Villapaitaan ja kumisaappaisiin sonnustautunut polkkatukkainen nainen tervehtii minua iloisesti kakolalaisen kahvilan nurkkapöydästä. Turkulainen Yasmin Manelius on monelle terveysintoilijalle tuttu kasvo Instagramista, missä tämä jakaa innokkaasti sisältöjä kokonaisvaltaisen terveyden sekä äitiyden ympäriltä.
Manelius tituleeraa itseään biohakkeriäidiksi. Biohakkeroimisella tarkoitetaan terveyden ja suorituskyvyn tavoitteellista edistämistä sekä sairauksien ehkäisyä ja parantamista luontaisin keinoin. Maneliuksen tavassa toteuttaa biohakkerointia keskiössä ovat erityisesti liikunta sekä luonnonmukainen ruokavalio. Näinpä pilatestunnin jälkeen hän hakeekin virtaa suklaisesta smoothiebowlista, runsailla täytteillä päällystetystä siemenleivästä ja voikukanjuuri-minttuhaudukkeesta.
Maneliuksen innostus biohakkerointiin alkoi oman terveystaistelun kautta. Herkut jäävät odottamaan vuoroaan, kun hän alkaa kertomaan. Vuonna 2015 Maneliuksen korvaan kasvoi hyvälaatuinen verisuonikasvain, jota leikattiin useamman kerran. Pian myös hänen oikeasta jalastaan löydettiin helminauha hyvälaatuisia kasvaimia, jotka aiheuttivat Maneliukselle voimakasta hermosärkyä.
Toimittaja on tutustunut Maneliuksen asiaa koskeviin potilaskertomuksiin.
“Lääkärit miettivät, että koska olen nuori ja perusterve, mistään vakavasta ei voi olla kyse. Tutkimatta oireita sen kummemmin minulle määrättiin kipulääkkeitä ja sanottiin, että jos ne eivät auta, tulisi ottaa enemmän tai siirtyä vahvempiin.”
Tutkimusten jälkeen Manelius oli leikkausjonossa lähes vuoden, mutta sai oireet hallintaan fysioterapian avulla. Koska kasvainten uusiutumiseen oli noin 80 prosentin mahdollisuus, leikkausajatuksesta luovuttiin.
Hetkellisen erävoiton jälkeen Maneliuksen vasen jalka alkoi puolestaan oireilemaan. Pitkän sairausloman jälkeen Manelius pääsi reumatutkimuksiin, joissa tehtiin positiivinen löydös. Alati pahenevat oireet johtivat kävelykyvyn menetykseen, jolloin Manelius joutui keppien varaan. Hän käytti useita eri lääkkeitä, joista ei kuitenkaan tuntunut olevan apua oireiden hallitsemisessa.
“Reumatutkimuksissa kysyin lääkäriltä, onko jotain, mitä voisin itse tehdä helpottaakseni oireitani. Minulle kuitenkin sanottiin, ettei ruokavaliolla tai muilla elämäntapamuutoksilla olisi mitään vaikutusta terveydentilaani.”
Sairauslomapäivien loppuessa Maneliukselle suositeltiin sairauseläkkeelle jäämistä sekä vahvoja sytostaatteja lopuksi elämää.
“Silloin päätin, että pistän testiin kaikki vaihtoehtoiset hoitomuodot. Olin tähän asti sysännyt vastuun terveydestäni ulkopuoliselle taholle, ja koin, että periaatteessa kukaan toinen ei tässä asiassa voinut auttaa minua paremmin kuin minä itse. Vasta kun olisin itse todistanut, ettei vaihtoehtoisista hoitomuodoista olisi apua, suostuisin ottamaan vastaan lääkkeet ja sairauseläkkeen.”
Manelius tutki määrätietoisesti kirjallisuutta sekä dokumentteja kokonaisvaltaisesta terveydestä sekä etsi lehtiartikkeleista ja sosiaalisesta mediasta samankaltaisia terveyshaasteita kokeneita ihmisiä. Tiedon ja ymmärryksen karttuessa hän teki myös ruokavaliomuutoksia, alkoi käyttämään lisäravinteita, kokeili erilaisia fysikaalisia terapiamuotoja sekä jatkoi jo tuloksia tuottanutta fysioterapiaa.
Suurimman avun Manelius kokee saaneensa ketogeenisesta ruokavaliosta ja pätkäpaastosta, jotka hänen mukaansa poistivat reumaoireet kolmessa viikossa.
Muutamaa kuukautta myöhemmin Maneliuksen terveystaistelu koki huippunsa, kun häneltä löydettiin kohdunkaulan syövän esiaste. Yllätys oli suuri, sillä Manelius oli ottanut nuorempana HPV- eli papilloomavirusrokotteen. Sairaus saatiin kuntoon pienimuotoisella leikkauksella, jonka jälkeen Manelius on ollut oireeton.
“Aloin pohtimaan, että jos nyt kuolisin, elinkö edes sellaista elämää, mistä oikeasti pidän. Olin aiemmin tehnyt elämässäni paljon fyysisiä muutoksia, mutta syövän esiasteen löytyminen pakotti myös henkiseen muutokseen”, hän kertoo.
