[metaslider id=15706]
Vuoden 2010 nuuskan tuontirajoitukset eivät ole tuottaneet aivan toivottua tulosta. Sosiaali- ja terveysministeriön mukaan asenteisiin on onnistuttu puuttumaan, mutta käyttö on lisääntynyt.
“Meidän intressimme on rajoittaa nuuskan maahantuontia ja laitonta myymistä nojaten Euroopan Unionin lainsäädäntöön ja myös harmaan talouden kitkemiseen”, kertoo STM:n hallitusneuvos Ismo Tuominen.
Rajoitukset ovat Tuomisen mukaan onnistuneet patoamaan nuuskan suosittua mainetta varsinkin nuorison silmissä. Nuuskan käyttö ei ole kuitenkaan vähentynyt.
“Käsitykseni mukaan nuuskan käyttö on lisääntynyt vuodesta 2010. Siinä mielessä tuontirajoitukset eivät ole toimineet niin kuin olisi toivottu.”
Nuuskan käyttö on yleistynyt nuorten parissa jopa 30 vuoden ajan. Tuominen korostaa, että nuuskan käyttöä ei pyritä väkisin kriminalisoimaan.
“Mielestäni emme ole epäonnistuneet silloin, jos nuuskaa käytetään Suomessa, mutta pyrimme vähentämään sen käyttöä mahdollisimman paljon laillisin ja kohtuullisin keinoin varsinkin nuorten keskuudessa”, Tuominen painottaa.
Tullista kerrotaan, ettei nuuskan tuontirajoitusten rikkojissa ole tapahtunut määrälläisesti suurta muutosta.
“Kyllä niitä tuntuu vähintään yhtä paljon jäävän kiinni kuin aikaisemminkin. Kun nuuskan tuontimäärää kiristetään, niin kiinnijääneitäkin on silloin aina enemmän”, Tullin valvontajohtaja Hannu Sinkkonen toteaa.
Vaikeat taloudelliset ajat vaikuttavat myös Tullin toimintaan, mutta Sinkkonen on luottavainen tuontirajoitusten valvontaan.
“Kun katsoo suoritteitamme, olemme onnistuneet valvomaan tehokkaasti nuuskan tuontia, vaikka valtion talous onkin kireällä.”
Nuuskan tuontirajoitukset kiristyvät tulevaisuudessa
Konkretia asian tiimoilta on vielä työn alla, mutta Sosiaali- ja Terveysministeriöstä kerrotaan yleisen palvelulupauksen olevan, että kaikkia tupakkatuotteita koskevat markkinat kiristyvät tulevaisuudessa.
“Tässä tullaan siihen, saako Suomeen tuoda enää 30 nuuskarasiaa jatkossa. Konkreettiset asiat ovat vielä auki, mutta palvelulupaus on, että kaikki tupakkatuotteiden markkinat kiristyvät”, kertoo Tuominen.
Tuontirajoitukset ovat saaneet kansalaisilta kritiikkiä osakseen, mutta Tuomisen mukaan tämä on ainoa keino kohti tulevaisuuden tavoitetta.
“Meillä on tavoitteena, että muutaman kymmenen vuoden kuluttua tupakkatuotteiden käyttö loppuisi kokonaan.”
Tallink Siljalta ei uskota tuontirajoitusten kiristämisen vaikuttavan olennaisesti matkustajamääriin. Laivayhtiöstä ei kerrota tilastoja siitä, kuinka paljon nuuskaa myydään, mutta myönnetään sen olevan suosittu tuote.
“Ei meillä nyt varsinaista nuuskamatkailua ole, mutta kyllähän nuuska on suosittu tuote ja sitä myydään paljon varsinkin näillä Ruotsin lipun alla kulkevilla laivoilla”, kertoo Tallink SIljan viestintäjohtaja Marika Nöjd.
[note color=”#d3d3d3″]Faktalaatikko
[/note]