Turussa oli viime vuoden marraskuussa yhteensä 504 asunnotonta, joista 126 oli alle 25-vuotiaita. Kaiken kaikkiaan asunnottomien määrä kasvoi edellisvuodesta 11,5 prosenttia ja nuorten osalta 18 prosenttia. Turun kaupungin johtavan sosiaalityöntekijän Pasi Lehden mukaan määrän kasvun takana voivat olla esimerkiksi yhteiskunnalliset paineet, jotka luovat nuorelle yksilölle tietynlaisia odotuksia jo nuoresta lähtien.
”Paine tulee varhaiseen itsenäistymiseen ja jos vaikka koulupaikan saanti viivästyy, niin kaikilla ei välttämättä jalat kannakaan niin vahvasti. Päihteiden käytön aiheuttamat lieveilmiöt ovat myös osasyy nuorten asunnottomuuteen”, kertoo Lehti.
Kouluissa toteutetaan nykyään paljon ehkäisevää päihdetyötä, ja Lehden mukaan voisi olla hyvä lisätä tämän rinnalle syrjäytymistä ehkäisevää työtä.
”Se varmaan jo auttaisi, kun koulukaverit keskenään tiedostaisivat tämmöisiä asioita kuten vaikkapa syrjäytyminen ja sen vaikutukset. Yhteiskunta kuitenkin vaatii tehokkuutta ja ura-ajattelua jo koulun alkuvaiheissa, kuten mihin haluaa lähteä jatko-opiskelemaan, niin juuri tässä elämän vaiheessa täytyisi ottaa syrjäytymisen riskit huomioon kaikista vahvimmin”, toteaa Lehti.
Turussa asunnoton voi hakea apua muun muassa Sirkkalan päiväkeskukselta. Siellä asunnoton voi esimerkiksi katsella televisiota, peseytyä, ruokailla sekä käyttää internetiä ja puhelinta viranomaisasioiden hoitamisessa.
Sirkkalan päiväkeskuksen ohjaaja Sonja Stockmakari kertoo, että päiväkeskus on tarkoitettu täysi-ikäisille päihderiippuvaisille turkulaisille.
”Päiväkeskuksessa autamme viranomaisasioiden hoitamisessa, asumiseen liittyvissä kysymyksissä, päihteiden käytön vähentämispyrkimyksissä ja muiden palveluiden piiriin ohjautumisessa. Tarjoamme kahdenkeskistä keskustelutukea, tietoa eri palveluista ja autamme löytämään tarvitut palvelut”, lisää Stockmakari.