Kaupunkipyörien käyttäjät ovat kyseenalaistaneet, miksi pyörät poistuvat käytöstä jo lokakuussa, kun sähköpotkulaudat jäävät vielä katukuvaan. Tähän asti fölläri-kausi on alkanut huhtikuussa ja jatkunut lokakuun loppuun.
Tänä vuonna föllärit jäävät käyttöön aina jouluun asti. Kaupunki tiedotti, että se pilotoi pyörien pidempää käyttöaikaa tänä syksynä.
Turun Kaupungin projektikoordinaattori Jere Sipponen kertoo, että tavoitteena pilotissa on kaksi matkaa päivässä jokaisella pyörällä. Tavoitteen toteutuminen on kuitenkin todella riippuvainen säästä.
Pilotissa päädyttiin siihen, ettei pyöriin vaihdeta nastarenkaita.
”Jos kelit vetävät liukkaiksi, niin järjestelmä on suljettava. Meidän täytyy olla koko ajan valmiudessa, sillä emme voi ottaa yhtään riskejä turvallisuuden suhteen”, Sipponen toteaa.
Fölläreiden innokas käyttäjä Anttu Herva luottaa omiin pyöräilytaitoihinsa ja uskoo kokemuksella olevan hyötyä turvallisessa kaupunkipyöräilyssä myös säiden hieman heikentyessä.
”Yritän myös koko ajan enemmän käyttää pyöräilykypärää”, Herva toteaa.
Projektikoordinaattori Jere Sipponen kertoo, että kaupunki pyrkii nopeasti ja selkeästi viestimään asiakkaille, jos sää aiheuttaa poikkeuksia. Viestinnällisin keinoin voidaan myös muistuttaa ja ohjeistaa asiakkaita turvallisesta ajamisesta.
”Emme kuitenkaan halua varoitella liikaa. Se voi mennä helposti siihen, ettei uskalletakaan ajaa pyörillä, vaikka se olisikin turvallista”, Sipponen sanoo.
Turussa on aikaisemmin ollut ympärivuotinen kaupunkipyöräjärjestelmä ja nyt sitä halutaan pikkuhiljaa tuoda takaisin.
Turkuun on lisätty paljon harjasuolattuja reittejä ja Sipponen kertoo, että asemaverkostot pyritään painottamaan talvikaudella niiden reittien varsille, joissa pyöräilyolosuhteet pysyvät pääsääntöisesti hyvinä.
”Eipä täällä ihan hirveästi ole lunta ollut ainakaan vielä marras-joulukuussa niin se on mahdollista. Luulen, että tulen pyöräilemään fölläreillä niin pitkään kuin niitä on”, Herva pohtii.
Osa sähköpotkulaudoista kerätään talven tullessa pois käytöstä, mutta yksi firma pitää ne käytössä myös koko talvikauden. Potkulaudat on kuitenkin myös mahdollisuus poistaa hetkellisesti käytöstä sään huonontuessa.
”Yleisesti ihmiset osaavat käyttää kaupunkipyöriä enkä ole törmännyt tavattomaan hurjasteluun tai akrobatiaan, mitä potkulaudoilla joskus näkee”, Herva kertoo.
Toistaiseksi kaupunkipyörien talvikautta pidennetään vain loppuvuodesta, sillä se on koettu Sipposen mukaan helpommaksi kuin kevään puolelta. Pilotin avulla saadaan osviittaa, kuinka paljon loppusyksystä on käyttöä kaupunkipyörille, ja siten voidaan arvioida koko talvikautta.