nähden. Silloin se ei myöskään tunnu nautinnolliselta”, Aho toteaa.

Liukka on samoilla linjoilla, ja lisää:

“Ihan aloittelijan kannattaa ennen juoksuharrastuksen aloittamista huoltaa kehoa. Jos esimerkiksi tulee istuttua paljon, niin lonkkien ja takareisien huolto ja venyttely on tärkeää, sillä juoksemisessa iskutus on todella kova. Silloin kun keho tuntuu väsyneeltä, voi juoksemisen sijasta käydä kävelyllä. Isolla kävelymäärällä saa jo hyvin nostettua peruskuntoa.”