Organisaation ja johtamisen professori Alf Rehn sekä mediatutkimuksen lehtori Veijo Hietala näkevät yliopistotutkijoiden ja tiedotusvälineiden suhteessa ongelmia. Tutkijat voisivat tulla ulos kammioistaan ja media voisi panostaa enemmän tieteen ymmärtämiseen.
Julkisuus voi olla kirous
Tiedemaailmassa voi saada osakseen kielteistä huomiota julkisuuden takia. Alf Rehn kuvailee vallitsevaa ilmapiiriä.
”Julkisuudessa on myös negatiivisia puolia. Mä tiedän, että se saa sut näyttämään vähemmän varteenotettavalta. Jos sä olet kerrankin ollut haastateltavana naistenlehdessä, niin sä olet tavallaan antanut pois osan arvokkuuttasi.”
”Mä en ota sitä hirveen vakavasti, mutta kyllä mä tiedän, että mulla on kollegoita joiden mielestä mä olen tyhjäpäinen siitä syystä, että mä olen mediassa mukana.”
Julkisuus voi herättää vahvoja ennakkoluuloja tutkijan pätevyydestä.
”Mä oon saanut kysymyksiä tyyliin: ‘mut kun sä oikeesti oot tutkija, miks sä silti teet tota.’ Olettamus on, että sä oot julkisuudessa jos sulla ei ole mitään järkevää tai tähdellistä tekemistä akateemisessa maailmassa”, kertoo Rehn.
Veijo Hietala on tehnyt vastaavia havaintoja.
”Suhtautuminen on kahtiajakautunut. Jos joku tutkija hakee tai saa liikaa julkisuutta, niin olen ollut huomaavinani, että heitä ei sitten arvosteta samalla tavalla tiedeyhteisössä. Koetaan, että se on vain turha julkkis.”
”Syntyy semmonen käsitys, että jos on paljon julkisuudessa, niin on jollakin tavalla pinnallinen tutkija, mikä on mielestäni erikoinen näkemys.”
Miten ihmisten pitäisi lähestyä tiedettä?
“Yhteiskunta voisi myös lähestyä akatemiaa keskustelun muodossa, eikä: ‘noniin mitä te olette nyt tehneet, näyttäkää miks tää on tärkeää, häh'”, Rehn puntaroi.
Uuno Turhapuroa ei pidä käsitellä filosofisella jargonilla
”On selvää, että mun täytyy pystyä puhumaan ja kirjoittamaan sillä tavalla, että suuri yleisö ymmärtää. Tavallaan turhanpäiväistä tutkia populäärijuttuja ja puhua siitä sellaisilla termeillä, ettei kukaan tajua mitään. Jos mä Uuno Turhapuroa rupean analysoimaan filosofisella jargonilla, niin se ei ole uskottavaa kenenkään kannalta”, kertoo Hietala.
Popularisointi on Rehnin mukaan myös vuorovaikutusta.
”Me ei keskustella vain seminaarihuoneissa, vaan myös New York Timesin sivuilla. Että mitä on hyvä tiede, mitä on hyvä talous, mitä me tiedetään oikeasti siitä, että miten esimerkiksi pääoma kerääntyy ja kasaantuu yhteiskunnassa. Se on hyvää popularisointia.”
Popularisoinnissa on omat haasteensa. Rehn avaa potentiaalisia riskejä.
”Popularisointi voi redusoida käsitteitä, se voi yliyksinkertaistaa. Se saa ihmiset kuvitelemaan ymmärtävänsä jotain, vaikkei ne oikeasti ymmärrä kovinkaan paljon siitä. Popularisoitua tiedettä voidaan käyttää tiettyjen asioiden myymiseen. Mutta olisin varovainen sen kanssa, että nostaisin riskit pääteemaksi. Kyllä jopa vaarallinen popularisointi voi saada aikaiseksi hyviä keskusteluja.”