Monet vanhat ihmissuhteet jäivät taakse, samoin kuin entinen työpaikka. Manelius alkoi opiskelemaan aiemman media-alan koulutuksensa päälle graafista suunnittelua ja sai pian alan töitä biohakkerointiin ja ennaltaehkäisevään terveydenhuoltoon keskittyneeltä Biohacker Centeriltä. Uuden työpaikan myötä myös Maneliuksen sosiaalinen ympyrä muuttui voimakkaasti ja hän sai ympärilleen paljon samanhenkisiä ihmisiä.
Aiemmin myös personal traineriksi opiskelleen Maneliuksen mielikuva terveydestä on muuttunut paljon oman terveysmatkan myötä.
“Moni ei ymmärrä sitä, että terveyttä tulisi aina tarkastella fyysisen puolen lisäksi myös henkisellä tasolla. Vaikka kävisit salilla neljästi viikossa ja söisit vain kanaa ja rahkaa, se ei ole yhtä kuin terveys. Ihminen on monimutkainen kokonaisuus ja kaikella on väliä aina ruokailutottumuksista siihen, kenen kanssa aikaasi vietät, miten liikut, mitä kuuntelet ja mitä katsot”, hän pohtii lusikoiden smoothie bowliaan.
Sairasteluvuosiensa jälkeen Manelius tapasi internetin kautta nykyisen poikaystävänsä, näyttelijä Axel Milliamin. Puolen vuoden jälkeen Manelius oli parin toiveideiden mukaan raskaana ja pariskunnan hartaasti toivoma poikavauva syntyi elokuussa 2021.
Raskauden toteutuminen ei viimeisimmän diagnoosin jälkeen ollut Maneliukselle itsestäänselvyys.
“Syövän esiasteen löytymisen myötä pelkäsin, etten voisi enää saada lapsia. Se oli kova paikka, koska äidiksi tuleminen oli suurin haaveeni. Lääkäri ei kuitenkaan sulkenut raskauden mahdollisuutta pois, joten päätin, että kun tästä paranen, haluan toteuttaa haaveeni mahdollisimman nopeasti. Kaikki kokemani tuntui tietynlaiselta herätykseltä, että nyt on aika”, hän toteaa.
Manelius kokee äitiyden ja biohakkeroinnin yhdistämisen lapsiperheen arjessa helpoksi, vaikka samalla ystävystyminen muiden äitien kanssa saattaa olla tavallista haastavampaa. Hän kertoo erityisesti lapsensa ruokavaliotottumusten herättävän keskustelua toisten vanhempien kanssa.
“Välillä minulta kysytään, että enkö voisi ottaa rennommin ja vain nauttia elämästä. Tuntuu hassulta, että minut leimataan oudoksi, jos en halua syöttää lapselleni valmisruokia, laittaa häntä päiväkotiin yhdeksän kuukauden ikäisenä tai tuijotella yhdessä ruutuja päivät pitkät”, Manelius naurahtaa.
Hänelle on tärkeää, että kotona tarjotaan mahdollisimman monipuolista ja puhdasta ruokaa. Kaupassa ostokset tehdään lisäaineita vältellen ja ruuat kokataan omassa keittiössä alusta pitäen itse. Myös perheen pienimmän lautaselle tuodaan mahdollisuuksien mukaan luonnollisia lisäravinteita, kuten luulientä tai viherjauhetta.
“Monet syöttävät lapsilleen paljon valmisruokia, kuten muroja, pilttiä ja paistopistetuotteita. Meillä taas syödään paleotyyppisesti kananmunia, hyvälaatuisia rasvoja, lihaa ja runsaasti kasvikunnan tuotteita.”
Myös pojalla pian synnytyksen jälkeen ilmenneet iho-oireet saatiin kuriin ruokavalion avulla.
Vastausten auetessa terveyskamppailun tiimoilta Manelius alkoi tuottamaan kokonaisvaltaiseen terveyteen ja itsensä parantamiseen liittyvää sisältöä Instagramissa.
“Olin puhunut jo sairastaessani keppien kanssa elämisestä sekä sairaalakäynneistäni. Parannuttuani naureskelin somessa ironiseen sävyyn, kuinka minulle oli vielä hetki sitten povattu loppuelämäksi sytostaatteja ja sairauseläkettä, ja että nyt olen elämäni kunnossa ilman lääkkeen lääkettä.”
Hän kertoo saaneensa paljon yhteydenottoja samanlaisia kokemuksia kohdanneilta ihmisiltä sekä viestejä, joissa kysytään neuvoja tai mielipidettä. Kiinnostuksen lisääntyessä terveysaiheista sisältöä kohtaan Manelius rohkaistui kertomaan yhä enemmän omasta tilanteestaan ja jakamaan lisää tietoa holistisen terveyden ja biohakkeroinnin ympäriltä.
Manelius kokee sosiaalisessa mediassa verkostoitumisen ensisijaisen tärkeäksi oman terveystaistelunsa selättämisessä. Hän haluaa myös itse toimia osana kokonaisvaltaiseen terveyteen keskittynyttä yhteisöä, jossa ihmiset auttavat toinen toisiaan tarjoten neuvoja terveydentiloihin ja oireisiin, joihin lääkärin vastaanotolta on hankala saada vastauksia.
“Olen itse saanut niin paljon muilta, että haluan antaa samaa myös eteenpäin. Hyvä tulee hyvän luo. Seuraajien ja rahan sijaan tavoitteeni somessa on se, että pystyn aidosti auttamaan muita ja sitä kautta myös ehkä muuttamaan maailmaa”, hän päättää hymyillen.